Kesä jatkuu, kesä

Kesä jatkuu. Kuumuudesta huolimatta on ihanaa, että on valoa ja lämpöä. Torpan joka soppi on lämmin. Päivät olivat aivan kultaisia, kun pojan perhe oli täällä muutaman päivän. Pikkutyttö muistaa viime kesän tekemiset: mennään mustikkaan, minä tulen pyörän päälle istumaan. Kaikista hänen matkaseikkailuistaan huolimatta jopparilla istuminen on hänestä  jännittävää. Maalaussession tarpeet löytyvät entisistä paikoista, vintti tutkitaan taas läpi kohta kohdalta, samoin pienet viljelykseni. Kukaan muu ei ole ollut niin kiinnostunut kaikista Torpan tiloista kuin tämä pieni, paljon matkustellut helsinkiläistyttö. - Minä olen kuudetta, hän sanoo kun kerron olevani tilan viidennettä  sukupolvea. Käydäänkö hautausmailla, hän kysyy, käydään. Lausun hänelle iltarukouksia, ne ovat hänestä kiinnostavia uusia asioita. Uimapaikkakin on tuttu. Ihanan kotikyläjärveni lämmin vesi kannatteli hänet uimaan ensimmäiset onnelliset metrit. 

Sitten tilat taas tyhjenivät, korjailen paikkoja, laitan ensimmäisen pyykin koneeseen, nukahdan väsyneenä. Kuljeskelen yksin avarilla pihoilla, käyn auringon lämmittämässä vedessä virkistymässä. Tyhjentelen paljua kasteluvetenä. 

Yksin ollessa kuulostelen taas kolahduksia, nousen sängystä tarkastamaan pihaa, suljen matalalla olevat ikkunat. Täällä on joku aukonut ulkorakennusten ovia, kun viimeksi lähdin mökille. Sama kulkija lienee ollut se, joka on rikkonut tyhjilleen jääneen naapuritalon numerolukollisen avainkaapin, onneksi tyhjän. Varuillaan olo palasi yksin asuvan yöhön. 

Marjakausi on alkanut. Mustikka on pientä, harvan näköistä kasvustoa rutikuivassa varvikossa ja raakileita tulee liikaa mukaan. Muutaman litran olen hakenut, mutta parasta on odottaa ainakin viikko. Jälkikuva illalla silmissä on erilainen kuin ennen: sinisen mustikan lisäksi näkyy paljon keltaista varsikkoa. 

Vadelma alkaa kypsyä myös. Se ei ole hyvää pakastettuna, mutta jogurtin tai puuron seassa menettelee. Se on yllättävän ravinteikas marja sekin. Ainakin tänä kesänä näköjään vielä marjastelen sen verran kuin marjaa lähistöltä löytyy.

Lauri Viidan runo tulee mieleen, kun ajattelee tulevia, näin kai käy täälläkin. Ei taida tulla kuudetta sukupolvea.

"Kaita polku kaivolta ovelle nurmettuu,

Ikkunan edessä pystyyn kuivunut omenapuu.

Reppu naulassa ovenpielessä, siinä linnun pesä. 

Kun olen kuollut, 

Kun olen kuollut, 

Kesä jatkuu. Kesä."