Aina ei ole samanlaista

Äitini elämänviisauslause "aina ei oo samanlaista" nousee ajoittain mieleeni. En ole kuullut, kuinka se on syntynyt ja oliko se jo äidinäidin lause, mutta se kertoo minulle pitkistä ahdingossa elämisen tunnoista ja ponnistelusta kurottaa niiden yli keventyvään olotilaan, jotta jaksaisi elää tätä päivää päivästä toiseen. Odotetaan aikaa, jolloin voi jo varovasti huokaista helpotuksesta ja purkaa mielen painetta. Äitini ahtaat miniävuodet pienessä mökissä ja vieraaksi koetussa ympäristössä  muuttuivat lopulta kotiutumiseksi omaan tupaan.

Lause voi myös toimia toisinpäin, muistuttaa tulevista menetyksistä, jotta muistaisi arvostaa sitä, mitä nyt on.

Kaikki päättyy aikanaan, jollakin tavalla, hyvin tai huonosti, yllättävästi tai asettumalla kohdalleen. 

Tätini lause taas oli "se on nyt näin". Se auttoi häntä hyväksymään menetyksiä, vaikkapa liikuntakyvyn menetyksen. Tilanteen hyväksyminen antaa mielenrauhaa ja kestävyyttä  pitkään kestävässä vaikeassakin elämänvaiheessa. Näin kävi minullekin, voi todeta, miksipä ei minullekin. Jollakin tavalla tämäkin joskus muuttuu.

Kun pitkä piina on ratkeamassa ja lopulta näkyy, miten asiat saattavat asettua, mieli uskaltaa varovasti raottaa kysymystä, millaista olisi elämä ilman tuota painolastia.  Herää toivoa ja koko keho alkaa rauhoittua. Mieli alkaa puida uudella tavalla tapahtumien kulkua, syitä, seurauksia ja kokemuksia.

Se tekee tilaa uudenlaiselle ajalle.

Kevät tulee taas, vaikka hitaasti ja takapakkien kautta. Valo ympäröi jo päivän. Kotijoutsen pesii entisessä paikassa.