Ellinoora jatkoi syvällisessä Kolmas huone- blogissaan, jota olen seurannut 16 vuotta, kommentointiasiani pohtimista ja minäkin jatkan vähän. Tykkäämislinkki tekee facebookin käytön helpoksi ja kommentointikin on yksinkertaista. Blogin kommentointi on monien mielestä vaikeata eikä aina onnistu. Olen liittynyt moniin fb-ryhmiin, alueellisiin, ikäryhmiin, harrastusryhmiin ja muutamiin muihin. Useimmissa en tunne ainuttakaan reagoijaa, vaikka nimi ja kasvokuva näkyvät. Niissä on se hyvä puoli, että kuulee, mitä muut ajattelevat, erityisesti senioriryhmissä ja kirjallisuudessa. Yhdessä puhutaan juuri vilkkaasti hoitotahdon ja omien hautajaisten valmistelusta. Paikallisryhmissä saa tietoa ajankohtaisista asioista. Kun oma aloitus saa satoja reaktioita, tietää miten ihmiset suhtautuvat aiheeseesi. Voi tuntea ainakin jonkin verran kuuluvansa johonkin joukkoon. Se vähentää jollakin neutraalilla tavalla yksinoloa ja tuo joskus liikaakin ajankulua. Joillekin näyttää oma ryhmä olevan hyvinkin tärkeä. Loukkaantumisia tulee kyllä herkästi pienestäkin erimielisyydestä, jolloin moni ilmoittaa eroavansa ryhmästä. Monet ovat luoneet omasta facebookistaan tärkeän ja vilkkaan kaveripiirin tai vaikuttamispiirin. Minä en pyri siihen. Muihin somekanaviin en kuulu.
Tämä vanha nettipäiväkirjani on minulle tärkein osallistumisen muoto. Tiedän monia lukijoista ja joskus aina saan yhteydenottoja ja kuulen muiden kuulumisia. Varmaan moni on kyllästynyt samoina toistuviin teemoihin ja lopettanut lukemisen, uusiakin on tullut. En minä näe, keitä lukijat ovat, lukumääriä tilastoidaan maittain. Ei minulle niin paljon tapahdu, että kovin lennokasta kuvausta tulisi. Arvostan kyllä niitä, jotka näkevät suuren vaivan käsityö-, ruoka-, remontti-, muoti-, harrastusblogeissaan ja vastaavissa ja ansaitsevat kyllä tulonsakin. Ei minusta sellaiseen olisi enkä viitsisi. Kirjoitan vain, mitä sillä hetkellä on ikääntyvän ihmisen mielessä. Pitkässä linjassa, kuudentoista vuoden aikana on kuitenkin tapahtunut monenlaista. On kolmen läheisen sairaus ja kuolema, oma sairaus, oma tervehtyminen nykytilaan (vanhakin voi tulla parempaan kuntoon!), muuttoja, eläkkeellä oloon ja yksinoloon tottuminen. Ilonaiheet ovat pysyvämpiä, luonto, lukeminen, torppaelämä, liikunta. Lasten asioista ei voi paljon kirjoittaa, vaikka ne ovat erittäin tärkeitä ja vaikuttavat paljonkin.
Varmaan tämä kirjoittelu on minulle itsessäänkin tärkeä asia. Luen silloin tällöin entisiä kirjoituksiani, kun haluan muistaa jotain aikaa tai asiaa. Sen voisin tietysti tehdä vain omana päiväkirjana, mutta silloin puuttuisi kyllä tärkeä elementti, joku joka lukee ja ajattelee siitä jotain. Vaikka että ai se on taas siellä maalla. En minä vain itselleni kirjoita. Kiitos, että joku viitsii lukea ja kulkea kanssani!
