Kesäsaaressa

No nyt olen täällä, saarimökillä! Oli niin kova ikävä veden ääreen, että piti yksin lähteä. Syksylläkään en käynyt, kun aina ennuste  näytti liian tuuliselta. Muistelin, kuinka on onnekas olen ollut, kun olen saanut vuosikymmenet lomailla saaressa ja katsella veden välkkyviä muunnoksia valon ja tuulen mukana. Nyt kun on tiedossa pari lämmintä päivää, päätin pontevoitua ja etsiä matkakeinot. Polkupyörällä lähdin aamusta liikkeelle. 

Täällä on aivan samanlaista ja tuttua kuin ennenkin, laituri vain ei ole vielä paikallaan. Jotenkin on niin merkillistä, että lumen ja pakkasen alta löytyvät samat nurkat. Joku puu kuivuu, pihapöytä lahoaa, joku tuoli hajoaa, sellaista korjattavaa kyllä ilmenee. Minulla saattaa kyllä olla unenomaisen siniset lasit silmilläni ja katson etupäässä maisemaa. Jonkun toisen mielestä joka paikka täällä huutaa remonttia. Sen takia mieheni ei halunnut enää tulla tänne, kun ei enää jaksanut alkaa korjata mitään.

Vuonna 1994 asennettu yhden paneelin aurinkosähkö toimii yhä ja puhelin latautuu. Kukaan muu ei ole käynyt saaressa vielä tänä vuonna, joten siivoilemista ja tuulettelemista ja haravoimista  olisi. Teen mitä käteni kestää. Siitä yhdestä puuhapäivästä tuli jälkiseurauksia. Niin ne nivelet rappeutuvat.

 Lähetin ex-naapurille kuvia, miten uudet omistajat ovat kaataneet puita pihasta. Arvasin, että se kiinnostaa heitä, kun he kuitenkin kevään tullen kaipaavat  yli neljänkymmenen vuoden maisemiaan.

Tupa tuli täyteen savua, kun sytytin tulta, mutta lopulta savu löysi tien savupiippuun. Kyllä se siitä taas alkaa toimia.

Järvi on tyyni, välillä tuulenvire saa pinnan kimaltamaan. Nyt tuli väsy. Istun ja katselen tullakseni perille tähän maailmaan.