Kadulla kävelyn taito

Istun parvekkeella ja teen helppoon sudokuun virheitä.  Yritin lukea talon kierrätyshyllystä ottamaani kirjaa, mutta ei suju. Ajattelin sitten lähteä ulos ja mennä etsimään kilometrin päähän avatun Puuilon tarjonnasta myrskylyhtyyn sydänlankaa. Kävelin kiertoreitillä leveätä jalkakäytävää, kunnes takaani kuului kilahdus ja karjaisu: -Koita kävellä vielä keskemmällä! Ohi ajoi nainen pyörällä lapsikärry perässään. Hyppäsin sivuun ja huusin: -Voi anteeksi. Olin kulkiessani ajatellut viimeöistä untani. Hetken päästä huomasin, että kännykkä pankkikortteineen jäi lataukseen. Hiippailin metsän kautta takaisin pesälleni ja parvekkeelle istumaan. 

Enhän minä osaa täällä kulkea, kun täällä on muitakin! Olen koko kesän liikkunut näkemättä muita kulkijoita kuin kerran kissan, joka käveli tiellä vastaan. Sanoin sille pyöräni päältä: - Päivää, kissa. 

Taidan olla aivan väsynyt, nyt sen vasta huomaan, päivätorkutkin jäivät puuttumaan. Oli niin kivat viikonloppuvieraat ja kyyti kaupunkiin, mutta vanha väsähtää ainakin jälkeenpäin. Otetaan huomenna uudestaan.

Itseksensä

Yksinolo on tila, jota moni joutuu ikääntymisen loppuvaiheissa tahtomattaan kokemaan. Toki nuorempanakin syntyy yksinelämisen aikoja monista syistä. Osa ihmisistä myös valitsee yksinelämisen koko elämäkseen tai sen johonkin vaiheeseen.

Yksin elävien määrä on Suomessa lisääntynyt. 1,3 miljoonaa taloutta on yhden ihmisen huusholleja, 40 % kaikista talouksista.  Yksin asuvista 45 % on yli 60- vuotiaita.

Opiskelijatkin haluavat asua yksin, kun se opintotuen ansiosta on mahdollista. Kuusi - seitsemänkymmenluvulla ja myöhemminkin oli luonnollista, että asuttiin kaksin tai kuten minä, omakotitalon yläkerrassa neljän tytön kommuunissa. Ei ollut yksinäisyyttä, kuten moni opiskelupaikkakunnalle muuttanut nyt kokee. Uusien kaverien saaminen ei ole kaikille helppoa missään iässä. Soluasunnot eivät silti ole suosittuja. 

Työmatkoilla oli luonnollista, että hotellihuoneessa tai hytissä oli kaksi, saattoi olla vieraskin ihminen toisessa petissä. Kaksituhattaluvulle tullessa minullekin alettiin varata työmatkoille  yhden hengen huone. Junamatkallekin voi varata istuimen ilman vierustoveria.

Onko ihmisistä tullut kaikin puolin epäsosiaalisempia? Somemaailma on luonut etäsosiaalisuuden vaihtoehdon. Lapsetkin ovat yhteyksissä sometilien kautta. Eikö ihminen kaipaa elävää, läsnä olevaa vuorovaikutusta? Koulujen somekielto on hyvä asia. Puhelimen käyttö on vähentynyt viestien tieltä. Nuoret eivät soittele toisilleen, viesti korvaa sen. Vanhatkin ovat alkaneet lähettää viestejä suoran puhelinsoiton sijaan. Ei ole enää sopivaa tunkeutua yllättäen toisen päivään, ellei sitä varmasti tiedä sopivaksi. Minulle saa soittaa, jos vain tunnistan numeron! Olemme laajasti yksityistyneet. 

Kyllä minä ainakin kaipaan toisen ihmisen fyysistä läsnäoloa ja keskustelua. Yksinäisyys humisee eniten perheenjäsenten lähdettyä tai puolisounesta herättyä.

Altistan itseni yksinäisyydelle  olemalla näin paljon talonvahtina täällä syrjäseudulla autottomana. On aikoja, ettei moneen päivään näe ketään eikä pääse mihinkään. Olo muuttuu oudoksi, ahdistavaksi. Fyysinenkin huonovointisuus liittyy asiaan.  Puhelimessa keskustelu  auttaa kyllä. Sovittu videopuhelu  tuo tapaamisen tunnun.

Tekemisestä on apua ja vaihtelua. Käsityön vaiheet, pihatyöt, leipominen, pienet pyöräretket, marjastus, netin selailu,  kirjoittelu ovat ikäänkuin vuorovaikutusta. Usein tarkistan jotain asiaa puhelimelta ja tekoäly vastaa keskustelutyyliin: Jos tarkoitat tätä...

Läheisten kuulumisten tasalla pysyminen on tärkeätä. Mielessään heitä saattelee menoihinsa.  Kun kutoo tietylle ihmiselle sukkaa,  on ikäänkuin lähellä tätä ihmistä. Televisio ja etenkin kirjat ovat pelastus, jos löytyy kiinnostavaa.  Tunnen ihmisiä, jotka viihtyvät niin hyvin omissa puuhissaan ja muistoissaan, etteivät tunnu ollenkaan kaipaavan ihmisiä arkeensa. 

Monilla ikäihmisillä on vielä paljonkin menoja, mutta voimien ja terveyden heiketessä piiri pienenee. Tarvitaan omia yksinäisyyden hallintakeinoja, jotta mielen tasapaino säilyy. Sosiaalinen aktiivisuus on etu, jos kontakteja on vielä olemassa. Vieraitten ihmisjoukkojen näkeminen ei yleensä paljon auta, voi päinvastoin korostaa irrallisuuden tuntua.

Siirtyminen yhteisölliseen asumismuotoon tai johonkin vastaavaan voi teoriassa olla hyvä vaihtoehto, mutta käytännössä puhekumppania tai mieleistä  kaveria ei aina sieltä löydy. Mitä lähemmäs vieraita ihmisiä tullaan, sitä korkeampi on suojamuuri ja sulkeutuminen. Tätini oli viimeiset aikansa hoivaosastolla, jossa kolme ihmistä makasi samassa huoneessa. Kaikki puhuivat minulle, mutta eivät toisilleen. He eivät halunneet tietää toisistaan, elivät omissa maailmoissaan.

Oma arki, omat rutiinit ja jotain mieleistä joka päivään, tyytyminen tähän elämänvaiheeseen on avuksi. Usein löytyy joku näkökulma tai kokemus, jolla taas mielensä noutaa. Hiljainenkin päivä kuluu iltaan jäljellä olevien päivien ketjussa. 

                  joen rannalla

 

Säämuistoja

Pääsin kuin pääsinkin saarimökille sielunmaisemiini toisen kerran tänä kesänä, nyt yksinäni. Eilinen sää oli kesää parhaimmillaan, aurinkoista ja tyyntä ja vesikin lämmintä.Veden pinta oli noussut korkealle. Tänään on sadellut hiljalleen koko päivän ja on viileätä. Siitä tuli mieleen ensimmäinen kesämme täällä, kesä 1987. Oli enimmäkseen sateista ja tuulista, mittarin näyttö usein 11 astetta. Katsoin säähistoriasta sen kesän tietoja: Poikkeuksellisen kylmää ja sateista, vain 10 hellepäivää. Mutta nelikymppisten nuoruuden innolla sää ei haitannut eikä säätietoja katsottu lähtiessä. Porin Matti lämmitti tupaa, öljylamppu valaisi ja kellarikuoppa riitti säilytykseen. Aurinkosähkö ja kaasujääkaappi hankittiin monia vuosia myöhemmin.

Saarimökin arvoiksi kirjattiin Yksinkertaisuus, Ekologisuus, Luonto ja Rauha. Eipä niistä ole vieläkään luovuttu. Yllättävää on ollut, että tämä yksinkertaisuus on ollut laajasti suvun nuorison ja kavereidensa suosiossa.

Poikkeuksellisen kylmä oli myös kesä 2015. Säähistoriassa sitä verrataan kesään 1987. Mies sanoi heinäkuussa, että kesä ei ole auennut ollenkaan. Helteet tulivat vasta elokuussa, hän ei sitä ollut enää näkemässä. Hautajaispäivä oli tukalan kuuma. 

Sauna alkaa olla valmis, mökkeilyn vakio-ohjelma. Sitä ei sateen ropina haittaa.

Kolmas päivä toi tuulet. Kuinkahan pääsen pois?

11 vuotta

Tämä aika pysäyttää vuodesta toiseen, elonkypsymisen aika ja päivä jolloin elämä äkillisesti murtui. Ei ihmiselle anneta niin paljon valinnan mahdollisuuksia kuin ehkä nuorena luulee. Se pitää hyväksyä ja  sopeutua siihen, mitä tulee vastaan. Monella tavalla ihminen voi elää, sen pitkä elämä monessa suhteessa osoittaa. Se, että olen paljon täällä syrjäkylällä vanhan talon palveluksessa, on oma valinta. Se  tuo täyden  yksinolon viikkoja, jolloin yksinäisyys alkaa humista korvissa. Se sisältää kuitenkin joitain velvoitteita ja  antaa ympärille  luonnon vihreän rauhan.  Elämän hauraus on lähellä ikäystävien vaiheiden myötä. Tietoisuus siitä, että omakin elämä voi hetkessä murtua, tuo kiitollisuuden tästäkin kesästä. Vielä täyttyi pakastin ja marjojen  jakaminen on ilo.