Tulevaisuuden uhat

Maailma tuhoutuu. Kaikki on pilalla, luonto tuhoutuu, ilmaa ei voi hengittää. Kohta on vain kuumaa ja mustaa. Minä olen jäänyt yksin maailmaan. 

On tärkeätä puhua ilmastokriisistä ja suojella luontoa.  Lapsille ja nuorille se voi kuitenkin muodostua ahdistavaksi painajaiseksi. Lukiossa korostetaan koko ajan, että teidän pitää pelastaa maailma, teistä riippuu, voiko vuosikymmenten päästä maapallolla enää elää, teidän on vastuu. Jotkut ilmoittavat julkisuudessa  etteivät tee lapsia tähän tuhoutuvaan maailmaan. Pienemmällekin lapselle, jonka käsityskyky laajenee näkemään kotipiiriä laajempia asioita yksilöitymiskehityksen myötä, tulee näitä ahdistavia tulevaisuuskuvia vastaan joka puolelta, vaikka kotona niiltä suojeltaisiin. Sodan kärsimykset voivat jostain kuvastosta tunkeutua mieleen samaan aikaan. Painajainen on valmis.

Aina on ollut aiheellista pelkojen aihetta. Ryösteleviä raakalaisia, katovuosia, sotia, nälkää. Minun kotikylästäni kaapattiin ihmisiä orjiksi Isonvihan aikana 1700- luvulla. 

Miten pärjätä tulevaisuuspelkojen kanssa? En minä osaa tähän vastata muuta kuin elämisellä tässä hetkessä ja ajassa lähiturvan avulla. Tulevaa ei tiedä kuitenkaan, se on erilainen kuin kuvitelmat. 

Muistan, että yhdeksänvuotiaana tajusin yhtäkkiä, että isä ja äiti voivat kuolla. Oli menty nukkumaan ja sammutettu valot. Muistan missä sänkyni oli, missä isä ja äiti nukkuivat. Se ajatus oli järkytys, koska muistan sen nytkin seitsemänkymmenen vuoden jälkeen. Sitä en muista, puhuinko siitä kenellekään.  Ristin käteni ja kuin iltarukouksen. Meillähän oli Taivaan Isä. Aikamoisen koulutuksen kuolemanpelon varalta antoikin Levolle lasken, kun joka ilta varauduttiin kuolemaan yön aikana: Sijaltain jos en nousisi, taivaaseen ota tykösi.

Vanhana voisi pelätä loppuaikoja. Tällä hetkellä en pelkää, kun kaikki voi kuitenkin mennä toisin. Elämän kriisien läpi käyminen vahvistaa uusien varalta, jos niistä tuntee toipuneensa. On vain tämä hetki.

Kamala luonto

Minähän olen luontoihminen, mutta nyt olen saanut tuntea luonnossa piileviä haittoja aivan omiksi tarpeiksi.

Viime tiistaina satuin uimahallissa katsomaan peiliin kulkiessani sen ohi. - Mitä ihmettä tuolla selän puolella vyötäröllä on, punainen muutaman sentin läiskä ja keskellä jokin musta melkein roikkuva nyppylä.  Otin mustasta kiinni eikä se irronnut. Kysyin muilta naisilta, että mikähän tämä on. - Punkki, oli yhteinen vastaus. - Saanko nypätä pois, kysyi yksi ja nyppäsi sitten, heitti roskiin. Vai punkki, tullut tietysti heinikkoisesta lähimetsästä, jossa koiran kanssa ja muutenkin olen päivittäin liikkunut. Koirasta niitä nypitään pois ja omia jalkojani olen tarkastanut, mutta en olisi mitenkään nähnyt kyljen taakse ilman sattumaa. Ei se tuntunut mitenkään. Se oli ollut varmaan jo monta päivää minussa. Terveyskeskuksen luukulla ei sattunut olemaan ketään, kun kurkkasin sinne ohikulkiessani. Hoitaja sanoi että pitää tarkkailla tuleeko siihen  yli viiden sentin rengas, jolloin annettaisiin antibioottikuuri borrelioosiin. Hydrokortisonia laitetaan puremaan.

Tietysti sitten ahkerasti nettiä selaamaan. Ympyrä tulee lukemani mukaan näkyviin vain 60-80 prosentissa puremista! Ymmärsin kuitenkin, että olisi turha ruinata antibioottia ilman merkkireaktiota. 

 Puutiaisaivokuume menee elimistöön saman tien. Selaisin tilastoja ja sen mukaan niitä tapauksia ei Keski-Suomessa juuri ole.  Nyt siis vain itsensä rauhoitusta, ettei tästä pahempaa tule. Laajenevaa ympyrää ei näy ainakaan vielä.

No, tulinpa sitten eilen Torpalle käymään kolmen viikon jälkeen, kaikki hyvin, kukatkin elossa. Sain hyvän sään aikana tehdyksi pihahommat, nurmikot, pensaitten huoltoa, tatarpuskien alasleikkuun. Hain sangollisen puolukkaa lähimetsiköstä, jossa ei kai liiku hirvieläimiä eikä ole ollut hirvikärpäsiä, ei ollut nytkään. Olen ollut huoleton hirvikärpästen suhteen, mutta nyt ei huvita niitä saada. Puolukka ei ollut täysin kypsääkään.

Tänään siivosin kuistia. Se oli tullessani täynnä ampiaisten pörinää, mutta kaikkosivat kun jätin oven auki. Loppukesästä alkoi kuistin seinänraossa jatkuva surina ja nyt ne ovat löytäneet tien seinän läpi sisälle. Näin yhden kömpivän ikkunanpielestä esiin. Tuli ajatus, että onko siinä rako ja luudanvarrella kopautin ulkoa,  että se menisi umpeen. Mikä virhe, koko seinähän siinä tärähti, lauma ampiaisia pölähti kimppuuni.  Juoksin pitkin pihaa ja yritin suojautua käsissäni olevalla matolla. Onnistuivat pistämään päähän moneen paikkaan, ranteeseen ja kainaloon. 

Pesin kylmällä vedellä, laitoin hydrokortisonia, mitään piikkejä en nähnyt poistettavaksi.  Olin ostanut kyypakkauksen sen jälkeen kun joku vuosi sitten astuin maa-ampiaisten pesään.  Siinä oleva kortisoni voi auttaa, toisten lääkärien mielestä ei ole apua. Otin kuitenkin kaikki kolme ohjeen mukaan. 

Olen kokeillut kaikenlaista nettiohjetta polttelun, kirvelyn  ja pistelyn lievennykseen, etikkaa, vesipulloa, pakastepakkausta. Jotenkin parhaiten lievittää ratamo, jonka suuria lehtiä olin pakastanut tällaiseen tarpeeseen, mutta saan sen vain ranteeseen. Päähän hiusten alle on vaikea päästä.

Vähän epävarma oli olo. Onneksi olinkin aiheissa mennä ystävän luo kylään ja polkaisin sinne. Ei onneksi tullut anafylaktista shokkireaktiota. Edelliskerran jälkeen luin, että keho voi altistua tällaisten pistosten jälkeen ja reagoida. Nyt on kuin vähän huimaisi, mutta ehkä se on vain tilannereaktiota. Lauantaisauna jää nyt pois, kuuma ei tekisi hyvää tulehduskohdille.

Oma vika, tyhmää mennä koputtelemaan ampiaisten oville! Käärmeen pisto tästä vielä
puuttuu. Niitäkin tontilla on, näin ison kyykärmeen ajellessani nurmikkoa. 

Parvekeuutisia

Onpa kiva kuulla joskus mukavia uutisia. Yleensähän ikäihmisten uutiset ovat sairauksia, huolia ja kuolinuutisia. -Eipä tässä sen kummempaa, onkin jo hyvän kuulumista. Opiskelukaverini, liki 80- vuotias, soitti onnessaan ja kertoi tulleensa ensi kertaa mummoksi ja vieläpä  tuplamummoksi. Hän myös löysi ensi kertaa pitkäaikaisen elämänkumppanin vajaat  kymmenen vuotta sitten. Tämä tuo ilon myös pitkäaikaiselle ystävälle. Tunnen muitakin, joilla on ollut samantapaisia iloisia elämänkäänteitä vanhoilla päivillään. 

Toki muunlaisiakin iloisia uutisia ikäpolvellani saattaa olla kerrottavana. Huolet voivat väistyä ja jälkipolvien ongelmat ratketa vähän kerrallaan, uudet vaiheet alkaa innostavasti. Kivut voivat lieventyä, leikkaus voi onnistua, sairaudet voivat hellittää ja jopa parantua. Nyt on monella ystävällä kyllä vaikeita kipuja ja vaivoja, mutta vanhanakin voi tervehtyä! Aina ei ole samanlaista, äitini sanoin.

Minäpä hankin lanko-asiantuntijan avustuksella edullisen käytetyn auton, jota tosin ajaa sen haltijana tyttäreni. Minullahan ei ole enää korttia. 

Kesäsäiden jatkuminen jatkaa parvekekesää, mutta ilmaston muutos ja sen vaikutukset huolettavat. Muuttuuko mökkisaari käyttökelvottomaksi, jos sinilevät tulevat jatkuviksi eikä järvivettä voi käyttää mihinkään? 

Nyt on leppoisaa lueskella parvekkeella ihanasti viilenevässä illassa ja aamuisin juoda kahvit  aamuauringossa. Parveke on pienen asunnon tuntuva jatke. Läheisen pikkupuiston kellopelien kauniit soinnut kuuluvat sinne usein. Päivällä siellä on liian kuumaa hellepäivinä. Mieli vierailee kyllä muissakin maisemissa, joissa myös haluaisin nyt olla. 

Aamukahvi muuten tosiaan maistuu tai kofeiini vaikuttaa  paljon paremmin, kun sen juo vasta parin tunnin päästä heräämisestä. Luin sen jostain  ja otankin nyt ensin teetä muun aamupalan kanssa. Nyt suositeltiin hiukan suolaakin makua pehmentämään, taidan varovasti kokeilla muutaman kiteen verran. Mummu lisäsi aina suolaa pannukahviin.

Nyt kahvinkeittoon ja sitten kirkkopolulle metsäisen rinteen yli.