On se kova prosessi, mikä äkillisestä kuolemasta käynnistyy. Puhuin, kirjoitin ja puuhasin hikipäässä ulkona, yritin hoitaa itseäni ja lievittää painetta rinnassa. Kädet menivät entistä useammin ristiin. Ei terveyteni kuitenkaan kestänyt. Perusterveelle ilmaantui seuraavana kesänä syöpä ja seuraavana vuonna piti tehdä kaksi pallolaajennusta.
Ajan kulku tuo helpotusta, ihminen tottuu siihen, mikä on välttämätöntä. Sururyhmä neljäntenä vuonna antoi apua. Aiemmin sitä ei sattunut olemaan tarjolla. Ryhmässä istutaan rauhassa oman ja toisten kokemusten äärellä. Vetäjät olivat meitä varten. Viides ja kuudes vuosi ovat olleet helpompia ja terveys on kohentunut.
Vaikuttavin asia kuolemassa on sen peruuttamattomuus. Ei kuollut tule takaisin, vaikka kuinka katsoo tielle ja olisi kerrottavaa. Kaikessa olemisessa on toisen kokoinen puutos ja vajaus. Ajan mittaan oma persoona täyttää elämisen tilaa paremmin. Yksin elämiseen sopeutuu. Se mitä on ollut, kiteytyy sisäiseksi aarteeksi ja oman elämäntarinan osaksi. Sisäinen sinkkunikin on saanut tilansa. Nuorena, alle 22- vuotiaana olin näet vakuuttunut, että tulen elämään yksin ja luostarielämäkin tuntui kiinnostavalta. Sen muutti tämän tuntemattoman nuoren miehen äkkipäätös, että tuossa on minun vaimoni. Hän päätti näin kuunnellessaan puhettani kristillisillä teinipäivillä, isoisena. Vieläkin pyydän joskus, että hän tulisi unessa käymään. Kun niin käy, olen saanut lahjan.
Näinkin voi elää. Meitä leskikollegoita on paljon, kullakin oma polkunsa ja tilanteensa. Lohtua ja mallia saa toisilta vertaisilta. Joskus leskeksi jääminen on suuri vapautus vaikeasta suhteesta. Pitkä sairausaika valmistaa muutokseen omalla tavallaan. Omaishoitajuus voi olla kohtuuttomankin raskas elämänvaihe vanhalla iällä. Emme saa valita äkkikuoleman ja pitkän saattoajan välillä ja kuka osaisikaan valita.
Elämää voi elää vain päivä kerrallaan, kiitoksen, luottamuksen ja toivon avulla.
Joko siitä on kuusi vuotta... Olet selviytynyt jatkamaan elämääsi ja se on hyvä. Toisinaan näkee avioparin kuolinilmoituksia, joista voi päätellä, että kaikki leskeksi jääneet eivät löydä enää omalle elämälleen tarkoitusta toisen kuoltua. Ystäväpiirissäni on viiden viime vuoden aikana leskeytynyt neljä. Kahdella heistä puolison kuolemaa edelsi vuosien omaishoitajuus. On totta, että sellainen tilanne voi olla kohtuuttoman raskas vaihe ikääntyneelle. Siitä toipuu hitaammin, jos ollenkaan.
VastaaPoistaAina voi toivoa parempaa, jos on vaikeaa. Aina voi kiittää hyvistä päivistä ja jaksoista, jotka kokee helpotuksena. Aina voi ilahtua pienistä ja yllättävistä asioista, joita polun varrella on.
Lasten lisäksi ystävät ovat tulleet tärkeiksi. Muillakin ihmisillä kuin puolisolla on suuri merkitys.
PoistaVoi sentään! Me saimme viettää kymmenvuotishääpäivän. Muutama kuukausi sen jälkeen laskin samanlaiset kymmenen punaista ruusua hänen haudalleen, kuin olin saanut hääpäivän aamuna kukkalähetin tuomana.
VastaaPoistaEnsi viikon lauantaina 50-vuotis hääpäivä.
Yhä se sattuu.
Muistan aina sinua, kun tästä asiasta kirjoitan.
Poista