Tunteja kului, ihmisille tuli nälkä, kauas matkustavat ennakoivat nälkäänsä. Ravintolavaunuun oli vaunun mittainen tiivis jono ja ravintola oli täpötäysi. Sinne en mennyt koronaa hakemaan ja vettä minulla oli. Yksi tyttö, nuori nainen, valitti puhelimessa äidille nälkäänsä. Lähellä istunut mies palasi myöhemmin ravintolavaunusta ja antoi tytölle leivän ja mehua: -Kuulin että sinulla on kova nälkä. Kumma ettei minulle tullut nälkä ennenkuin illalla yhdeksältä 10 tunnin paaston jälkeen, vaikka tavallisesti ruoka tulee vähän väliä mieleen. Lapsi parkui välillä, kun piti olla kauan aloillaan, mutta sirkutti kohta taas, kun kärsivälliset vanhemmat keksivät ohjelmaa. Iloinen naisporukka nauroi vielä monen tunnin kuluttua. Jotkut alkoivat jutella vieraiden kanssa, minäkin. Kuulutuksia tilanteesta ja syistä kuultiin, jatkoyhteysbusseja oli hankittu Seinäjoelta jatkaville. Korvausten hakemisesta kerrottiin. Kun lopulta lähdettiin, juna kulki hitaasti. Kuulutettiin nätisti, että nyt ajetaan varovasti, koska ei olla liikenteenohjauksen näköpiirissä, vaan omassa varassa. Tuli luottavainen olo ja hiukan pelastumisen sävyä mieleen. Seinäjoelta alkaen ajettiin normaalivauhtia. Perillä olin neljä tuntia myöhässä ja jatkobussista myöhästyneenä pelastauduin siskon boksiin yöksi. Ehdin kauppaan juuri ennen sulkemista. Lipun hinnasta saa puolet takaisin, vaikka en minä tässä mitään menettänyt.
Seurailen ikääntyvän itseni vaiheita kohti neljättä ikää, jolloin alkaa tarvita muitten apua. Arvelen, että terveydentila määrittää ikävaiheen kokemusta enemmän kuin vuodet, mutta väistämätön osuus vuosillakin on. Elämä on aina jännittävää. Tulevaisuutta ei voi tuntea missään iässä. Aina voi löytää jotain kaunista ja mieltä ilahduttavaa.
▼
maanantai 23. elokuuta 2021
Juna jumissa
Kehitin mielessäni seikkailun makua, kun juna jumittui metsätaipaleelle Parkanon ja Seinäjoen välillä. Kaapelivika pysäytti koko junaliikenteen sillä osuudella. Paikassa oli heikko kenttä ja netti ei välillä avautunut eikä junan wifikään. Ulos ei päässyt ja ulkona satoi, vettä kyllä eikä lunta niinkuin Idän pikajunassa tai muutamissa muissa dekkareissa. Mikähän se ruotsalainen dekkari olikaan, jossa pelastauduttiin lumen läpi hotelliin, jossa alkoi kuolla ihmisiä?
Kuulostaa hiukan seikkailulta, kun tosiasiallista vaaraa ei ollut. Nykyään ihmiset eivät ota evästä pitkällekään junamatkalle, kun luotetaan ravintolavaunun antimiin. Mietin miten minulle olisi käynyt, kun verensokerin tasaisena pitäminen edellyttää noin neljän tunnin ateriavälejä. (Todennäköisesti olisin ottanut varaevästä mukaan ;)
VastaaPoistaKolmen tunnin junamatkalle ei ehkä aina varaa evästä, mutta kannattaisi näköjään varmuuden vuoksi.
Poista