Pimeän levossa

Havahduin siihen, että nyt ollaan pimeän syvimmässä sylissä, taas kerran. Enää on toista viikkoa siihen, kun maapallo alkaa kääntää pohjoista laitaansa aurinkoa kohti. Minulta on syksy kulunut jotenkin nopeasti, niinkuin syksyt useimmiten. Pimeä on pitkää, mutta viime yönä kuu pääsi valaisemaan korkealta taivaalta. Keskellä päivää näkee kuusten lumisen kauneuden. 

Se on tässä vanhassa iässä hauskaa, kun on aikaa. Lahjat on jo pääosin paketoitu. Kaiken olen tilannut nettikaupoista. Amerikasta tilattu toivomuslevy ei kyllä taida ehtiä ajoissa. Ulkomaan kortit on lähetetty yli viikko sitten.  Muistan, kuinka töissä ollessa heräsin korttiasiaan useimmiten vasta jouluviikolla, kun jouluposti oli jo päättynyt. Paketointi jäi joskus viime tippaan. Täällä Torpalla levittelin äsken pari joululiinaa. En kyllä ole juurikaan siivonnut tässä hämärässä.

Viime viikolla piti ajatella entisiä työasioita. Kuinka jaksoin ennen aina pohtia jonkun muun ihmisen tai asian ongelmia, yötä myötenkin? Vanhuuden keveys on asioiden vähyys, syventymisen mahdollisuus. Vähät ajatukset ovat samoja kuin monasti ennenkin, silti hetkessä minulle tuoreita. En huomauta, jos joku kertoo jo ennen puhutun tapahtuman. Se on hänelle nyt ajankohtaista. Harvoin minulle jokin uusi ajatus syntyy. Kirjoituksenikin toistavat vuosien kierrossa samoja teemoja, minulle taas ajankohtaisia. Lukijalle tietenkin tylsää, mutta onneksi kenenkään ei ole pakko lukea.

Mieli kyllä täyttyy aina, vähä laajenee, mutta tila ei ahtaudu täyteen. Se on hyvä.

Nyt olen joka ilta istunut takan edessä, katsellut tulen hiipumista, lämmitellyt siinä ja paistanut nakkeja iltapalaksi. Kuinka en ole ennen tehnyt sitä? Selkää olen kyllä lämmittänyt muurin kyljessä. Mies siinä istui, otin kuvankin monta kertaa. Pitkä parisuhde jättää muistot pysyväksi seuralaiseksi.