Kun vielä voin

On jotenkin merkillisen viihdyttävää olla täällä maan sydämellä keskitalven säissä. Pakkanen on hiiviskellyt seinien läpi viime päivinä. Eilen lumi oikein hohteli laskevan auringon himmenevässä, punertavassa valossa. Nyt on vain viisi astetta pakkasta, mutta puuskittainen puhuri lennättää lumia puista ja hangilta, niin että ilma on sakeana valkoisia hiutaleita. Tuuli kohahtelee nurkissa. Linnut pyrähtelevät syömässä ruokintalaitteiden ympärillä ja pujahtavat välillä kuusten sisään suojaan lumipöllyltä. Niitten pitää pärjätä ulkona kaikissa säissä, pienten ja isompien. Päivän pitenemisen huomaa täällä selvästi. Kuuseni valot syttyivät joulun aikaan kahdelta, nyt alkaa viideltäkin olla vielä valoa. 

Olen nauttinut pitkistä aamuista. Yöni vaihtelevat, mutta aamulla nousen tekemään tulen puuhellaan. Siinä kahvivesikin pian kuumenee. Aamupalan ja kahvin jälkeen loikoilen lämpenevässä kodissa pari tuntia lukien puhelimelta tai Ipadilta IlkkaPohjalaista, Keskisuomalaista, Hesaria, Iltasanomia, Google- uutisia, Facebookia ja torstaisin  Lapuan Sanomia. Sitten vasta nousen ja pikapuoliin suuntaan ulos hakemaan puita ja ulkoilemaan.  Onnittelen itseäni, että olen näille päiville asti saanut elää! Kovin pieneksi vain käy vaihteluväli, kun tottuu suppeaan elämään. Jos on pienikin meno, kuten tänään kun kävin "kylällä" asioilla palvelukyydillä, on kuin matka-aamu, johon vatsa reagoi. Vatsa on konservatiivi. 

Joskus muuten muistaa yllättävän hyvin, vaikka enimmäkseen se on päinvastoin. Minun piti hakea HalpaHallista vain kofeiinitonta kahvia, mutta tulin ulos kahden kassin kanssa. Muistin siellä kaiken, mikä on talven aikana käynyt mielessä: umamia (tutustumiseksi), etikkaa, soodaa, pölyhuisku ,(niitä on taas), pullasuti (silikoni)kaupunkikotiin, kuminauhaa (varalla), leipäjuustoa ja rusinoita piimävelliin, linnuille siemen-pähkinäsekoitusta ym. Löytyi HyggeWool Mustikkamaito- lankaa, jota ei Jyväskylästä eikä verkkokaupasta löytynyt. Takkejakin vilkaisin, mutta ei sytyttänyt nyt. Monitoimikauppa on kyllä arvossaan. Niitä ei enää joka paikassa ole.

Sama minulle on, missä olen, mutta tähän aikaan vuodesta olen yleensä ollut kaupungissa.  Olisin sielläkin ihan mielelläni ja hoidettavia asioitakin  kertyy,  mutta siirtymät eivät ole mieluisia. Tupa sitten taas kylmenee. 

Täällä on kuin koronakätkössä. On ollut ilo tavata ystäviä. Ehkä olen ollut täällä enemmän myös siksi, kun vielä voin. Useat ystävät ovat yllättävän, pelottavan terveystutkimuksen tai vakavan sairauden piirissä, yrittäen hallita mieltään odottaessaan uusia vaiheita. Tutkimuksissa kulkeminen ja tulosten tai muutosten odottaminen sitoo kaiken energian. Jonain päivänä olen itsekin taas siinä kehässä ja silloin pitää olla sotepiirinsä alueella. Olen nauttinut tervehtymisestä vaikean puolitoistavuotisen sairastamisen jälkeen jo kolmen vuoden ajan, mutta samana ei elämä aina pysy. Sen tietää.