Hetki ja tuleva

Löysin varastoistani kellastuneen Kotiliesi-lehden marraskuulta 1933. Lehdessä on liitteenä syys-ja talvipukujen malleja ja kaavoja. Muotina on kapeus, hoikat linjat. Vaatemallit ovat siroja, naisellisia, helma polven alapuolelle. Lasten vaatteet ovat myös siroja, vyöllisiä. 

Kankaista mainitaan villageorgetti, gingham ja kretonki, mutta myös itse kudotut kankaat. Vaatteet ommeltiin enimmäkseen itse tai ompelija teki ne. "Käytännöllinen emäntä kutoo itse kankaat ja valmistaa vaatteet ja opettaa saman tyttärilleenkin". Kyllä piti naisten olla ahkeria ja monitaitoisia.

Näin oli vielä minun lapsuudessani viisikymmenluvulla. Paljon piti valmistaa kotona ja kylän ompelijalla oli aina kiire ennen koulun joulu- ja kevätjuhlia. Kaupoissa ei paljon ostettavaa ollut.

Lehti täyttyy nostalgisia mielikuvia nostavista sisällöistä.  Enimmäkseen siinä on  käsityö-, askartelu- ja neuleohjeita. Uutta, urheilullista naiskuvaa kuvaavat hiihtopukujen ohjeet tai myynti-ilmoitukset, kuten tekstissä kerrotaan.   Mukana on myös  mainoksia: Telefunken-radio,  korollisia kalossipäällyskenkiä, sitruunalunta tai Diamond Cold Creamia, Orvo- tai Lux- saippuaa  kauniiseen ihoon, ryijyntekopaketteja.

Vuonna 1933 Euroopassa oli kova lama ja poliittinen kuohunta. Kansallisaatteet nousivat, Saksassa alkoi natsismiin johtanut liikehdintä. 

Kuuden vuoden kuluttua nämä Kotilieden lukijat olivat uudessa tilanteessa. Alkoi talvisota. Sota määräsi käsitöitäkin. Kudottiin jatkuvasti sukkia ja muuta lämmintä sotarintamalle lähetettäviksi. Lukuisat toimeliaat naiset olivat moninaisissa lottatehtävissä. Suomen naiset joutuivat venyttämään ja osoittamaan voimansa kaikin tavoin.

Minua kiehtoo pysähtymisessä menneen ajan hetkeen se, ettei silloin voida tietää tulevasta sitä, minkä myöhemmän ajan ihminen tietää.  Mitähän aikaa me nyt elämme? Mitä tiedämme kuuden vuoden kuluttua, jos olemme elossa? Onko sellaista, mitä emme haluaisi tietää, vai päinvastoin?