Lato

Vielä täällä on jonkin verran latoja pystyssä peltojen reunoilla. Useimmat ovat tyhjinä. Yhdessä näin kääreettömiä paaleja.

Vanhan ladon hirret huokuvat kymmenien kesien lämpöä. Ovella muistaa entiset heinätyöt 1950-1960- luvuilta. Usein kiireellä ajettiin heinää hevoskärryillä ladon suojaan ennen sadetta, tummien pilvien pelossa. Oli ilo, jos ehdittiin saada heinä kuivana talteen kaiken haravoinnin ja seipäille nostamisen jälkeen. Me lapset poljimme heinää kasaan ja välillä heitettiin karkeata suolaa ympäriinsä. Polkeminen oli hauskaakin, mutta raskasta ja pölyistä. Tyhjässä ladossa oli hauska kiivetä sisänurkkaa ylös. Heinän korjuu vaati paljon ruumiillista työtä ja voimia. Isä löi seipäitä pystyyn, naisväki haravoi heinää koolle ja seivästämiseen pystyvät nostelivat talikolla heinäkasoja seipäille. Kun lato vajeni, se saattoi olla leikkipaikkana. Kerran olin yötä ladossa, heinät peittona.

Latoja katsellessani muistan taas haikeana kotikylän ja lapsuuteni kadonnutta elämänmuotoa.

Ajan hallinnasta

Minulla on aina kello näkyvissä seinällä. Huoneessa voi olla kaksikin kelloa, että näkyy eri kohdista. Nuorempi polvi ei tarvitse eikä hanki seinäkelloja. On minullakin puhelin aina käsillä, mutta olen tottunut katsomaan ajan seinältä. Olen ostanut lapsenlapsillekin ns. analogiset eli tavalliset kellot, joissa viisarit näyttävät ajan kulun. Epäilen, että digitaalinen näyttö ei opeta lapsia hahmottamaan ajan kulkua  päivän ympäri.

Nyt ei tietysti enää  niin tarkkaan tarvitsisi olla ajasta tietoinen, kun aikaa on liikaakin. Ajan hallinnasta puhuminen tarkoittaa yleensä kiireen ja tehokkuuden hallintaa. Meikäläisellä se voisi pikemminkin tarkoittaa ajan täyttämistä jotensakin mielekkäällä tavalla. Kun vuosia karttuu, elämänmeno hiljenee. Puolison kuolema jättää aukon, kun toisen tekemiset ja läsnäolo jäävät pois. Pitää itse täyttää tila kokonaan.

Jos kalenteri ja aikataulutettu elämä ovat olleet tärkeä elämänhallinnan ja itsetunnon väline, voi aikataulujen väheneminen ahdistaa. Moni kuitenkin minun laillani nauttii vapaasta päivästä. 

Ainakin tässä hiljaisuudessa, jossa nyt elän, jää helposti tilaa myös tyhjyyden ja yksinäisyyden  tunteille. Ajan hallinnaksi voisi kutsua sitä, että löytää vähistä värkeistä  päiviinsä kiinnostavaa sisältöä. Voimien vähetessä ja rajoitusten lisääntyessä entisiä toimia putoaa pois. Kipujen hallinta vie monilta osansa elämästä. Sosiaalisissa tilanteissa väsyminen harmittaa ja lyhentää niiden kestoa.

Ilman kirjoja olisi minulla aika tylsää. Ääni- ja e- kirjojen loputtomista laareista niitä voi nostella sivukylälläkin. Luonnon seuraaminen, puulämmitys, välttämättömät askareet, ulkoilu, liiaksikin netin selailu, kutominen, televisio, päiväunet, yhteydenpito läheisiin ja ystäviin täyttävät aikaa ilman aikatauluja. Kovin monia minulla ei ole, joille voisi milloin vain soittaa oman aikansa kuluksi. Liian usein tulee mieleen mennä jääkaapille. 

Vastaan tuli tutkimus, jonka mukaan liikunta ja ulkoilu vähentävät yksinäisyyden tunnetta. Neljän viiden kilometrin kävely voi aktivoida aivojen neuroverkkoja niin, että ikävien tuntemusten ura katkeaa. Masennusta, ahdistusta ja synkkiä ajatuksia, jotka lisäävät terveysongelmia, voi yllättävästi haihduttaa liikkumalla. Tämän voin allekirjoittaa. Vaikka ei näkisi yhtään ihmistä, ulos lähtö ja liikkuminen muuttavat olotilaa ja virkistävät mieltä. 

Kun ei enää pääse ulos, vaan voi vain katsella ikkunasta,  tarvitaan uutta mielenhallintaa. Luulisin, että muunlainenkin aktiviteetti voi katkaista ikäviin tunteisiin jumittumisen. Ainakin eilen, kun meinasi tulla ankea olo, keksin leipoa sämpylöitä ja olo piristyi. Tuli hyvät tuoksut, lämpö levisi hellasta ja hyvin maistuivat sämpylät.

Yön hallinta on myös monelle ikäihmiselle iso kysymys, kun yötä on enemmän kuin unta. Hyvät unenlahjat on todellinen lahja. Joillain keskustelupalstoilla olen nähnyt pitkät rivit  unikeinoja tai ajankäyttöä yöllä. Minä kuuntelen nykyään äänikirjoja keskellä yötäkin. Pieni satsi kofeiinitonta kahvia leipäpalan kanssa keskellä yötä ja pieni liikuskelu ehkä parantavat vanhan verenkiertoa tai muuta elintoimintoa ja tuntuvat auttavan.

Jokaisella on omat kiinnostuksensa, mutta tärkeätä lienee, että koettaa itse rakentaa päiviinsä hyvinvointia ja myös löytää uudenlaista merkityksellisyyttä olemassaoloonsa. Kiittämisen aihettakin aina löytyy. 

Jokaiselle tuolla elämän taisteluissa kulkevalle nuoremmalle on merkitystä sillä, että se muori siellä aina mielessänsä kantaa ja toivoo hyvää.

Ihminen voi myös rauhoittua levolliseen olemiseen ja ajatuksiin ja vaikka musiikin kuunteluun niin, ettei toiminnallisuus ole välttämätöntä. Kello raksuttaa, viisarit kiertävät ympäri taulun, vaikkei tekisi yhtään mitään.

 

Syrjäkylän tietoverkko

Harvaanasutulla syrjäkylällä asuminen on nykypäivänä omanlaisensa elämänmuoto. Se on kovin erilaista kuin mitä enoni kalenterit kertovat viime vuosisadan loppukymmeniltä. Joku tuli joka päivä hänen ovelleen tai hän meni itse naapuriin. Vierailtiin puolin ja toisin. Oli yhteisiä tapahtumia. Suuri osa kalenterin niinkuin kuvankin nimistä on nyt menneisyyttä.  Itsekin olen kasvanut kylässä, jossa varsinkin me lapset kuljimme paljon naapureissa.

Väki on vähentynyt ja kontaktit ovat vähäisiä, mutta toisten olemassaolo tiedetään. Tiedetään talojen asukkaat, talojen historiaa ja tapahtumia. Voi kulua pitkiä aikoja, ettei lähikylän asukasta näe. Harvoin kulkiessani kylällä näen ketään. Silloin tällöin kuitenkin nähdään, sattumalta tai jonkun asian takia. Jotkut ovat tiiviimmin yhteyksissä, toiset eivät ollenkaan. -En minä missään käy, sanoo moni. Yhteydet ovat lähinnä sukulaisiin ja niitä voi olla paljonkin. Ystävät valikoituvat tarkemmin kuin nuorena. Jokaisella lienee omat vaivansa ja huolensa. Ihminen tottuu hiljaiseen elämäänsä. Työssäkäyvillä ja yrittäjillä on tietysti oma rytminsä, mutta monet ovat eläkeläisiä. Monessa talossa asuu yksi ihminen. Lapsiperheitä näillä kulmilla ei ole. Erääseen taloon tuli pojan perhe lapsineen. Huomattiin, että syöttötuoli puuttui, - Olisikohan kellään naapurilla syöttötuolia, kysyi miniä. - No ei varmaan, mutta rollaattoreita kyllä, kertoi tämä isoäiti vastanneensa.

 Tietoa toisten terveydestä ja muutoksista kuulee tavattaessa tai joku muu on kuullut. Nähdään elonmerkkejä,  kun jonkun mailta kaadetaan metsää tai pihalta puita tai joku maalauttaa talonsa tai katto korjataan. Vähistäkin havainnoista rakentuu tietoa. Kaisa on entisessä kunnossa, kun näkyy kelkan kanssa hakeneen postinsa. Tyhjiksi jääneiden talojen ikkunoista häämöttävät poismenneiden hahmot ja historia. Eräänlainen löyhä verkosto kattaa alan ainakin parin kilometrin säteellä, joillakin varmaan paljon laajemmastikin.

Elämä ei tunnu niin irralliselta ja yksinäiseltä kuin se saattaa kaupungissa tuntua, koska tämä toisten tietämisen verkosto lepää kylän yllä. Ollaan olemassa, niinkuin Lehtimäki ja Soini, vanhan sanonnan mukaan. Minullakin on sijani tässä, ylläpidän yhtä vanhaa taloa asuttuna. Minun nähdään kävelevän tiellä.  Tosin näkijöitä ei monia ole. Savunhaju leijailee tielle. Minulle on tärkeätä, että täällä on ainakin yksi ystävä. Kylään voi kyllä tulla asumaan lähes anonyyminä niin,  ettei halua tuntea sieltä ketään. Se on toisenlainen ratkaisu.

Poikkeusta tähän aineettomaan tietoverkkoon aiheuttaa tietysti tämä bloginpito, josta käy ilmi, missä olen tai mikä mietityttää. Kaikesta en tietysti kirjoita. 

Kevääseen taas!

On se hienoa, että saa taas nähdä kevään! Kylmää tosin on, pakkastakin yöllä. Paksut lumimassat ja pimeys väistyvät. Metsän ja tuvan varjoissa on lumipeite, lumikasat pienenevät vähitellen. Avoimilta pelloilta ovat lumet sulaneet jo viikkoja sitten. Viime vuonna hiihtelin näihin asti. Mutta valoa on, aamusta jo aurinko paistaa tupaan ja ilta on valoisa. Linnut visertävät ja puikkelehtivat lähimetsissä, kurjet kailottavat lähipellolla, joutsenet tööttäilevät. Pieni Hirvijoki tulvii taas tänä vuonna pelloille, alkaa jo kuivua. Tuvan hiekkapohjaisessa kellarissa on vettä, sen arvasi lumikuormista, mutta sille ei kannata tehdä mitään, se laskee aikanaan. Ojissa virtailee vesi, Lapuanjoki vyöryy runsaana.  Ruohonleikkuri käynnistyi vajassa talven jälkeen, kun kytkin akun kiinni. Jospa tämä kesä hoituu vielä entiseen malliin!