perjantai 18. marraskuuta 2022

Tulen teossa


Tulin taas ihanan puuhellani ja takan viereen yli viiden viikon poissaolon jälkeen. Palveluauto toi perille jo aamupäivällä valoisaan aikaan. Murtohälytin pois päältä ja tupaan. Kaikki oli ennallaan. Kuistilta tupaan tuomani pelargoniat ovat vielä elossa ja rönsyliljat kunnossa. Ensi töikseni kastelin kasvit.

Seuraavaksi avasin hellan pellin ja laitoin tulen pesään. Tuvassa oli kuusi astetta, kun lähtiessäni säädin patterit siihen asteeseen. Pesin lähtiessäni pyykkiä ja jätin tupaan kuivumaan. Vaatteet tuntuivat aivan kosteilta. Avasin petini ja tyynytkin tuntuivat kosteilta. Näin ei ole yleensä ollut. Pitänee nostaa patterilämpö lähtiessä taas entiseen kymmeneen asteeseen. Tiivis talo voi kostua ikävästi liian kylmänä. Vaatteet kuivahtivat nopeasti oskarinoksalla ja pelleillä.
En laittanut jääkaappia päälle. Kylmätavarat mahtuvat kylmälaukkuun ja pärjäävät kuistilla. Lämminvesiboilerikin sai jäädä kylmäsäätöön, kun hetkessä hellalla oli viisi litraa kuumaa vettä. Se säästää sähköä. Ennen kaikkien helloissa oli kiinteä vesisäiliö, mutta sellaista mallia ei löytynyt silloin, kun tämä Susanna ostettiin. Kylpyhuoneen lattialämmön nostin kahteenkymmeneen. Sitten vain asettumaan. Kuumensin alkajaisiksi valmiskeiton ja laitoin kofeiinittoman kahvin.
Sitten tuli takan vuoro. Se sujui nyt savuttamatta, kun hella oli jo lämmennyt, maltoin polttaa tarpeeksi paperia hormissa ja ruokin tulta tuloilmalla ulko-ovelta asti. Aluksi hormista oli työntö ulospäin ja palovaroitin huusi.  Olen opetellut vasta viime aikoina rakentelemaan tulen sytytystä huolellisemmin kuin ennen. Ei tarvita aina kymmentä tikkua ja sytytyspaloja.

Laitoin pihakuuseen pienet patterivalot ja hain vintistä kynttelikön ikkunalle.  Illansuussa nostin tuvan lattian alta kellarista omia perunoita. Keitin niitä uusilla tulilla ja panin ne  sitten litistettyinä vartiksi uuniin ruskistumaan öljyn ja suolan kera. Hellan uunihan lämpenee samalla joka kerta, kun tulta pitää. Oli myös nakkeja ja salaattia. Söin kaikki littupotut, olivat hyviä. Pötkähdin ikivanhojen vällyjen päälle puusohvalle täyden vattani viereen.
Nyt alkaa viluttaa, ihan tärisyttää,  seinät eivät ole lämmenneet. Nousen tekemään tulta takkaan uudelleen. Nyt kerrankin riitti yksi tulitikku. Pian voin lämmittää selkääni muurinkyljessä.

 Usein mietin isoäitiäni täällä tulenteossa takan edessä. Hän keitti ikänsä avotakassa kolmijalalla tai raakusta riippuvassa pannussa. Juuri kuvan mukaisia takkoja tässä talossa oli kaksi ollessani lapsi. Toinen oli tuvassa, toinen isun syytinkihuoneessa erstuvassa, jota sanon nyt peräkamariksi. Siellä minua on vauvana takkatulen edessä pesty, kertoivat silloiset naapurin tytöt, jotka olivat saaneet lämmittää pyyyhettä tulen lämmössä. Lisäksi tuvassa oli leivinuuni, joka myös lämmitti.
Tulitikkuja ei varmaan ollut tuhlattavaksi. Hiillosta myös peitettiin tuhkalla ja puhallettiin viriämään aamulla. Nokitahroja käsissä oli isulla, äidillä ja nyt myös minulla. Kylmiä olivat talviaamut, kun avotakka ei paljon lämpöä varaa. Kesti varmaan joskus kauan, ennenkuin puuroa ja kahvia oli valmiina. 
Senkin tuossa takan ääressä toteaa, että puu ei yksin pala. Kannattaa lisätä pari pientä kalikkaa, jos uhkaa jäädä yksi puu kitumaan ja jäähdyttämään takkaa. Ihmisen vain pitää oppia palamaan yksinkin tai kitua hitaasti loppuun.

Kuinka ne miljoonat palelevat siellä Ukrainassa pärjäävät ilman sähköä? Vauvat, mummot, synnyttävät, lapset, sairaat, kaikki? Jotkut saavat television mukaan lahjoitushelloja, mutta väkeä on hädässä miljoonittain. Lapsena hakiessani vettä kaivosta haaveilin, että sen voisi lähettää Afrikkaan kuivuudesta kärsiville. Nyt pitäisi lähettää lämpöä Ukrainaan. Lämpöä ja valoa.






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti