Elämänpyörässä

Täällä kaupunkialueellani on rakennettu viime vuosina neljä isoa kerrostaloa, joista yhdessä on uusi terveyskeskus. Nyt on vireillä taas kuusikerroksinen talo, joka tulee rappukäytäväni ikkunanäkymään. Sen eteen, tälle puolelle on suunnitteilla puisto, johon pyydettiin ideoita. Minä vastasin. Lisäksi kaupunkisuunnitelmassa on purkaa kaksi matalaa liiketaloa ja rakentaa niillekin paikoille uutta. Kaupunkikuva on jo kohentunut paljon. 

Olisi hauska nähdä nuo kaikki valmiina, etenkin lähipuisto. Toivon, että eläisin niin kauan. Onneksi mies ehti nähdä Lapualla rivitalokotimme lähiympäristön rakentamisen ja tien parantamisen, joita hän oli toivonut. Muistan sen aina, kun näen siellä laatoitetut tienreunat ja ikivihreät köynnöskasvit väylän reunoilla.

En minä ollenkaan masentunut ole, mutta lienee tämän iän realiteetteja, että oman kuoleman ajatus käy usein mielessä. Ei sopisi nyt, kun tyttärellä on muita kiireitä, ei pahaa sairauttakaan lasten vaivoiksi nyt. Ei nyt, ennenkuin.. Katselin kuolinilmoitukset. Aika monta nuorempaakin oli taas lähtenyt. Kuolinviestejäkin tulee, nyt serkku ja kylänaapuri.

Mies ja veljensä eivät tienneet Ukrainan sodasta, mies ei pakolaisista eikä koronastakaan.Se tuntuu kummalliselta. Heillä olisi ollut niistä paljon puhuttavaa. Elämä ja maailma pyörivät kulkuaan, ihmiset katoavat ja vaihtuvat, elävät hetkensä maailmanhistoriaa. Siihen tässä iässä jo itsensä sijoittaa.

Mutta oli eilen hieno päivä, kun pääsin seuraamaan Tikkakosken lennoston juhlallista valatilaisuutta ja satojen nuorten rivistön lentosotamiehiksi nimeämistä! Mikä heitä odottaa, ajattelin. Rauha, rauha, pyydän. 

Tämän tilan täyttää korkea kerrostalo ja tässä reunassa on puisto, jos suunnitelma toteutuu.