Tämän kesän mustikat

Monesti olen jo ajatellut, että kauankohan vielä onnistuvat nämä Torppakesät pihanhoitoineen ja marjakausineen. Nyt se ajatus on ollut vielä enemmän pinnalla, kun sitkeä pahoinvointi verottaa voimia. Pahoinvointi on ainakin ajoittain lievittynyt mahdollisesti pienen Mirtazapin- annoksen ja omatekoisen pahoinvointirannekkeen avulla. Minullahan on itsekehitetty teoria siitä, miksi lihottavana tunnettu pilleri auttoi useita vuosia sitten lopettamaan huonon oloni. Päättelin, että se lihottaa siksi, että se voimistaa lepoa ja elintoimintoja hoitavan parasympaattisen hermoston toimintaa ja siten parantaa ruokahalua. Samalla se hillitsee sympaattisen hermoston yliaktiivisuutta, mikä taas liittyy ahdistukseen ja pelkoon ja muihin stressitiloihin. Se, että tämä masennuslääke neljäsosa-annoksena ei vaikuta masennuslääkkeenä, vaan toimii histamiinikanavan kautta väsyttävänä,ei ole omaa keksintöäni. Se on kuultu Uniklinikan luennoitsijalta. Lääkärit suosivat nykyään Mirtazapinia unihäiriöihin. Nyt kokeilin tätä taas, ja pahoinvointi lieveni. Myös ranteen sisäosan neiguan-akupisteen painanta käsin tai rannekkeen avulla lievittää pahoinvointia. 

Näistä operaatioista seurasi, että olen pystynyt käymään mustikassa läheisillä kallioilla.  Sisulla kai myös on osuutensa. Metsässä on hyvä olla ja hengittää. Tutut, kauniit kalliometsät ja marjat kuuluvat niin kesääni, että sinnilläkin olen  hakenut useamman sangollisen talteen. Vähän lujemmasta ne on otettu kuin ennen. Kaikki ei ole kypsää, ei olisi kiire muutoin kuin mahdollisten marjanpoimintäryhmien tieltä. 

Mistä huono oloni johtuu, ei ole selvinnyt. En väitä, että teoriani ovat oikeita. Jatkuva googlettaminen jo tekee huonovointiseksi ja sitä pitää hillitä. Jossain on jotain vikaa, mutta mustikkaan on päästy tänäkin kesänä!

Yksinäni taas

Kiitos huolehtivista yhteydenotoista, kun viimeksi valitin huonoa oloani. Sitä oloa jatkunut koko viikon. Sellainen vaikuttaa elämään, mikä tuntuu koko ajan, kuten kipu. En saa selvää, mikä pahoinvoinnin aiheuttaa: lievä hyponatremia, joku pöpö matkalla, pilaantunut ruoka-aine? Jalat ovat kummallisen voimattomat, mitä tämä on? Jatkotutkimus muusta ongelmasta on saatu Jyväskylään ja aika varattu. Olen saanut viime aikoina hyvää terveydenhuollon palvelua, kunpa asiat eivät muuttuisi uudistuksissa huonompaan. Ja junamatkoja on taas varattu. VR-sovellus kertoo, että olen viimeisen 12 kk aikana ollut junassa 74, 6 tuntia ja että hiilijalanjälkeni on 98 % pienempi kuin autoilemalla!

 

Eilen tulin ajatelleeksi, voisiko pahoinvoinnin syynä olla ahdistus, yksinäisyyden ahdistus. Sitä vastaanhan tässä on käyty pian seitsemän vuotta. Juhlakauden lopun otsikkoni kertoo yksinäisyyteen siirtymisestä. Ystävien ja perheenjäsenten seura on tärkeätä elämää, sopivissa jaksoissa. Pidemmällä ajalla voimat riittävät paremmin omantahtiseen elämään, oleiluun, pitkiin aamuihin ja lyhyisiin aktiviteetteihin, mutta jatkuva yksinolo alkaa ahdistaa. Voin soittaa useille ihmisille. Osalle sopii paremmin, että he valitsevat sopivan ajan työn, menojensa tai lähipiirinsä mukaan. Minullehan sopii melkein aina.

Olisihan se hyvä, jos olisi oma ihminen, kumppani, mutta en jaksa ajatellakaan sellaista vaivannäköä. Eihän sellaista sopivaa löytyisi vaikka hakisin. Joku on joskus lähestynyt, mutta vedän itseni äkkiä pois. On minulle myös sanottu, että saan olla tyytyväinen vapaudestani tulla ja mennä ilman sidoksia ja vastuita toisesta. Tällaiset elämänkaaren vaiheet eivät ole itse valittavissa. Pitää taas vain etsiä ilonaiheita!

Olen saanut nukutuksi paremmin. Unimeditaatiot tai rentoutusvideot, lääkettä, äänikirjaa, iltajoogaa, ulkoilua, näillä taiteilua. Väsymyksen hellittäminen alkaa parantaa oloa. Te, joilla on nukkumisen lahja, saatte olla onnellisia!

Muuten, vastaatko aina heti puhelimeen? Hiljattain minua valistettiin, että se on vanhojen ihmisten tyyliä, että vastataan vaikka kesken ruuanlaiton. -

Sehän tuntuu epäkohteliaalta, ettei vastaisi, sanoin. -Vastataan sitten, kun aika on sopiva, sanottiin. Puhelin on kai ollut minun ikäpolvelleni niin suuri uudistus, että puhelimen ääni katkaisee minkä vain puuhan. Ehkä meihin vanhoihinkin tarttunut viestien naputtelu on tällä tiellä oloa. Viesti ei ole niin toisen elämään tunkeutuva kuin soitto. Kuvaviestit lasten perheiden tapahtumista ovat piristys ja mukanaoloa. Nuoriso ei soita ollenkaan, toisilleenkaan. En ole kokeillut, vastaisivatko.

Juhlakauden loppu

En tiedä, ylitinkö voimani vai mikä tuli, mutta nyt on koko viikon ollut niin väsynyt ja pahoinvoiva olo, ettei koskaan. Olihan kahden viikon reissussani menoa ja tuloa, viisi paikkakuntaa ja kuusi petiä, mutta myös rauhallisia kotipäiviä mökillä pilviä katsellen. Oli Jyväskylä, Joensuu, Kihniö, Ikaalisten kylpylä ja Kankaanpää. Oli mukava olla läheisten kanssa ja viettää edesmenneen langon muistelupäivää sukulaisten kanssa toisen langon koti-mökkikompleksissa. Samalla oli kaunis ja juhlava uuden kodin vihkimisserenomia. Sen jälkeen alkoi uupumus, jota en ole ennen kokenut. Huonot unet pitkältä ajalta vaikuttavat, mutta pahoinvointi ja huimaus ovat lisääntyneet koko ajan paremmista öistä huolimatta. Aamulla totesin, etten mitenkään jaksa hakea pyörällä mansikoita tai käydä kaupassa, molemmat neljän kilometrin päässä. Oksetti. Pääsin sitten hyvin paikallisen terveyskeskuksen kiirevastaanottoon Kela- kyydillä. Nostan hattua paneutuville hoitajille, jotka nyt tuntuvat ottavan enemmän vastuuta, kun lääkäreistä on pula. Otettiin sydänfilmi ja labrakokeita.  Ennestään tuttu lääkäri, joka katsoi tulokseni, oli laihtuneen ja kalpean näköinen.  Toistaiseksi tiedossa on hyponatremia, jota minulla on ollut ennenkin. Nyt lukema oli selvästi alempi kuin ennen. Se aiheuttaa voimattomuutta, pahoinvointia, lihaskramppeja, sekavuuttakin kun lukemat menevät kovin alas. Sen hoidoksi kaikki lääkärit ovat ehdottaneet suolan syöntiä. Terveyskirjaston sivuilla sanotaan kuitenkin selvästi, ettei suolan syönti auta, vaan se aiheuttaa muita ongelmia. Vettä ei pitäisi juoda liikaa. En ole juonut vettä mitenkään ylenmäärin. Ostin kuitenkin suolatabletteja, vaikka samaa se on kuin purkissakin. Ei annettu suonensisäistä nestettä, kun pystyn nielemään.

Bakteeriviljelyn tuloksia odotetaan. Kaksi kuuria oli kesäkuussa. Verta on edelleen virtsassa, ollut jo toista vuotta, ja pitää hakeutua oman kunnan terveyskeskuksen kautta jatkotutkimuksiin. 

Tämmöistä sairaskertomusta jos alkaa olla, on Torpalla asustelu vaikeaa, vaikka vastaanotolle pääsinkin. Tänään on ollut jotenkin sekava olo. En muistanut ostaa karpalotablettejakaan.

Mielen pohjalla painaa samalla paha olo Ukrainassa jatkuvan sodan kauheuksista. Tuttujen ihmisten kuolemat surettavat.

Runon ja suven päivä

Vietän tätä päivää Pirkanmaalla tutulla saarimökillä. Ehdin eilen vielä suviseen säähän ja 24-asteiseen järveen. Yön sateen jälkeen aamu oli lempeän aurinkoinen ja lämmin, kostean raikas, vesi tummankirkas. 

Patteriradio kuuluu yllättävän hyvin, Leinon runot ja laulut viihdyttävät. Välillä satelee, ukkonenkin jyrähteli, välillä tulee aurinko välkyttämään vesiä. Ihanaa että on palattu normaaliin suomalaiseen kesäsäähän! Peseskelen aikani kuluksi pientä mäntysuopapyykkiä, kuivattelen saunassa mikä ei kuistilla kuivu. Korjailen kolmekymmentä vuotta sitten Tallinnasta ostetun hyvän mökkivillatakkini napinreikiä. Uimista yksin pitää nyt välttää. Olen tässä juuri kokenut pari varoitusta, joita ei nuorempana tuntunut.

Tunnen, että minun pitäisi jotenkin rauhoittaa mieltäni. Syy jonkinlaiseen levottomuuteen on mielestäni tämä kännykkä, joka on kasvanut käteeni niinkuin nuorisolle. Katson jotain vähän väliä, keskustelen netin kanssa. Tänään luin myös epäilyn, että nettitiedon jatkuva käyttö voisi heikentää muistia. Olen itsekin sitä joskus ajatellut, kun jatkuvasti kyselen sieltä jotain, mitä en muista heti. Ja luen turhaa tietoa ja ohjetta ja mielipiteitä lukuisilta fb- palstoilta ja nettilehdistä. Alkuaikoina täällä saaressa olin iloinen, kun ei ollut puhelinta, vaan koin olevamme rauhassa. Se oli kahdeksankymmenlukua. Kovin olen muuttunut siinä suhteessa.

 Nyt päätän panna puhelimen sivuun, en kiinni. Tytär huolestuu, jos en heti vastaa ja jokuhan voi soittaa. 

Täällä voi eläytyä luontoon, sateen ropinaan, sammalen kosteaan pehmeyteen, järvenselän alati vaihtelevaan pintaan.

Lohduksi toisillemme

Vilvoittava tuulen henkäys oli kaivattu asia Joensuun helteisillä herättäjäjuhlilla. Se vain ilmeni harvoin, toteutui lähinnä viuhkan tai ohjelmavihkon heilutuksella. Kansa kiipesi katsomoon varjoon, avoimen keskikentän penkit olivat suurelta osin tyhjinä. Sunnuntaina ukkonen jyrisi ja painosti, mutta ei puhjennut.

Kahden vuoden tauon jälkeen ihmiset halusivat kuitenkin tulla koolle, minäkin. Körttiradion kautta kuuntelin kotona  alkuosan seurat, mutta teki mieli päästä ihmisten joukkoon. Matka Joensuuhun kauniiden vesimaisemien halki oli virkistävää vaihtelua sekin. Menomatkan bussi kävi Valamon pihassa, mikä herätti ajatuksia sinne menosta joskus.

Näiden juhlien teema oli "Lohduksi toisillemme". Virrenveisuu ja sen poljento oli tuttua, puheet lyhyitä ja teemaa moninaisesti käsitteleviä, kuorokonsertti kirkossa kaunis.  Sunnuntain ehtoollinen ja päätösseurojen polvirukous ovat herättäjäjuhlien kruunua. 

Tapasin ilokseni monia vanhoja ystäviä, sellaisiakin, jotka sanoivat toivoneensa näkemistäni, kun heillä oli puhuttavaa minulle. Ystäväkansan keskellä on helppo olla.

Runsaan veden juonnin, nesteytystablettien, hellehatun ja varjossa pysyttelyn avulla pärjäsin minäkin. Ilmastoidut autot ja hotelli olivat arvossaan. Sisaren ja miehensä kyydissä paluu Jyväskylään sujui kätevästi.

Tuntuu, että helteestä huolimatta juhlilla käynti oli korona-ajan jälkeen kuin vilvoittava tuulen henkäys autiomaassa. Palattiin ravittuina ja siunattuina.

J.K. Illan viiletessä vasta ikäänkuin muistin, että voinhan minä mennä täällä kaupungissa  uimaan. Välkkyvien järvien ohi ajellessa oli kaiho uimiseen ollut mielessä. Ja minäpä pyöräilin läheiseen uimarantaan ja vilvoittelin kunnolla. Tuttu ilmiö nytkin, korvamatona soivat virret, nyt Siionin virsi 180, josta juhlien tunnus on otettu:

"Suo Jeesus, hellä mieli

Ja ystäväsi kieli,

Alati ollaksemme

Lohduksi toisillemme."