Syystyönä minulla on vadelmapuskien raivaus eli marjoneitten varsien poisto. Ajattelin jo poistattaa koko alueen, mutta en sittenkään, olkoon vielä. Aioin tehdä vähän kerrallaan, mutta tulinkin käyneeksi koko ryteikön läpi oksasaksilla. Kannoin isot kasat varsia puitten taa maatumaan. Uudet versot ovat kasvaneet paljon yli kaksimetrisiksi. Poistin niitä runsaasti ja lyhensin reippaasti. Saa nähdä mitä vaikuttaa ensi kesään. Tänään aloin leikata pois yhtä isoa tatarpuskaa seinän viereltä. Kylläpä olivat kädet kipeät ja voimattomat! Kuin olisi eilen tehty työtä. Hassun näköinen on vadelmamaani, kun olen tukenut sitä heinäseipäillä enkä saa niitä pysymään suorassa.
Luojalle kiitos vuodenajoista. Olisi ankeata, jos maa olisi lähes aina kuivaksi palanut. Sellaistakin lapsuusmaata ihminen varmaan kaipaa, sen tuoksuja, tuulia, muotoja, värejä, auringonnousuja ja laskuja, ihmisiä, perhettä, hyviä aikoja, elämäntyyliä kotimaan povella. Silloinkin, kun on saanut turvapaikan muualta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti