Kyllä kaupungin valoissa on puolensa, mutta on täälläkin monenlaisia valoja lamppujen lisäksi. En pidä ulkovaloja, ellen ole ulkona, tupani saa mieluummin piileskellä varjoissa pimeän aikaan. Mutta ulkorakennuksen kuistilla loistavat aurinkolamput, jotka kirkkaan päivän jälkeen vähän valaisevatkin. Ne rajaavat pihan. Yöllä on kyllä tähän aikaan sisällä niin pimeätä, ettei kättään näe, olen katsonut. Ulkona silmä adaptoituu ja tiellä näkee kulkea pimeällä, varsinkin talven lumi heijastaa valoa taivaalta. Kun hiippailen yöllä vessaan, eteisen kaapin päällä viime talvinen patterikynttilä, pakastimen merkkivalo ja sähkömittarin valo näyttävät tilan rajat vessan valokatkaisimelle asti. Tuvassa television merkkivalo näyttää, missä se seinämä on. Raotan säleverhoa, niin voi ihanuus, täysikuu ja puitten kuutamovarjot! Astun saappaisiin, menen portaille ja kauemmaskin, katselen tähtiä ja kuuvaloista pihaa, ajattelen: nyt olen oikeassa paikassa. Kun keitän pienen kofeiinittoman yökahvini (joka jotenkin auttaa), laitan toki seinävalon. Otan puhelimen käteeni ja laitan 15 minuuttia yökirjaani kuulumaan. Puhelimen valo hiipuu hetken kuluttua. Sängyn yläpuolella katossa kiiluvat kauan sitten sinne tarraamani fosforitähdet. Kuulen pimeässä ihan hyvin, mutta voin nukahtaa ennenkuin puhe loppuu.
Aamulla ensimmäiseksi avaan kaikki verhot uuteen päivään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti