Maan tuoksut ja värit

Olisi liian optimistista sanoa, että joka vuoden ajalla tai ainakaan säällä olisi oma viehätyksensä. Parhaimmillaan niinkin voi kokea. Mutta ainakin tällainen lievän kirpeästi syksyltä ja yökylmältä tuoksuva, raikkaan kirkas elokuun lopun päivä on hieno. Punainen ja oranssi ovat runsaasti esillä pihlajissa ja krasseissa. Niitä täytyy jatkuvasti ihailla.  Pian puolukatkin ovat kokopunaisia. Sininen, kesän väri on maasta lähes väistynyt, vain kissankelloa näkyy tienvarsilla. Lemmikki, monet kellokukat, Iirikset ovat poissa. Vielä puimaton, kypsä ohra tuoksuu lähipelloilla. Tässä kohdassa ollaan.

Syystyönä minulla on vadelmapuskien raivaus eli marjoneitten varsien poisto.  Ajattelin jo poistattaa koko alueen, mutta en sittenkään, olkoon vielä. Aioin tehdä vähän kerrallaan, mutta tulinkin käyneeksi koko ryteikön läpi oksasaksilla. Kannoin isot kasat varsia puitten taa maatumaan. Uudet versot ovat kasvaneet paljon yli kaksimetrisiksi. Poistin niitä runsaasti ja lyhensin reippaasti. Saa nähdä mitä vaikuttaa ensi kesään. Tänään aloin leikata pois yhtä isoa tatarpuskaa seinän viereltä. Kylläpä olivat kädet kipeät ja voimattomat! Kuin olisi eilen tehty työtä. Hassun näköinen on vadelmamaani, kun olen tukenut sitä heinäseipäillä enkä saa niitä pysymään suorassa.

Haittansa joka ajalla myös. Hirvikärpäsiä tuntuu olevan ennätysmäärin. Maantiellä kävellessäkin sain muutaman päähäni. Hetkeksi metsään pistäytyessäni sain niitä hiuksiin yli kaksikymmentä, vaikka oli valkoista päällä. Mutta hyttysiä ei ole.

Luojalle kiitos vuodenajoista. Olisi ankeata, jos maa olisi lähes aina kuivaksi palanut. Sellaistakin  lapsuusmaata ihminen varmaan kaipaa, sen tuoksuja, tuulia, muotoja, värejä,  auringonnousuja ja laskuja, ihmisiä, perhettä, hyviä aikoja, elämäntyyliä kotimaan povella. Silloinkin, kun on saanut turvapaikan muualta.