Onneksi ihminen vähän sopeutuu lämpötilan vaihteluihin, kehollisesti ja mielellisesti. Nyt en ole kauhuissani, kuten olin 2018, ikäänkuin ensimmäisenä kuumana ilmastonmuutoskesänä. Lapsuudesta muistan kyllä kuuman kesän ehkä 1955, jolloin kaivoimme kuivui ja vettä piti hakea jostain kauempaa myös lehmille. Lämpöennätys on vuodelta 1935. Nyt on aamupäivän mittarissa melkein kolmekymmentä astetta. Päivän piteneminen seisahtui eilisiltana. Puolen vuoden päästä se taas alkaa pidentyä. Uunissa on tulossa tyttärentyttärelle sopiva raparperipiirakka, vaikka kuumuus lisääntyy tuvassa. Liikkumista ei kannata paljon harjoittaa. Koirakin makaa reporankana. Pian pitäisi vähän viilentyä.
Torpan kukat eivät olleetkaan nääntyneet kuumuuteen, kastelusysteemini olivat toimineet. Juhannusruusut ja koivuangervot sekä tatarpensaat olivat roihahtaneet hurjaan kukintaan ja ikäänkuin kasvaneet kokoa viikossa. Ihmeellistä on tämä maan kasvuvoima. Nurmikot oli sukulaismies ajanut hiljattain, ei tarvitse nyt leikata. Tytär ahertaa töittensä parissa. Se on yksityisyrittäjän kesää. Vireillä on lähtö saarimökille muutaman päivän päästä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti