lauantai 29. toukokuuta 2021

Virtapäivä

Neljännellä iällä tarkoitetaan aikaa, jolloin ihminen tarvitsee apua selviytyäkseen arjestaan. Missä kohtaa itse olen, kun tätä porttia lähestyn?

Vielä pärjään omin päin täällä maalla, ainakin näyttää että tänäkin kesänä. Autottomuus harmittaa, olin kai liian vanha, kun aloin vasta yli kuusikymppisenä ajella enkä päässyt enää auton kaveriksi. Täällä olisi auton kanssa omatoimisempi.

Hoitelen joten kuten pihamaat, niinkuin ne ovat meidän aikanamme olleet. Ei siis kynsisaksilla leikaten, kuten jotkut, mutta asutun näköiseksi. Joinakin päivinä yllättäen, kuten eilen, teen oikein urakallakin hommia. Täällä on noin 500 neliötä kylmää tilaa vintissä ja ulkorakennuksissa.  Niihin kertyy kaikenlaista rojua, jonka raivaaminen on silloin tällöin käynyt mielessä. Tänään sain virtaa siihen, että kokosin kaatopaikkatavaraa ison kasan. Vintin peräikkunasta pudottelin vanhan patjan, isoja mattokasoja ja tyhjensin pahvilaatikoiden nurkan. Ruokatauon jälkeen kokosin rautaromua ja siivoilin työkaluvajaa. Sitä en ole näinkin hyvin tehnyt koskaan. Vanha pakastin, entinen sänkymme ym ovat jo monta vuotta odottaneet viimeistä kyytiä.  Pitäisi vain löytää peräkärryllinen apumies.
Mistä tämä viritys nyt tuli? Kaunis sääkö toi intoa? Muulloin on tässä pitänyt kovastikin itseään käskeä johonkin välttämättömään. Liian kauan ei vain pidä touhuta eikä tehdä montaa hommaa samana päivänä. Sauna omana päivänään. Isoja mattoja en enää ala pesemään ja nostelemaan. En viitsi tai jaksa. Päivän hintana oikea ranne kipeytyi ja valvotti yölläkin.

On toisenlaistakin  muutosta. Pitkät istumiset ja sosiaalisesti aktiiviset tilanteet tuovat rintakipua ja rytmihäiriöitä. Vasen lapaluu kipeytyy, kun siihen nojaa tai makaa, mutta nitro auttaa. Yritin kerran puhua siitä lääkärille, mutta hän kuittasi: Se on korvien välissä. Voi se olla myös lapaluussa ja olkapäässä tai sydämessä. Hiljaiseen, omantahtiseen elämänrytmiin tottuneelle monen päivän vierailut ja järjestelyt ovat alkaneet tuntua melkein pelottavilta. En millään pystyisi entisiin pitkän päivän työmatkoihini.
Nämä asiat eivät vielä ole perusarjen avuntarvetta, mutta muutosta kuitenkin.

Olen kipuillut monta kertaa elämän merkityksellisyyden kysymystä. Halu olla hyödyksi on ollut vahva. Nyt on alkanut tuntua, että ehkä minun ei tarvitsekaan enää olla hyödyksi kenellekään. Kunhan vielä itselleni olen avuksi. Se tuntuu helpottavalta, vapauttavalta! 
Tänään oli kesäaamu: aamukahvi portailla lintuja kuunnellen.




2 kommenttia:

  1. Mielenkiintoisia pohdiskeluja ikäkysymyksistä, vanhenemisen tunnoista ja viisaudesta. Pohtiminen on paikallaan, mutta varmaankin eniten hyödyksi pohtijalle itselleen, jos pystyy lähestymään aihetta avoimesti. Tunnemme koko joukon erilaisia väistelyitä ja torjuntoja vanhenemisen kysymyksien ympärillä alkaen "ikä on vain numero" tai "olet niin nuori kuin tunnet olevasi". Voisihan ajatella tiedän minkä ikäinen olen ja haluan olla ikäiseni ilman nimilappua. "Ihminen,75v".
    - Viisautta on raivata rojunsa kun vielä jaksaa tehdä sen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se hyväksyminen onkin oma prosessinsa. Ihminen kuitenkin ensisijaisesti.

      Poista