Kaupunkielämää

Tulin siis kaupunkikotiini. Kaikki oli niinkuin ennenkin. Alan oppia kerrostaloon. Tunnen kyllä kaikki asukkaat, mutta en enää yhtään toivo näkeväni ketään rapussa tai pihalla. En mennyt edes ilmoittautumaan ainoalle ystävälleni, nökötin vain hiljaa omissa oloissani.  Onneksi hän tuli ovelle lehti kainalossa: --Ajattelin että kyllä sinä nyt jo olet tullut. Hän on se, joka laittaa Keskisuomalaisen porraskaiteelle minua varten luettuaan sen.

Kun nyt olen kaupungissa, koetan piristyä ja käyttää sen etuja. Yksi on nettikauppojen käyttö, kun noutopisteet ovat lähellä. Tilasin päätoimittaja Kari Hokkasen muistelmat, joista löytyi monia mukavia mainintoja miehestäni. Heidän tiensä sivusivat monissa vaiheissa. Kirjan alkupuolella mainitaan lukuisia nimiä, jotka minäkin muistan opiskeluajoilta. Minä vain en tosin muistaisi niistä juuri yhtään, ellen lukisi niitä juuri. Hokkanen sanoo muistinsa olleen aina hyvän, mutta kai hän on pitänyt tarkkaa päiväkirjaakin. Mutta hauska, että joku muistaa ja elvyttää hetkeksi muidenkin muistoja esiin muistin kätköistä.

Tilasin myös näppärän laatikoston, johon saan lääkkeet siistiin järjestykseen kapeaan komeroon. Pari muutakin hyödyllistä pikku tilausta olen tehnyt. Nykyään monia tavaroita löytyy paremmin nettikaupoista kuin hyllyistä.

Jyväskylässä on nyt ns lähitaloja, joissa järjestetään monipuolista toimintaa, pääasiassa ikäihmisille. Sellainen paikka lakkasi tästä naapurista koronan alkaessa, se jossa ohjaajat opettelivat tuntemaan ja tervehtimään ihmiset nimeltä. Päätin, että pääsen keskustaankin asti bussilla. Sillä pääsee ihan vierestä viereen, maksaa 1-2 euroa. Kortteliklubissa osallistuin tällä viikolla tuolijumppaan ja toisena päivänä kokeilin vanhaa kiinalaista voimistelumuotoa nimeltään qigong. Se oli oikein hyvän tuntuista hidasta liikettä, vaikka en oikein hyvin oppinut vielä. Saatan mennä toisenkin kerran. Ja vesijuoksu ja vesijumppa toimivat hyvin tässä lähellä. Niin että koetan osallistua, hoitaa kuntoani ja mennä ihmisten joukkoon, vaihtuvin kokoonpanoin.

Ja oikein kaupunkijuttu: kävin tyttären kanssa elokuvissa. Edellisestä kerrasta on aikaa ainakin 10 vuotta. Suon villi laulu oli elokuvana vielä parempi kuin kirjana, mikä on harvinaista. Useinhan pettyy, kun filmi ei vastaa omia mielikuvia. Mutta rämeen, suoalueen runsautta ja kauneutta en ollut osannut täysin kuvitella.

Paras lopuksi: olin yllättäen körttiseuroissa! Laukaalaiset perheystävät 70- luvulta soittivat ja ottivat kyytiin Jyväskylän kristilliselle opistolle, jonne on tästä huonot yhteydet. Oli harvinaisen mukava olla seuroissa. Täällä on osallistuva tyyli. Ei yhtään haitannut, että kaikki pyydetyt puhujat eivät päässeet. Tuli neljä spontaania puhetta ja kaikki virret aina jonkun ehdottamia. Ukrainan tilanne oli läsnä koko illan.  Ehkä olimme lohduksi toisillemme viime kesän juhlateeman mukaan. Soimaan jäi SV 179, Matkamiehen iltarukous.

Herra, kuule niiden huuto,
jotka sinua kaipaavat,
joiden yksinäiset illat
ovat kipujen vaivaamat.
Varjele ja auta niitä,
jotka kaukana kotoa
tänä yönä suojaa vailla
ovat maailman tuulissa.