maanantai 29. huhtikuuta 2024

Lato

Vielä täällä on jonkin verran latoja pystyssä peltojen reunoilla. Useimmat ovat tyhjinä. Yhdessä näin kääreettömiä paaleja.
Vanhan ladon hirret huokuvat kymmenien kesien lämpöä. Ovella muistaa entiset heinätyöt 1950-1960- luvuilta. Usein kiireellä ajettiin heinää hevoskärryillä ladon suojaan ennen sadetta, tummien pilvien pelossa. Oli ilo, jos ehdittiin saada heinä kuivana talteen kaiken haravoinnin ja seipäille nostamisen jälkeen. Me lapset poljimme heinää kasaan ja välillä heitettiin karkeata suolaa ympäriinsä. Polkeminen oli hauskaakin, mutta raskasta ja pölyistä. Tyhjässä ladossa oli hauska kiivetä sisänurkkaa ylös. Heinän korjuu vaati paljon ruumiillista työtä ja voimia. Isä löi seipäitä pystyyn, naisväki haravoi heinää koolle ja seivästämiseen pystyvät nostelivat talikolla heinäkasoja seipäille. Kun lato vajeni, se saattoi olla leikkipaikkana. Kerran olin yötä ladossa, heinät peittona.
Latoja katsellessani muistan taas haikeana kotikylän ja lapsuuteni kadonnutta elämänmuotoa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti