Sähköpostiosoitteeni on liuhtarinportti at gmail.com

Nimi

Sähköposti *

Ilmoitus *

keskiviikko 22. helmikuuta 2023

Somen muotoja

Tuli taas talvi, melkein joulu. Lumesta sain lauantaisaunaani pesuvedetkin. Haikeata on aina hyvästellä lämmennyt pirtti ja sulkea ovet. Viimeisenä iltana pitää vain istua ja katsella, kuunnella kelloa, joka jää yksikseen raksuttamaan, olla tässä.  Koulun talviloma kutsuu kuitenkin toisaalle. 

Ellinoora jatkoi syvällisessä Kolmas huone- blogissaan, jota olen seurannut 16 vuotta, kommentointiasiani pohtimista ja minäkin jatkan vähän. Tykkäämislinkki tekee facebookin käytön helpoksi ja kommentointikin on yksinkertaista. Blogin kommentointi on monien mielestä vaikeata eikä aina onnistu. Olen liittynyt moniin fb-ryhmiin, alueellisiin, ikäryhmiin, harrastusryhmiin ja muutamiin muihin. Useimmissa en tunne ainuttakaan reagoijaa, vaikka nimi ja kasvokuva näkyvät. Niissä on se hyvä puoli, että kuulee, mitä muut ajattelevat, erityisesti senioriryhmissä ja kirjallisuudessa. Yhdessä puhutaan juuri vilkkaasti hoitotahdon ja omien hautajaisten valmistelusta. Paikallisryhmissä saa tietoa ajankohtaisista asioista. Kun oma aloitus saa satoja reaktioita, tietää miten ihmiset suhtautuvat aiheeseesi. Voi tuntea ainakin jonkin verran kuuluvansa johonkin joukkoon. Se vähentää jollakin neutraalilla tavalla yksinoloa ja tuo joskus liikaakin ajankulua. Joillekin näyttää oma ryhmä olevan hyvinkin tärkeä. Loukkaantumisia tulee kyllä herkästi pienestäkin erimielisyydestä, jolloin moni ilmoittaa eroavansa ryhmästä. Monet ovat luoneet omasta facebookistaan tärkeän ja vilkkaan kaveripiirin tai vaikuttamispiirin. Minä en pyri siihen. Muihin  somekanaviin en kuulu.

Tämä vanha nettipäiväkirjani on minulle tärkein osallistumisen muoto. Tiedän monia lukijoista ja joskus aina saan yhteydenottoja ja kuulen muiden kuulumisia. Varmaan moni on kyllästynyt samoina toistuviin teemoihin ja lopettanut lukemisen, uusiakin on tullut. En minä näe, keitä lukijat ovat, lukumääriä tilastoidaan maittain. Ei minulle niin paljon tapahdu, että kovin lennokasta kuvausta tulisi. Arvostan kyllä niitä, jotka näkevät suuren vaivan käsityö-, ruoka-, remontti-, muoti-, harrastusblogeissaan ja vastaavissa ja ansaitsevat kyllä tulonsakin. Ei minusta sellaiseen olisi enkä viitsisi. Kirjoitan vain, mitä sillä hetkellä on ikääntyvän ihmisen mielessä. Pitkässä linjassa,  kuudentoista vuoden aikana on kuitenkin tapahtunut monenlaista. On kolmen läheisen sairaus ja kuolema, oma sairaus, oma tervehtyminen nykytilaan (vanhakin voi tulla parempaan kuntoon!), muuttoja, eläkkeellä oloon ja yksinoloon tottuminen.  Ilonaiheet ovat pysyvämpiä, luonto, lukeminen, torppaelämä, liikunta. Lasten asioista ei voi paljon kirjoittaa, vaikka ne ovat erittäin tärkeitä ja vaikuttavat paljonkin. 
Varmaan tämä kirjoittelu on minulle itsessäänkin tärkeä asia. Luen silloin tällöin entisiä kirjoituksiani, kun haluan muistaa jotain aikaa tai asiaa. Sen voisin tietysti tehdä vain omana päiväkirjana, mutta silloin puuttuisi kyllä tärkeä elementti, joku joka lukee ja ajattelee siitä jotain. Vaikka että ai se on taas siellä maalla. En minä vain itselleni kirjoita. Kiitos, että joku viitsii lukea ja kulkea kanssani!


keskiviikko 15. helmikuuta 2023

Torpan tuvassa


"Aa tuuti lasta, tuli kukko vastaan. Kukko hyppäsi uunin päälle, kurkisteli lasta". Tämän unilaulun takia piti ostaa kukko.

Viilennetyssä kerrostalokodissa tulee joskus mieleen, että voisipa selkää lämmittää takkamuuria vasten. Illalla sain taas lämmitellä selkääni muurin lämmössä. Samalla sielukin ehti mukaan. Nyt olen taas täällä! Tupa on lämmin, ulkona hanki hohtelee. Muratti on kasvanut itsekseen, kissa odottanut ikkunalla.
Tärkeät kutsutilaisuuteni, valatilaisuus ja vanhain tanssit on koettu, sitten lähdin.
Liityin Mummonmökit- facebook- ryhmään. Laitoin muutaman kuvan Torpalta, tässä blogissa olleita. Tykkäyksiä tuli nopeasti kolmatta sataa, kommentteja ja kysymyksiä myös. Blogiini ei juuri reaktioita tule, kirjoitan ilmaan. Lopetanko blogin? No enpä taida. Päinvastoin, tykkäysten kalastelun tunne voi estää minua laittamasta toiste kuviani Facebookiin. Ryhmässä on lähes 12000 jäsentä. En tiennyt, että tällaisten vanhojen tupien harrastajia tai niistä haaveilevia on noin paljon. 

Tullessani kuljettaja kantoi kassini sisälle asti, kommentoi ystävällisesti. Minusta tupa näytti sekavalta ja täydeltä, kun katsoin sitä vieraan silmin. Selvisin tällä kertaa viemällä yhden keinutuolin pois ja laittamalla pöydälle valkoisen liinan. Huonekalut ovat kiertäneet tupaa moneen kertaan, kun kaikkia toimintoja on hankala saada hyvin sopimaan, aina jää jokin kohta hiertämään. Iso puusohva- rohjake vie tilaa, mutta tv- makailupaikkana se on tarpeen, joskus nukkumapaikkanakin. Valokuva on toinen "vieraan silmät". Siitä voi nähdä jotain, mihin silmä on liiaksi tottunut. Ruokapöydän oikea paikka olisi toisen ikkunan edessä keittiön puolella, mutta puusohvaa on vaikea sijoittaa mihinkään muualle, koska vanhaa pitkää penkkiä toisen ikkunan edestä ei saa muualle, ei edes viedyksi  ulos. Se kuuluu tupaan, oli jo lapsuudessani samassa paikassa. Välillä olen raahannut puusohvan vajaan, mutta sitten sitä on tarvittu taas sisällä.Olkoot nyt näin.
Aurinko jo lämmittää, yöllä oli kirkkaat tähdet. Nyt on hyvä mattojen puistelupäivä, pikku pakkanen.


sunnuntai 12. helmikuuta 2023

Parvekeprojekti

Tuli yhtäkkiä pieni sisustusjuttu, kun menin tyttären kanssa käymään lähistölle tulleeseen Tokmanniin. Parvekkeeni on ollut vähän autio, kun en ole ollut kesäisin sitä ylläpitämässä. Entiset koristukset olivat haalistuneet. Olen joskus katsonut tekokasveja, mutta ovat olleet liian kalliita. Nyt näin ikäänkuin sopivan hintaisia. Äkkiä minulla onkin oma Viherlandia, muovinen tosin ja Tokmannin tasoa.Seinälle nostin vielä varastosta Eeva Takalan taulun.Sitten kun en enää pääse Torpalle kesäksi, laitan parvekkeen vihreäksi oikeilla kasveilla. 

sunnuntai 5. helmikuuta 2023

Elämänpyörässä

Täällä kaupunkialueellani on rakennettu viime vuosina neljä isoa kerrostaloa, joista yhdessä on uusi terveyskeskus. Nyt on vireillä taas kuusikerroksinen talo, joka tulee rappukäytäväni ikkunanäkymään. Sen eteen, tälle puolelle on suunnitteilla puisto, johon pyydettiin ideoita. Minä vastasin. Lisäksi kaupunkisuunnitelmassa on purkaa kaksi matalaa liiketaloa ja rakentaa niillekin paikoille uutta. Kaupunkikuva on jo kohentunut paljon. 
Olisi hauska nähdä nuo kaikki valmiina, etenkin lähipuisto. Toivon, että eläisin niin kauan. Onneksi mies ehti nähdä Lapualla rivitalokotimme lähiympäristön rakentamisen ja tien parantamisen, joita hän oli toivonut. Muistan sen aina, kun näen siellä laatoitetut tienreunat ja ikivihreät köynnöskasvit väylän reunoilla.

En minä ollenkaan masentunut ole, mutta lienee tämän iän realiteetteja, että oman kuoleman ajatus käy usein mielessä. Ei sopisi nyt, kun tyttärellä on muita kiireitä, ei pahaa sairauttakaan lasten vaivoiksi nyt. Ei nyt, ennenkuin.. Katselin kuolinilmoitukset. Aika monta nuorempaakin oli taas lähtenyt. Kuolinviestejäkin tulee, nyt serkku ja kylänaapuri.

Mies ja veljensä eivät tienneet Ukrainan sodasta, mies ei pakolaisista eikä koronastakaan.Se tuntuu kummalliselta. Heillä olisi ollut niistä paljon puhuttavaa. Elämä ja maailma pyörivät kulkuaan, ihmiset katoavat ja vaihtuvat, elävät hetkensä maailmanhistoriaa. Siihen tässä iässä jo itsensä sijoittaa.

Mutta oli eilen hieno päivä, kun pääsin seuraamaan Tikkakosken lennoston juhlallista valatilaisuutta ja satojen nuorten rivistön lentosotamiehiksi nimeämistä! Mikä heitä odottaa, ajattelin. Rauha, rauha, pyydän. 
Tämän tilan täyttää korkea kerrostalo ja tässä reunassa on puisto, jos suunnitelma toteutuu.

Sydänsairaalassa

Olipa tässä vierailu Sydänsairaalassa. Hengästymisen, liiallisen hikoamisen ja väsymisen takia sain lähetteen varjoainetutkimukseen. Pallola...