Hiljaiset viikot

Viimeisen kahden viikon  aikana olen nähnyt kolme ihmistä, joiden pihassa olen käynyt juttelemassa. Kukaan ei ole tullut pihaan, postiautokin vain kerran. Jaa, kaupassa olen käynyt ja nähnyt silloin kauppiaan ja koronatestausreissulla näin autonkuljettajan ja testaajan maskin takana. Yksinolon tunteja on aika monta. 

Suomessa asuu 1,25 miljoonaa ihmistä yksin. Kaikki eivät ole yksinäisiä, mutta vanhuus, sairaus ja koronarajoitteet supistavat elämää. Monille nuorille kulunut kesä sisälsi paljon yksinäisyyttä, mikä on ollut monille vaikeata ja ahdistavaa.

Paljo yksinolo vaatii omia elämäntaitoja ja elämänhallinnan keinoja. Nuoremmille työssäkäynti luo oman rytminsä ja sisältönsä, mutta kokonaan oman ohjelman varassa asuvien pitää luoda oma ajankäyttönsä itse. Oman toiminnan ohjaus on iso haaste etäkoululaisille ja yksin opiskeleville, mutta myös ikäihmisille. Jotkut aikataulut tavat askareensa: pyykkipäivä, siivouspäivä, kauppapäivä, saunapäivä.

Ihailen monien tuntemieni vanhusten rauhallista sopeutumista ja viihtymistä oman elämänpiirin askareissa, vaikka sairaudet voivat vaivata ja rajoittaa. Kuulon, näön ja liikuntakyvyn heikkeneminen rajaavat monien toimintaa. He löytävät kuitenkin iloa ja merkitystä kasveistaan, käsitöistä, sanaristikoista, leipomisista, koirasta tai kissasta, puheluista, lukemisesta, jälkipolvien seuraamisesta, omasta arkirytmistä. Minä viihdyn näinä päivinä näpertäen pieniä, tilattuja nuken vaatteita ja kuunnellen samalla äänikirjaa. Iltaraportti tyttären kanssa on päivän kiinnekohta.

 Tutkimusten mukaan positiivinen mielenlaatu on hyvän vanhuuden tärkeä tekijä. --On hauskempaa olla, jos ajattelee enemmän hyviä asioita kuin huonoja ja hymyilee, sanoi eräs. 

Lähes kaikilla ihmisillä on myös suruja ja huolia mielessään. Pienenkin kylän tai kerrostalon ihmisten historiassa voi olla hyvinkin paljon raskaita tapahtumia. Niitten käsittelyn tapa vaikuttaa elämänlaatuun. "Suru on syvin kunnia, jonka ilo voi saada." (elokuvassa Beck: Gunvald). Oman elämänhistorian käsittelyssä on tärkeätä muistaa myös menetetyn ilon ajat. On kyllä myös surua, jonka takana ei ole menetettyä iloa, vaan puutos. Tyytyminen siihen, mitä elämä on antanut tai ottanut, on elämän taitoa. Ne joilla on sisäinen rauha ja uskonelämän tuki, ovat levollisia.

"Elämää voi ymmärtää katsomalla taaksepäin, mutta elää katsomalla eteenpäin." (Lucinda Riley, Varjon sisar). Elämää eletään tässä hetkessä, näkemällä mitä juuri nyt on tarjolla.

Kun minusta alkaa yksin kotona olo tuntua liian oudolta ja omituiselta elämältä, lähden pyöräilemään lähes päivittäin. Silloin näkee aina jotain, kauniita pilviä, maisemassa jotain, mitä ei ole ennen huomannut, paljon iloisia punamarjapihlajia,  elonkorjuun vaiheita pelloilla, lintuja, tuoksuja. Käyn laittamassa nimeni liikuntavihkoon ja osallistun siten kylän elämään. Harvoin näen ketään ihmistä. Joku ehkä sattuu näkemään minut ikkunastaan.