Luontopäivä

Tänään on Suomen luonnon päivä, mutta minulla on luontopäivä joka päivä, kun saan olla täällä maan sydämellä. Nautin maaseudun puista, pihoista, pelloista ja metsistä ja niiden ajankohtaisista tuotoksista. Tänään olen syönyt yhden herkkutatin, uutta puolukkaa, omaa perunaa ja kesäkurpitsaa, laittanut mukaan nokkosta ja lipstikkaa. Ihania Lavia-omenoitakin olisi vähän, mutta vatsani ei omenasta tykkää. 

Minun luontooni sopivat myös maatalous ja metsänhoito.

Eilinen päivä oli oikein sadonkorjuun juhlaa. 

Leikkuupuimureita ja viljakuormia huristi edestakaisin yötä myöten, kun oli hyvä korjuusää. Minunkin peltoni on nyt puitu, toivottavasti tuli hyvä sato. Minunkin metsääni harvennetaan koneellisesti, vaikka se myllerrys surettaa. Istutetut aukot kasvavat kohisten uutta, sitoen hiilidioksidia. Olen minäkin levittänyt sontaa pelloille, leikannut ruista yhdeksänvuotiaasta, ollut keväin syksyin perunamailla, nostanut heinää seipäille ja polkenut ladossa kasaan, lypsänyt käsin Lemmikkiä ja Ystävää, harventanut turnipsipeltoja, oppinut  työnteon merkityksen. Isä kaatoi puita sahalla ja kirveellä. Se kaikki olisi ekologisempaa koko luonnon kannalta kuin koneellinen hoito, mutta eipä meistä ole enää tekijöiksi. Se on mennyttä. On nostalgista muistella pienen tilan lapsuutta lehmien, vasikoiden, karitsojen, kananpoikien kanssa.  Lapsuusajan kotikylässä ei ole enää yhtään lehmää ja kaikki pienviljelytilat on vuokrattu tai myyty suurviljelijöille. Tässä kylässä voin haistaa karjatilan muhevan hajun kauppaan pyöräillessäni. Murros Eu- tiloiksi oli vaikea. Onneksi isän ei tarvinnut sitä kokea. Onneksi vielä on viljelijöitä, jotka jaksavat selviytyä myös paperiviidakossa.Ruokaturvallisuutta tarvitsemme kaikki.

 

Maassa on edelleen uskomaton kasvuvoima ja kauneus. Vihreä väri täyttää maiseman, kunnes kellastuu talvilepoon.