On tämä kyllä ylellistä, että saa oleilla mielensä mukaan, tai ainakin vain omien kremppojensa ja varojensa rajoissa (plus korona), tehdä mitä haluaa tai olla tekemättä! Tämä tunne nousee, kun toivottelee lapsilleen hyvää työviikkoa ja koululaisille kouluviikkoa, lähtien itse ohjelmoimattomaan viikkoonsa. Aivan kuin minusta olisi haihtunut minua näihin asti vaivannut syyllisyys tai merkityksettömyyden tunne. Kuin jo hyväksyisin, että olihan minullakin koulu- ja työaikani ja perhevastuuni vuodet ja on meneillään ansaittu eläkeaika. Liki 15 vuotta sitä on jo opeteltu! On lisäksi etuoikeus asua maassa, jossa on toimiva eläkejärjestelmä.
Muistan myös erään ystäväni monastikin lausuman ajatuksen vapaudesta, jota minulla on. Hänellä ei ole vapautta tehdä, mitä haluaa, vaan puolison sairaudet ja luonne rajoittavat vahvasti hänen elämäänsä. Puoliso ei edes huomaa tai ymmärrä tätä, vaan vaimon sopeutuminen hänen palvelukseensa on miehelle itsestäänselvyys.
Jospa lähtisi nyt uimahalliin vesijuoksemaan!
Voi kun jo pääsisin siitä tunteesta, että kyllä nyt edes jotain pitäis tehdä...
VastaaPoistaMutta kun mies kokoajan roppotta jotain, niin ole siinä nyt.
Ei hän todellakaan vaadi minulta mitään, mutta mutta..
Tekeminenhän kuuluu elämään, mutta itse tunnistaa, ajaako siihen jokin sisäinen piiskuri vai onko se omaehtoista halua tai vain välttämätöntä puuhaa. Tai onko normien asettaja itsen ulkopuolelta.
Poista