Sodan varjossa

Luonnossa on rauha. Valkoinen, puhdas lumi kiiltelee kevättalven auringossa, luo hankikeliä lämpötilan liikkuessa nollan molemmin puolin. Päivän pimentyessä yöksi taivas tulee täyteen kirkkaita tähtiä. Niinkuin ennenkin.

Kevään edistymistä ja koronasta vapautumista odottivat ukrainalaisetkin, mutta tulikin sota, pommit, räjähdykset, poikien ja isien lähtö sotimaan. Tuli kotoa lähtöjä, kaiken jättämistä taakse, raskasta pois pyrkimistä. Onko lapsen unilelut mukana, katoaako tutti, mistä ruokaa? Piiritettyinä olevat ovat ilman sähköä ja vettä kylmässä keväässä.

Oma mieli on ristiriidassa rauhallisen ympäristön, uutisten ja  tulevaisuuden uhan alla.

Moni olisi kaivannut jo lepoa pitkän koronauhan takia, niin ukrainalaisetkin. Raskasta on niillä, joilla on näiden asioiden lisäksi muuta akuuttia murhetta tai pelkoa.

Minä tulin maalle ja levitin pöydälle merkkausliinatyön. Aikomus on kirjoa se nuorelle lahjaksi, kokeilla pitkästä aikaa sellaista käsityötä. Televisio kertoo vieressä raskaita, ahdistavia uutisia, minä yritän tehdä kaunista jälkeä.

-Ei kannata murehtia etukäteen ja pilata elämäänsä. Jos pahaa tapahtuu, se on sitten ihan tarpeeksi kauheata, tiivisti mieheni elämänkokemustaan vaikeiden sairauksien jälkeen.

Uutiset kertovat ällistyttäviä, kauhistuttava asioita. Tietysti mekin olemme sotapropagandan varassa, mutta totaalinen  valheinformaatio puhuttaa ja kauhistaa.  Miten tätä maailmaa voidaankaan johtaa! Pahuus puhkeaa monimutkaisista motiiveista. Meidän rauhanajan lasten on vaikea uskoa, että sota voi tulla meitäkin lähelle.

Ehkä ei pitäisi seurata uutisia koko päivää, kuunnella kaikkia mielipiteitä ja spekulaatioita ja rasittaa hermostoaan. Parempi on panna kädet ristiin ja myös tehdä jotain. Ihailen niitä, jotka lähtevät hakemaan evakkoja tai keräävät tavaraa tai valmistautuvat majoittamaan. Rahaa keräyksiin voi jokainen laittaa. Ja tehdä välillä jotain tavallista. 

Me panimme tyttären kanssa taas kerran Torpan tuvan uuteen järjestykseen, parempaan kuin ennen. 

Mutta ei voi mitään, että yöllä herätessä ajatukset pyörivät siellä sodan keskellä olevien tuntemattomien ihmisten kauhuissa. Olen tänä talvena lukenut useita Suomen viimeisiin sotiin liittyviä kirjoja ja eläytynyt evakkokertomuksiin. Lapin ja Karjalan reittejä on kuvannut moni. Hiljattain luin kauhavalaisen Merja Mäen "Ennen lintuja". Parhaillaan menossa on Lotta-Sofia Haahkon "Kahvia ja karjalanpiirakoita". Evakkotaival on kirjoista tuttua, mutta sen karu todellisuus tulee tutuksi hyvin monille.