"Pienentyy mun ympär' elon piiri; aika seisoo, nukkuu tuuliviiri". Päässäni ovat viime viikon ajan täällä Torpalla marjoja keräillessäni soineet Nocturnon ja Elegian laulut Vesa-Matti Loirin laulamina. Niin usein ne ovat nyt tulleet vastaan televisiosta tai facebookista. Olenkin Loirin monipuolisen taiteilijuuden ihailija. Katson pätkän Turhapuroakin. Jokin siinä hahmossa toimii niinkuin Viivin ja Wagnerin sikakin toimii. Helpottaa renttumiehinä huvitteleviin miehiinsä kyllästyneitä vaimoja, samaistaa vapautta kaipaavia aviomiehiä, luo vapauden illuusiota?
Laulajana Loiri on ylivoimainen tulkitsija enemmän kuin laulaja. Monilahjakkaan ihmisen elämä koostui monista eri särmistä ja tuntui tulevan loppuun jotenkin koostettuna.
Olen jotenkin surrut muutamien tunnettujen suomalaisten kuolemaa. Ensimmäinen oli Kekkonen. Tuntui, että turva naapurimaata vastaan heikkeni silloin. Osaako joku muu luovia niissä jännitteissä niinkuin hän, ajattelin.
Sitten reagoin Johannes Virolaisen poismenoon. Olin kokenut hänetkin vakaana ja luotettavana poliitikkona. Kuulin joskus hänen puheitaan, joiden muistikapasiteettia ihailin. Uusi onni Kyllikin kanssa oli tullut lehtien palstoilta ymmärrettäväksi.
Antti Eskola oli sosiologian professori Tampereella. Nuorena olen tenttinyt hänen kehittämänsä Sosiologian tutkimusmenetelmät. En ole nähnyt häntä. Eläkkeellä hän alkoi tutkia ja kirjoittaa suhteestaan uskontoon. Hän kuvasi omaa vanhuuttaan, ajatteluaan ja päiviensä kulkua, niin että se tuli tutuksi kirjojen lukijalle. Hän kamppaili sosialismin ja lapsuudessa omaksutun maailmankuvan kanssa, sen jossa on aina olemassa näkymätön taivas ja Jumala. Siihenhän käsitykseen minä ja meistä useimmat ovat kasvaneet. Hän päätyi arvioon: -Jotain muutakin on olemassa. Hän sanoi odottavansa mielenkiinnolla, mitä kuolemassa tapahtuu, mitä hän näkee. Kunpa hän olisi voinut siitäkin kertoa!
Psykiatri Claes Anderssoninkin on aika jättänyt. Hänkin oli jotenkin aikansa tulkki, josta kuuli ja luki tuon tuostakin ja johonkin jäi tyhjä kohta.
Nämä viimeiset hahmot liittyvät alunperin kuusikymmenluvun elämään ja ajatusmaailmoihin, joita en kyllä ole jakanut, mutta seurannut. Jotenkin he ovat minulle aikansa kuvaajia, ikoneita.
Ihmisillä lienee kullakin omat julkisuuden ikoninsa, jotka ovat vaikuttaneet laajasti ihmisten ajatteluun tai kokemuksiin elämästä. Heidän lähdettyään jää mielen maisemaan himmeä kohta. Joitakin sellaisia on minulle vielä elossa.
Loirin ja Leinon runot tulkitsevat ihmisenä olemisen ja elämästä irtautumisen tuntoja kauniisti ja rikkaasti, sydämiä yhä uudelleen syvästi koskettaen:
"Haihtuvi nuoruus, niinkuin vierivä virta. Langat jo harmaat lyö elon kultainen pirta".
On näitä merkittäviä elämän eri vaiheiden tulkkeja ollut, kirjallisia ja taiteellisia persoonia, joilta eri aikoina ja eri kantilta kokien on paljon saanut. Vanhenevan sopii kysyä myös, olenko itse ollut jollekin hän, joka on osannut sanoittaa tai muuten ilmaista elämän tuntoja niin, että joku toinen on saanut siitä jotain.
VastaaPoistaVesa-Matti Loirin vahvuus oli mielestäni nimenomaan tunteiden tulkkina verraton. Siltikin, tuo kuolemansa nostanut hypetys eri medioissa tuntui ylimitoitetulta. Lahjakkuutta hänellä oli, mutta sitä myös surutta hukattiin mikä mihinkin komeljanttarointiin.
*Ellinoora
Ne Nassesedät ja Kuselat olivat minulle käsittämättömiä hahmoja häneltä. Ja valtiolliset hautajaiset? Ehkä tämä suurhuomio kertoo tunteiden sijaistulkinnan tarpeestamme.
Poista