Sataa laariin

Helatorstai vanhassa hirsitalossa, täällä taas! Koko päivän on hiljainen sade pisaroinut lätäköihin ja kastellut hitaasti maata. Illalla kirkastui. Pelloilla on vilja ihan silmissä noussut oraalle. Tämä sade tekee viljalle hyvää, "sataa laariin".

Ympärillä on syvenevä vihreys. Keltaisia ja punaisia esikkoja nousee maasta siellä täällä, ne leviävät itsekseen. Vuorenkilpi puhkeaa punertavaan kukkaan. Vain muutama tulppaani ja narsissi nousee kukkimaan, ei minulla kukat menesty.  Vuohenputki kattaa koko pihapiirin, paikoitellen isoina kasvustoina. Huidon sitä välillä viikatteella, mutta en mahda mitään. Paitsi että syön sitä, opetin lapsenlapsenkin maistamaan uusia suppuisia vuohensorkkia kotinsa nurmikolta. Voikukka leviää yhä varmemmin lähipelloilta täyttämään nurmikot. 

Laatikoihin kylvin krassia ja syötäviä kukkia. Istutin yhteensä 12 siemenperunaa kolmeen multasäkkiin. Löysin tuomen tai tuomipihlajan taimen peltotieltä ja istutin sen nurmikon laitaan. Pensaat menestyvät minulla paremmin. Kerran jo ajelin nurmikot. Näin taas siirrytään kesään ja asetutaan maisemaan.9 Yhtäkkiä on taas tullut aika, jolloin aurinko paistaa puiden latvoihin puoli yhdeltätoista.

Ajankuluksi olen tietysti lukenut.  Enimmäkseen e-kirjoja, mutta kävin kirjastoautollakin, se palvelu kun on vielä olemassa. Luen ruotsiksi, melko hitaasti, Katarina Widholmin Betty- sarjan neljättä osaa "Älskade Betty", jossa on jo edetty viisikymmenluvun Tukholmaan. Kuusikymmenluvun Tukholmahan oli nuoruuteni kaupunki, kesätyöpaikkani. Jonnekin sinne perustuu mielenkiintoni säilyminen tässä yksityiskohtaisessa perhetarinassa.  Muuta hyötyä minulla ruotsin kouluopinnoista ei olekaan ollut kuin jonkinasteinen lukutaito. Ja että mielelläni katson ruotsalaisia dekkareita. Kaksi Betty- sarjan ensimmäistä osaa on jo suomennettu.  E-Libraryä käytän myös, ilmaista kirjastopalvelua,  mutta siinä äänikirjoja on vaikea saada ladatuiksi ja avatuiksi laitteilleni. Välillä lukaisin hyvänmielenkirjan  "Kipinöitä", Minna  Suvannon tarinan yksinhuoltajaäidin onnekkaasta elämänmuutoksesta ja paluusta Lapualle syntymäkotiin. Silmät ovat alkaneet rasittua paljosta päätelaitteilta lukemisesta.

Olen varmaan tässä minäkin palannut taas juurilleni, katsastanut tiluksia, tavannut tiellä ja pihoilla useimmat naapurit, ikäänkuin ilmoittautunut saapuneeksi  ja kyläillytkin.  Mutta ketään Jaakkoa ei ole ilmaantunut kuten Kipinöitä-kirjassa tapahtui! 

Viimeinen huulipuna

Ostin Helsingin Sokokselta huulipunan ja ohutta meikkivoidetta tasaamaan ihonväriä, ei kalliita merkkejä.

Viimeinen huulipuna, ajattelin, ja meikkivoide myös.  Edellisiä on käytetty niin vähän, että ne olivat vuosikausia vanhoja, huulipuna varmaan yli kymmenen vuotta ja käyttökelvoton. Eräällä naiskurssilla kauan sitten päätimme käyttää huulipunaa, naiseuden kunniaksi. Olin unohtanut sen. Vielähän siihen voi palata, kun vielä huulia on. Väri valittiin myyjän kanssa. -Köppäsaara, ärähtäisi isä, jos tämän näkisi.

Kyllä nämä nyt sitten minun aikani kestävät!

Hohhoijaa

 Hitaasti olen tajunnut, että tässä iässä, yli kahdeksankymppisenä, voi hellittää mielensä perukoillakin. Hellittää ikuisista vanhemman velvollisuuksista. Tajuta, ettei tarvitse enää patistaa ketään mihinkään. Ei  tosiaan ole enää vastuussa kenenkään oppimisista  eikä jonnekin kerkiämisistä eikä  syömisistä eikä nukkumaan menoista tai ylösnousuista. Ei tarvitse saada ketään tekemään mitään eikä valitsemaan hyvin isommissakaan asioissa. Eihän sellaista kukaan ole vuosikymmeniin tarvinnutkaan, pikemminkin päinvastoin, itse vain on pitänyt itseään kuin vastuussa jälkipolvista edelleen. Erityissyistä ja pyydettäessä kyllä pitää auttaa, jos pystyy,  ja myötäelää elämän haasteissa mukana. Voi olla, että tulisi jopa uusia näkökulmia nuorempien polvien ihmisiin. 

En tiedä, ymmärtääkö kukaan muu mitä mielensisäistä juttua yritän selittää ja selvittää. Ehkä tämä on  ensisijaisesti äitien juttuja, jotka aktivoituvat varsinkin kriisiaikoina.  Miehillä tuntuvat sukupolvien väliset rajat olevan selvempiä. Tuli mieleen, kun tajusin tässä kyläillessäni, etteihän minun tarvitse kysyä lapsenlapsen läksyistä, vaikka se pyöri kielellä.

Hohhoijaa, hienoa olla vanha! 

Vastuussa vain itsestään, kunnes sekin jää. Nyt voi vielä lähteä ulos tai tehdä vain oman päänsä hyväksi vaikka  Muistipuiston tehtäviä, jos ei muuta tekemistä keksi. Ja ostaa ihan itselleen herkkupullan kaupassa käydessään.