Entisiä asuinsijoja jää tyhjilleen. Talo rappeutuu vuosi vuodelta enemmän, lahoaa, katto rikkoutuu. Usein metsä valtaa pihapiirin ja talo katoaa näkyvistä puitten peittoon. Tämä rakennus, joka taitaa olla ulkorakennus, on pellon keskellä ja vuosittainen heinän kaato katkaisee myös puuntaimet. Juhannusruusu kukkii kesällä talon päädyssä. Kuljin hangilla ja kiertelin rakennusta. En tiedä entisistä asukkaista mitään. Täällä on kuljettu sisään ja ulos, käyty huussissa, eletty arkea ja pyhää. Oliko perhe, asuiko joku jäljelle jäänyt yksin, millä elivät, milloin on viimeksi asuttu? Ainakaan neljännesvuosisataan ei asukkaita tällä paikalla ole ollut.
Toinen asumaton talo peittyy kesällä pihaa valloittavien puitten peittoon. Kolmannen pärekatto hajoaa.
Nämä näen kävelyreittini varrella. Mikähän on minun tupani tulevaisuus?
Tämähän se on, maaseudun tulevaisuus harvaan asutussa maassa, jossa väki pakkautuu puoleenkymmeneen isoon kaupunkiin ja muutamaan kymmeneen alueelliseen keskittymään. Kuvassa on jotain herkistävää, niin totta se on. Asuttiin, elettiin ja kun viimeiset kuolivat pois, jäljelle jää hiljalleen maatuva muisto.
VastaaPoistaEllinoora
Jotenkin tekee mieli viipyillä näitten omaa historiaansa piilossa kantavien talojen liepeillä. Nyt olen kuullut hiukan näiden paikkojen asukkaista, esim.ensimmäistä paikkaa asutti postinkantaja vaimoineen.
Poista