Ainotar

Tapahtuipa niin, että kun torstaina ystävätär jätti minut kaupalle, josta minun piti ajaa siellä odottanut pyöräni kotiin, takakumi olikin puhki. Olin maanantaina lähtiessäni mökkireissulle ajanut ennen kaupan pihaa  lasinsirujen yli. 

Sain sateessa kyydin Torpalle, pyörä jäi kaupan luo. Seurasi ankara yön yli pohdinta, mitä tehdä nyt. Autottomuus on tarpeeksi hankalaa maalla, pyörättömyys kuin aivan avuttomuus. Paikkakunnalla ei ole enää pyöräkorjaamoa tietääkseni. Kirkonkylässä minulla on toinen pyörä sisaren asunnon kellarissa. Kuinka pääsen liikkeelle ja kuinka saan pyörän Torpalle?  Toinen linja-auto kahdesta lupasi ottaa pyörän kyytiin. Hyvä tietää, jos tarvitsen. 

Sattui olemaan perjantai, ja sainkin palvelukyydin keskustaan, vaikka en ollut varannut etukäteen eikä muita tulijoita täältä ollut.  Soitin Halpahalliin ja minua neuvottiin ottamaan vanhan renkaan tiedot. Matkalla kävin kuljettajan avustamana ottamassa lukemat. Kaupassa oli yllättäen aamuinen puheluhenkilöni melkein vastassa ja oli jo etsinyt mahdollisesti sopivia renkaita ja oikea löytyi. Palvelukyydissä kun ei ollut muita, sain kellarista Nopsan kyytiin ja kaupalta Ainottaren myös. Olin kiitollinen ystävälliselle kuljettajalle, joka järjesti niin että tämä kaikki onnistui.

No kuinka saan renkaan vaihdetuksi? Katsoin netistä videon, mutta näytti liian vaikealta. Eilen yritin irrottaa takarengasta, mutta ruuvi ei hievahtanutkaan ruuvimeisselillä, peukaloon vain sattui.  Taisin melkein rukoilla, että tulisi joku osaava ihminen pihaan. Loikoilin tänään eilisestä väsyneenä tuvassa iltapäivään asti, jolloin vääntäydyin sateen hellittäessä saunan lämmitykseen. Menin samalla katsomaan pyörää. Muistin kaivopumpusta, että ruuvauksiin pitää olla vipuvoimaa. Pengoin työkalulaatikoita ja löysinkin varrellisen vehkeen, kuulemma tulppa-avain, jolla ruuvit aukesivat. Kuuntelin ohjevideota ja tein ohjeiden mukaan. Homma eteni kumin irrotuksesta uuden asennukseen. Oli selvät ohjeet minullekin. Kipeintä käsille teki jäykän uuden kumin painelu paikalleen. Siinä vaiheessa pihaan reippailivat osa-aikanaapurit lenkkivetimissään. Mies varmisteli kumin kiinnittymisen ja kiinnitti renkaan lujasti pyörään. Olisin sen osannut, mutta en ehkä olisi huomannut katsoa, että pyörä tulee suoraan enkä olisi kiristänyt ketjua. Oli hyvä että tuli asiantuntevan ihmisen loppuvarmistus. 

Kehoitin pariskuntaa miettimään, mitä välttämätöntä kumpikin ei osaisi tehdä, jos jää yksin. Pyykkikoneesta kuuluivat puhuvan mennessään. Suositan kokemuksesta muillekin sellaista mietintää!  Pyöränkumin vaihto ei ehkä kuulu tähän sarjaan, mutta välttämättömät arkitoimet pitäisi jokaisen osata. 

Välillä ajattelen, että mielelläni ulkoistaisin kaikki, missä jotain teknistä osaamista tarvitaan. Kun jotain sitten oppii tässä iässä ja saa tehdyksi, on ikäänkuin päässä avarampi ja  virkeämpi olo hetken aikaa. 

Nyt täällä on kaksi pyörää, toinen varalla autottoman turvana. Vaihteeton Ainotar, joka jäi minulle veljeltäni, 

on kevyempi ja mukavampi kuin vaihdepyöräni. Kun eturengas puhkeaa, sekin kun kulki lasinsirujen yli, osaan varmaan sen itse vaihtaa. Jos vain peukalot vielä toimivat. 

Minä olen kai koko pitkän ikäni luullut, että kaikkeen tekniseen tarvitaan miehen aivot enkä ole edes katsonut mitään vasaraa ja ristipäätä  kummempaa työkalua. Mahtaako tällaista kukaan viitsiä lukea, mutta minusta on hauska kirjoittaa muistiin.

Kesäsaaressa

No nyt olen täällä, saarimökillä! Oli niin kova ikävä veden ääreen, että piti yksin lähteä. Syksylläkään en käynyt, kun aina ennuste  näytti liian tuuliselta. Muistelin, kuinka on onnekas olen ollut, kun olen saanut vuosikymmenet lomailla saaressa ja katsella veden välkkyviä muunnoksia valon ja tuulen mukana. Nyt kun on tiedossa pari lämmintä päivää, päätin pontevoitua ja etsiä matkakeinot. Polkupyörällä lähdin aamusta liikkeelle. 

Täällä on aivan samanlaista ja tuttua kuin ennenkin, laituri vain ei ole vielä paikallaan. Jotenkin on niin merkillistä, että lumen ja pakkasen alta löytyvät samat nurkat. Joku puu kuivuu, pihapöytä lahoaa, joku tuoli hajoaa, sellaista korjattavaa kyllä ilmenee. Minulla saattaa kyllä olla unenomaisen siniset lasit silmilläni ja katson etupäässä maisemaa. Jonkun toisen mielestä joka paikka täällä huutaa remonttia. Sen takia mieheni ei halunnut enää tulla tänne, kun ei enää jaksanut alkaa korjata mitään.

Vuonna 1994 asennettu yhden paneelin aurinkosähkö toimii yhä ja puhelin latautuu. Kukaan muu ei ole käynyt saaressa vielä tänä vuonna, joten siivoilemista ja tuulettelemista ja haravoimista  olisi. Teen mitä käteni kestää. Siitä yhdestä puuhapäivästä tuli jälkiseurauksia. Niin ne nivelet rappeutuvat.

 Lähetin ex-naapurille kuvia, miten uudet omistajat ovat kaataneet puita pihasta. Arvasin, että se kiinnostaa heitä, kun he kuitenkin kevään tullen kaipaavat  yli neljänkymmenen vuoden maisemiaan.

Tupa tuli täyteen savua, kun sytytin tulta, mutta lopulta savu löysi tien savupiippuun. Kyllä se siitä taas alkaa toimia.

Järvi on tyyni, välillä tuulenvire saa pinnan kimaltamaan. Nyt tuli väsy. Istun ja katselen tullakseni perille tähän maailmaan.

Hyvä päivä Torpalla

Niinkuin monet jo tietävät, tekniset piha-asiat ovat heikko kohtani. Niitä minun ei tarvinnut ennen hoitaa enkä edes katsonut niitä. Keskiössä on viime vuodet ollut päältä- ajettava ruohonleikkuri, jota aluksi suorastaan pelkäsin. Ei  leikkuu ole ongelma, vaan huoltotoimet. Ohjeita saa kuulla monenlaisia. Syksyllä jätin uuden ohjeen mukaan  säiliön täyteen bensaa ja lisäsin Motul säilöntäainetta. Yleensä olen suurella vaivalla tyhjentänyt säiliön, jos en ole saanut ajetuksi tyhjäksi.  Akku oli tyhjentynyt talven aikana, mutta sain aika vaivattomasti nyt itse ladatuksi sen. Kyllä vanhakin jotain oppii. Moni asia on helppo, kun sen osaa eikä pelkää koneita. Kone käynnistyi, vanha bensiini on säilynyt kunnossa. 

 

Öljyä olen lisännyt, mutta ei ole vaihdettu kuuteen vuoteen(!). Taisin unohtaa sen. Nyt oli ongelma, kuinka se vaihdetaan ja kuinka saan uutta öljyä. Katsoin yhden videon, mutta siinä oli ammattimieskin tiukoilla. Liikkeessä, johon soitin, huoltoihin menisi kuulemma kolme neljä viikkoa eli juhannukseen. Soitin sitten eläkkeellä olevalle sukulaismiehelle, voisikohan hänen konefirmakaverinsa joutaa tulla apuun. Sukumies olikin liikkeellä lähistöllä ja lupasi tulla itse katsomaan. Hän toikin tullessaan öljyä kumpaankin  ruohonleikkuriin ja kätevästi vaihtoi öljyt kumpaankin! Olen kiitollinen. Vanha öljy oli kuin tervaa. Liekö jo vaurioittanut koneita. Ruoho kasvaa silmissä, ajelin jo vähän käyttääkseni konetta. Mutta mikä ja missä on ilmansuodatin?

Toinen ajankohtainen  ongelma oli kaivon uppopumppu, joka syksyllä lakkasi toimimasta. Vettä nostetaan sieltä kasteluun ja paljuun. Kävin sisaren kanssa ostamassa uuden pumpun. Ongelma oli, kuinka saan vanhasta pumpusta siirretyksi  vesiletkun ja nostoketjun, kun ne olivat jumittuneet lujasti. Ongelmaa tuottaa myös oikean käden kipeä peukalonivel. No katkaisin letkun puukolla, kun en saanut ruosteista letkuklemmaria irti. Täällä oli vanhoja letkukiristimiä, mutta en saanut niitä kiristymään, vaikka kuinka ruuvasin. Vävy teki jo ohjevideon ja kehoitti hankkimaan uusia. Soitin aamulla kyläkauppaan ja siellä oli sopivia klemmareita. Pyöräilin hakemaan. Niillä sain helposti letkun kiristetyksi uuteen pumppuun. Rautaketjun sain poikki hankalasti rautasahalla kitkuttaen ja kiinnitetyksi sen rautalangalla ja vajasta löytämilläni sekalaisilla kiinnikkeillä uuden pumpun kahvaan,  sotkuisen näköisesti kyllä. Ja nyt uusi pumppu on kaivossa ja tynnöri täynnä kasteluvettä. Itse asensin!

Kävi vain ilmi, kun loppuvaiheessa luin ohjekirjaa, että pumppu toimii, kun uimurikytkin (!)on ylöspäin. En ole koskaan tiennyt enkä ajatellut, mitä virkaa pumpun kyljessä lyhyen letkun päässä olevalla lätkällä on tai onko sillä nimi.

  Panin  sitten vanhan pumpun johdon töpseliin nostaen lätkää-  ja se surahti käyntiin. Koko vaihto oli siis turha! Syksyllä vesi oli kai kaivossa niin matalalla, että kelluva osa vajosi alaspäin. Mutta kuinka se toimi kymmenen vuotta sitten, kun imin sillä kellarista vettä, jota oli korkeintaan 15 cm? Ei siinä tämä uimurikytkin voinut kellua yläsuunnassa. Lopuksi koetin irrottaa vanhasta pumpusta letkun jäännöstä. Otin isot hohtimet käteeni ja kas, ruosteinen ruuvi irtosi. Kyse on siis myös oikeista välineistä, tuli voimaa lisää.

Kerroin sukulaiselle muistakin huolistani, kysyen tietäisikö hän kuka voisi tehdä niitä.

Ulkorakennuksen luiskaporras on aivan laho. Hän lupasi itse tehdä uuden. Katsottiin, että ladossa on sopivaa lankkua. Ja lintutornille maillani kulkevan tien pusikolle olen kysellyt raivaajaa jo monta vuotta. Minulla on vain oksasakset eli en kuvittelekaan kipeillä käsilläni sitä raivaavani. Hän lupasi raivaussahalla tehdä sen. Hinnoista ei puhuttu, mutta ei varmaan tule kalliiksi. Onpa helpottavaa. Ja metsänhoitoyhdistyksen kaveri lupasi syksyllä yhden minua vaivaavan metsäryteikön harvennuksen.

Syrjäkylälle ei ole helppo saada joistain firmoista ammatti-ihmistä tekemään tällaisia heille pieniä hommia. Nolottaa aina kysellä apua ja olla vaivaksi ihmisille.  Mutta mihinkäs me joutuisimme, kerjuuta jos häpeisimme, körttivirren sanoin. Oli hyvä päivä! Ehkä seuraavalla kerralla vaihdan itse öljyt!

Nyt on mukava mennä pihalle. Käet kukkuvat joka suunnalla.

 

Mikä aika on nyt?

Yöllä näen, että on taas täydenkuun aika, niinkuin oli viimeksikin, kun olin täällä. Pihapiiri on pehmeän hämärä ja lähes valoisa. Aamulla puuhellan hehkussa pyörii taas kaminapuhallin, kuten ennenkin. Tuntuu, että aika toistuu, kulkee sykleissä, rauhallisesti kuin kevätleveä joki peltomaisemassa. Minulla on nyt tällaista aikaa.

Joskus minunkin aikani on kulkenut vauhdilla, ollut täyttä ja runsasta, niinkuin tuntemieni nuorempien ihmisten. Monen aika on pelon tai kivun täyttämää, joidenkin elämä on nyt yllättävän sairauden ja hoitorytmien tahdittamaa potilaselämää. Joskus aika on suuren surun ja kaipuun nousevaa ja laskevaa aaltoilua. Joku seuraa surullisena puolisonsa hiipumista hoitokodissa. Puoliso ei muista 60 vuoden avioliittoa eikä lapsiaan, mutta etsii lapsuuskotiaan ja sen ihmisiä, se aika on hänellä tallella. Elän ystävieni aikojen mukana myötäeläen. -Se on nyt näin, tätini sanoin,  elämänvaiheet joutuu hyväksymään.

Elimme kauan varovaista rauhanaikaa, opetellen luottamusta, toipuen sotakokemuksista. Nyt se aika muuttui äkillisesti toisenlaiseksi. Itsenäisyyden ilmauksen jälkeen varaudumme saamaan kostoksi kuin lapsellisen, häiriintyneen henkilön kiusantekoa. Tuntuu välillä uskomattomalta, että mieheni ja hänen veljensä eivät tiedä tästä ajasta mitään eivätkä ole sitä pohtimassa. 

Mutta kevät on taas kaikilla.Torpan ympäriltä ovat sulaneet lumet, joilla kolme viikkoa sitten aamuisin hiihtelin. Silmut avautuvat täälläkin, vähän hitaammin kuin lähialueilla. Aurinko paistaa kuuseen vielä kymmeneltä. Sain ajoleikkurin akun ladatuksi yön aikana. Ruohonleikkuun aika on pian. Kylvön ja elonkorjuun ajat. 

Terveenä?

Vireillä on taas siirtyminen maalle, Torpalle. Jääkaapin ja pakastimen tyhjennys on tekeillä. Kaupungissa olo on kuin työaikaa, maalle lähdetään lomalle. Työnä on kuitenkin terveydenhoitokäynnit ja siihen liittyvät aikataulut, joita maalla ei ole. Kaukana maalla oletan olevani terve ja on parasta ollakin. Täällä on monipuoliset ja helposti saavutettavat palvelut. Tänä vuonna on vastaanotolle ja kuvauksiin päässytkin hyvin, kun täällä on siirrytty tiimimalliin. Sydänoperaatioiden jälkeen olin aivan turvattomana heitteillä, kun ei ollut mitään jatkosuunnitelmaa eikä terveyskeskusaikoja meinannut saada millään.  

Tänään otettiin keskussairaalassa korvakäytävän pehmeästä patista näyte. Toivottavasti se ei tuo samanlaista ikävää yllätystä kuin kesän 2016 sievä "kauneuspilkkuni", ja sekoita kesäsuunnitelmiani. Niskankin olisi parasta parantua, kun vielä kerran käyn hieronnassa.Tosiasiassa olen kaupunkikodissa ihan laiskana, vähän pyöräilen vaikka katsomaan jäiden sulamista. Torpalla odottavat taas käynnistymättömät ruohonleikkurit ynnä muut puuhat, joista kipeät ranteeni eivät tykkää. Menen, kun kuitenkin vielä pärjään siellä yksin. Kun olen pikkukylässä vähän aikaa, huomaan että näinkin voi elää ja selvitä. Ainakin tänä vuonna.

Milloinkahan minun pitäisi mennä muistitestiin? Suvussa on ollut muistisairautta. Nimien unohtaminen tai muistamisen viipyminen on välillä aika tukalaa. Varsinkin katkeilevan yöunen väsymyksessä unohtelua on enemmän. Uudet nimet, muutkaan kuin erisnimet, eivät tartu enää päähän automaattisesti. Pitää tehdä muistisääntöjä. Tänään en yhtäkkiä pysäkillä 

muistanut uuden keskussairaalan nimeä Nova, josta olin juuri tulossa. Nyt koetan muistaa sen "uudesta keskussairaalasta", koska Nova on suomeksi uusi.  Aina joskus unohdan myös, mitä aioin tehdä, vaikka ulos lähtiessäni viedä lasipurkki jäteastiaan. Ulkona huomaan, että enpä ottanutkaan sitä. Jos väliin tulee uusi asia, edellinen aikomus saattaa unohtua.

Onko teillä tällaista? Testiin meno tuntuu pelottavalta tenttiin menolta ja epäilyttää, ettei jännitykseltä osaisi mitään.  Muistisairauden varhainen lääkitys olisi hyödyksi, tiedän.

Virikepäivät

Muutaman päivän virikematka Helsinkiin on takana. Päiväkotilakon takia lapselle tarvittiin hoitajaa pariksi päiväksi, sitten jatkoi toinen isoäiti.

Lapsen kanssa huomaa, mitä on muuttunut siitä, kun itse oli seitsenvuotias. Lapsi vilistää lähikallioita ylös ja alas kuin orava, itse hakee kankean polven kanssa alareittejä. Fysiatripoika kirjasi viime viikolla käynnistäni: " Asiallinen, hyväkuntoinen nainen". Kallioilla ja tramboliinissa huomaa, kuinka suhteellista hyväkuntoisuus on. Lapsen energia pulppuaa toiminnosta toiseen, vanhan rytmi on paljon hitaampi ja taukoja vaativa. Mieli on kiitollinen siitä, että jaksoin touhuta lapsen kanssa  tämän ajan. Jäi paljon iloisia muistoja.

Olisin vienyt lapsen Kiasmaan, mutta hän halusi nyt olla kotiympäristössä. Palatessani kävin itse katselemassa monimuotoista näyttelyä, jossa on paljon lapsiakin kiinnostavaa koettavaa.

Minun suosikkini olivat Atlantishuone ja ylimmän kerroksen levollinen tuoksu- ja hiekkamaailma. 

Junan ikkunasta ihailin kauniita koivumetsikköjä. Valkoisten runkojen rytmi tuo halun koettaa pitkästä aikaa  maalata koivutaulua. Kiitävän junan ikkunasta ei hyvää kuvaa saa otetuksi.