Paras aika

Olen taas saarimökillä! Olen nyt täällä, sanon itselleni ja katselen järvenselän  kimallusta. Jyrinää kuului jo tullessani, ja kohta oli ukonilma käynnissä. Menin alangossa olevan saunan kammariin suojaan. Jos salama iskisi tupaan, voisi jääkaapin kaasupullo räjähtää, arvelen. Seurasin tiheitä salamoita salamatutkasta. Luonnonvoimat tuntuvat maalla paljon vahvemmin kuin kaupungissa. Onneksi en varsinaisesti pelkää, mutta tiedän, että salama voi sytyttää tulipalon.  Luonnon tyyntyminen tuntuu melkein pelastukselta. Saunasta tultuani tuli tekstiviestillä ilmoitus Torpan sähkökatkosta. Katselin pitkän aikaa sen seudun salamointia. Ihan lähelle Torppaa ei iskuja tullut. Entinen kotikyläkin sai osansa. Nyt lähipäivinä ei pitäisi ukonilmoja tulla.

Täällä tunnen itseni onnelliseksi ja reippaaksi. Täällä nousee entinen olemus pintaan, niin paljon kuin pystyy. Illalla saunomisen aikana, kun tuli kuumaa vettä kiukaan säiliöön, tuli ajatus isommasta pyykinpesusta entiseen tapaani, jota en ole aikoihin tehnyt.

Mäntysuopaliotus, huuhtelu järvessä. Sehän on lähinnä huuhtelupesu, mutta lakanat ja tyynynliinat ovat vähän käytettyjä ja järvivesi on lämmintä ja pehmeätä. Nyt näitä minun käyttämäni ei tarvitse kantaa mukana kotiin pestäviksi. 

Ranteet ja peukalo kyllä muistuttavat, ettei nyt ole ennen. Kipugeeliä piti laittaa. En myöskään lähde soutamaan järven yli  kalastuskunnan saareen enkä pyöräile entisiä lenkkejä. Pyörä on kyllä toimiva, mutta asento nojaa liiaksi ranteisiin. Ostin pyörän käytettynä vuonna 1987.

Onhan tämä oma lajinsa tämä autottoman matkustuspalapeli. Pitää etsiä ja yhdistellä eri liikennevälineiden aikatauluja. Joskus löytyy jotain uutta. Ensin palvelukyydillä kirkolle, junalla Parkanoon, bussilla mökkikunnan kirkolle (uusi yhteys), loppu sukulaisapuna, josta kiitokseksi toin muutaman kilon mustikoita, kun sukulainen ei enää pääse metsään. Kysyin linja- auton kuljettajalta, onko kaupan lähellä pysäkkiä. -Jos ei ole, niin tehdään, hän sanoi. Ja niin hän pysäytti kaupan kohdalla. -Kyllähän täällä maalla on tilaa pysähtyä missä vaan, sanoi. Ja perille pääsin taas.

Elämä koostuu yhä uudelleen, kun voi tulla entisen elämän arvopaikoille. Yksinhän minä olen joka paikassa, mutta seurana ovat täyden elämän muistot minussa.

Olisihan tuota avuliasta seuraa kyllä tarjolla. Minulla olisi paljon käyttöä hänen autolleen ja raivaussahalleen ja moottorisahalleen käyttäjän kera, mutta en rupea käyttämään ihmistä hyväkseni. Saunon hyvillä mielin itsekseni. Kun pulahdan selälleni veteen huuhtomaan hiukset, tunnen itseni melkein nuoreksi ja paras aika taas läsnä. Tällaista hupia tämä vanhan naislesken elämä on.

Tällaiset perhehistoriaan liittyvät tunnot lienevät tuttuja monille mökkiläisille. Kun vanhaa mökkiä joudutaan myymään, ovat ns. tunnearvot myyjien, mutta eivät ostajien mielessä.