Toki jokaisella lukijalle voi tulla mieleen omia tilanteita, jotka tuottavat hänelle samantapaisia vaikutuksia.
Ihminen ei voi valita kaikkea, vaan elämä tuo haasteensa. Joskus tilanteet jotenkin muuttuvat ja tulevat päätökseen, jollakin tavalla. Nyt on näin, mutta aina ei ole samanlaista.
Ikätoverien kanssa muitten huolia pohdittaessa nousee jossain kohtaa tämä oma elämäkin esiin, tietysti avomielisissä terveyskuulumisissa, mutta vähän muutoinkin. Joskus näin tutkimuksen, jossa eri ikäisiltä ihmisiltä kysyttiin omasta elämästä ja omasta ajasta. Vanhimman polven naiset eivät oikein ymmärtäneet kysymystä. He olivat kasvaneet monilapsisesssa perheessä, jossa kaikki oli jaettua, ja olivat useimmiten perheellistyneet nuorina. He eivät osanneet kaivata jotain erillistä omaa, vaan perhe ja työ olivat se elämä. Nuoremmat vastaajat olivat ehtineet tottua omiin harrastuksiin ja ystäviin ja halusivat myös perheen keskeltä päästä viettämään omaa elämää. He kokivat ahdistusta jos eivät päässeet.
Toki vanhemmissakin ikäluokissa tietysti on sosiaalisen avoimuuden ja yksinolon tarpeen eroavuuksia. Ehkä jollekin lypsyhetket tai työmatkat olivat kaivattua itsekseenoloa ja hengähdysaikaa, itsensä kokoamista. Yksinolon tarvetta on mielestäni alettu tunnistaa vasta viime vuosina. Ensitreffit alttarilla- ohjelmassa tämä on tullut vahvasti esiin. Huomasin siitä, etten olisi nuorena osannut sanoa miehelle, että tarvitsen yksinoloa, vaikka muistan sellaista tunteneeni. No, hän ei lähtenyt lenkille ja minä menin yksin, siinähän se tuli. Perheaikana en olisi voinut kuvitellakaan lomia ilman lapsia. Niitä odotin nimenomaan aikana lasten kanssa. Nyt arvostan kyllä sitä, että jotkut viettävät aikaa myös pariskuntana. Muistan, kun kerran jostain syystä menimme kahdestaan ilman lapsia linja- autolla kaupunkiin ja linjurissa havahduimme kahdenkeskiseen hetkeen.
Nyt vanhana ja täällä syrjäkylän hiljaisuudessa sitä omaa aikaa humisee tunnista ja päivästä toiseen ja totuttu osallisuus perheeseen, sukuun ja ystävien elämään on enimmäkseen kauko-osallisuutta. Varmaan hyvä niin, koska konkreettinen toiminta väsyttää nopeasti. Kun on niitä, joitten taakkoja voi mielessään kantaa, vaikka uupuu itsekin, ei ole aivan yksin.
Joka päivä pitää katsoa myös ympärilleen, elää tätä päivää, nähdä kesän valo ja linnun lento ja kokeilla, jaksaako mennä mustikkaan tai lämmittää sauna. Ne pääskyseni, mitähän sielulintuja ne ovat, ei niillä näytä olevan poikasiakaan, kahdestaan tuossa langalla istuvat ja juttelevat.
Niinhän se on että täällä kommentoinneissakaan ei voi tai ole sopivaa avata kuin hiukkasen omia asioita. Tuossa oman ajan ottamisessa taas osuit naulan kantaan. Nyt kävi niin että mies muutaman päivän remppahommissa mökillä ja itse jäin kaupunkiin. Tangomarkkinat parhaillaan ja olen käynyt useammassa ilmaistapahtumassa torilla. Tutustunut uusiin ihmisiin ja yksin ollessa miettinyt syntyjä syviä. Joskus tällaistakin, omaa aikaa. Lastenlapsia käy tasaiseen tahtiin yökylässä niin että vanhemmat saa omaa aikaa. Osa on vielä pieniä ja perään katsomista on. Vähän väsyttää jälkeenpäin mutta positiivisen puolelle aina menee. Mukavaa viikonloppua. T. toinen Annikki
VastaaPoistaKiitos, tässä kohta kuuluu Ehtookellot ja sauna lämpiää. Vihtoja tein ennen juhannusta. Lauantai-iltaa oppii yksinkin viettämään.
PoistaHienoa❣️ Täällä seurataan tangomarkkinoita Eveolta. T. toinen Annikki
VastaaPoistaVoi ihmettä! Menin pihaan lisätäkseni saunapuita ja puhuin langalla istuville linnuilleni. Äkkiä lehahti taivas täyteen liiteleviä pääskyjä. Tai ainakin viisi kuusi uutta. Kolme meni hetkeksi kyyröttämään seinän viereen. Kai ne olivatkin tämän pariskunnan poikasia. Ne olivat ehkä kuoriutuneet sillä aikaa, kun olin pitempään poissa ja pesän sirinäkin oli lakannut. Missä ne nyt oleskelevat ja mistä nyt tulivat ikäänkuin kotona käymään? Tyhjän pesän vaihettako siis elävät nämä vakituiseni?
VastaaPoista