Mökinmuorina

En oikein tiedä, mistä tämä mökinmuorin yksinkertaisen  elämän kaipuuni on peräisin. Lapsuudesta varmaan, mutta monelle vaikutus voi olla päinvastainen. Kahdeksankymmenluvulla hankitun ihanan, pienen saarimökkimme käyttö oli minulle helppoa, kun vain solahdin koko lapsuusajalta tuttuun muottiin, veden kantoon sisään ja ulos, puulämmitykseen, ulkohuussiin.

En ole ainoa lajissani. Mummonmökit- facebookissa on yli 30000 jäsentä. Osalla on pieni tupa, osa vasta haaveilee siitä. Muitakin samantapaisia sivustoja on. Elämä ilman mukavuuksia on monille tärkeätä. Mediassa esitellään usein pieniä koteja, joista osa on asuntovaunuja. Tällä hetkellä katsotaan paljon erästä Korpimuijan kanavaa, jossa korvessa yksin asuva nuori nainen nostaa kaivosta vettä ja hakkaa halkoja  Yhteistä tässä genressä on asumisen pienuus ja yksinkertaisuus. Vastakohtana ovat suuret, viimeiseen asti koneistetut ja automatisoidut asunnot.

Motivaationa monella on luonnonmukaisuus ja pärjääminen ilman sähköä mahdollisissa kriisitilanteissa. Minäkin haluaisin tänne ulkohuussin, lähinnä varalle. Pitäisi löytää sille  rakentaja. Tässä talossa on kyllä perusmukavuudet, enkä ole niitä poistamassa.

Takan käyttö ruuanlaittoon tuo mieleeni isoäidin, joka ikänsä teki ruuan avotakassa tai leivinuunissa. Täällä ei ole kumpaakaan, mutta takkapesässä hautui viime yönä erittäin maukas hirssipuuro. Seuraavaksi kokeilen liha- juurespataa.

Näin taas facebookin susivaroitussivustolla merkinnän jäljistä aivan pihapiirissäni. En ole itse erottanut suden jälkiä. Olen taas kävellyt pimeässäkin otsalampun kanssa. Eiköhän susi karta sellaista kulkijaa? Iso karhun läjä oli vajaan kilometrin päässä muutama viikko sitten. Lapsena ei metsää tarvinnut pelätä tai varoa.  Metsä oli mieluinen leikki- ja marjapaikka, murrosiässä rauhoittumispaikkakin. Puut seisovat tässäkin lähellä levollisina, maasta taivasta kohti kasvaen,  vuosikymmenten rauhaa huokuen. Karhu nukkuu nyt, susi kulkee jossain pitkin metsiä.