Yksinolo on asia, jonka kanssa me yksineläjät askartelemme. Joskus sitä on liikaa, joskus liian vähän. Minulla on juuri nyt sopivasti, oikein nautin siitä. Olin melkein kaksi viikkoa kiertueella, enimmäkseen muualla kuin tässä varsinaisessa osoitteessani ja muiden seurassa. Olin koiran kodissa, syyslomalla pojan perheen kodissa Helsingissä, maalla tyttären porukan kanssa. Harmittaa myöntää, mutta väsyin kovasti. Eihän tämä uutta ole, mutta ilmenee toisella tavalla. Introvertti ihminen väsyy seurasta, vaikka iloitsee siitä. Vanhaksi olen tullut, en minä nuorempana näin kovin olisi väsähtänyt. Piti käydä lääkärissäkin, kun ei aina tiedä mistä on kysymys.
Joskus yksineläjällä taas voi olla päiväkausia hiljaista niin, että kurkku kuivuu. Niin sanoikin eräs yksinasuva ystävä ja karisteli kurkkuaan toimimaan. Voi itsekseenkin puhua, minäkin teen joskus niin. On hyvä, jos on sellainen tuttu, jolle voi soittaa ilman asiaa ja joka vastaa. Että.voi kertoa ilonsa ja puuhansa ja huolensa, että joku ainakin tietää vaikka oireista.
Kuulin nuoremmilta, että ei puhelimeen tarvitse vastata kesken syömisen tai ruuanlaiton tai muiden seurassa olon. Että voi soittaa takaisin sitten, kun on hyvä aika. Ymmärrän sen, mutta siinähän se ensimmäinen joutuu sitten samaan tilanteeseen kuin sotekeskuksen puhelimen kanssa: odottamaan ja välttämään kaupan kassajonoa. Olen minäkin oppinut sanomaan, että nyt en voi puhua ja kertomaan milloin voisin puhua. Tai laittamaan viestin asiasta. Meikäläisen ikäpolvelle puhelin on ollut uutuus ja sen soiminen on mennyt kaiken muun edelle.
Oma lajinsa on sopia viesteillä hyvä aika, jolloin voidaan rauhassa jutella. Videopuhelut ovat melkein tapaamisia, kun näkee toisen ihmisen ja hänen ympäristönsäkin.
Parasta kai on, kun mitään lajia ei olisi liikaa sen mukaan, mikä kenellekin sopivaa on. Elämän hiljentyessä joutuu venymään uusiin tilanteisiin ja löytämään keinoja arjen sujumiseen ja mielenrauhan säilyttämiseen. Riskinä yksinolossa on, että varsinkin ne huolet, joihin ei voi vaikuttaa, valtaavat liikaa tilaa päivistä ja öistä. Eipä se aina kovin erilaista ole, vaikka olisi se elämänkumppanikin paikalla. Oma mielenlaatu kulkee mukana.
Rakkaita omaisia peiteltiin talvilepoon.