Mieliala laskee helposti, jos elämä on liian yksinäistä. Mieli listaa: Kukaan ei soita, kukaan ei tule, minut on hylätty. Taulukko kannustaa tekemään itse jotain. Se vain on monasti vaikeaa, jos saamattomuuden tahmea verho on langennut päälle.
Hymyilemisestä minulla on ollut viime viikkoina hämmentynyttä ihmettelemistä täällä Jyväskylän liepeillä. Vastaantulijoista moni on hymyillyt minulle, jotkut jopa tervehtineet. Johtuuko se siitä, että minulle on huomaamattani jäänyt maalaiskylä päälle eli katson itse ihmisiä kohti jonkinlaisen hymyn kanssa, kuin tunteakseni? Kun muutin Helsinkiin vuonna 1986, serkkuni opasti: Maalaiset tunnistaa siitä, että ne katsovat kohti. Minua ei yhtään haittaa olla maalainen kaupungissakin, mutta jäihän se tyyli pois, kun ei kuitenkaan koskaan tuntenut ketään.
Voisin täällä kutsua erään kerrosnaapurin kahville. Hississä on asia otettu esiin, mutta kumpikaan ei ole kutsunut. Kortin voisin jollekin lähettää. Se tapa on aivan unohtunut.
Täällä kyllä tulee helposti juttua milloin missäkin. Olisiko syynä kun on kuitenkin suht pieni kaupunki. Käsityömessuilla tuli vaihdettua muutama sana myyjien kanssa ja illemmalla käytiin lentopallopelissä. Siinä tuli höpöteltyä kun odoteltiin lippujonossa. Yleensä kyllä alan aika helposti juttelemaan. Ihme kyllä kun nuorenpana olin tosi arka ja ujo. Tänään kuuntelin yksivuotiaan kommentointia milloin mistäkin. Osoitteli sinne ja tänne ja puhetta tuli. Ilmeisesti hänellä oli vaan positiivisia uutisia. Terveisin toinen Annikki
VastaaPoistaEhkä tuo lista toimii aivan itsestään, kun ollaan elämän keskellä liikkeessä, mutta voi nousta esiin elämän hiljentyessä yksinäisemmäksi.
PoistaHyvä, että nostit tuon esiin, Annikki. Ne meistä (itsekin), jotka ovat olleet kohtaamistöissä elämänsä läpi, tai erilaisissa palvelu- ja asiakastöissä eivät ehkä koe niin suurta kynnystä antautua tuntemattomienkaan kanssa jutteluun. Mutta ent. hesassa asuneena tunnistan hyvin tuon kaupunkilaismentaliteetin. Pikkukaupunkilaiset kyllä huomaavat eron, tutun näköisiä on riittävästi, ei tarvitse muistaa tai tietää mistä on tuttu, ei maksa mitään moikata, tai vaikka hymytä ja kommentoita säätä. Siitä se lähtee. Nykyaikana tunnistaa kyllä myös tietyn varovaisuuden lähempään tutustumiseen, en pyytäisi kotiin kahville enkä lähtisi kotikahveille, ellei olisi ollut puheissa pitempäänkin ja kohdattu
VastaaPoistausein. *Ellinoora
Kaupunkioloissa voidaan jutella enemmänkin vaikka uimahallin saunassa, mutta kukaan ei mainitse tai kysy nimiä. Ei ole tarkoitus tutustua. Pikkupaikkakunnalla usein aika pian on sukutaustatkin selvitetty. Kyllä satunnaisella juttelullakin on arvoa, mutta kyllä minä ainakin kaipaan jotain kuulumisen, liittymisen tai historian kosketuskohtaa, että saan tapaamisesta jotain itselleni.
Poista