Hiljaista rauhaa

Joskus nuorena katselin junan ikkunasta hämärtyvässä  lumimaisemassa lepääviä taloja ja niiden valoja. Mietin, millaista on valojen takana, kuvittelin tarinoita.

Rauhaisassa maisemassa ei aina eletä idylliä. Pieneenkin kylään mahtuu monenlaista. Voi olla murheita terveydestä, kipuja, huolta lapsista tai lapsettomuudesta, menetysten surua, yksinäisyyttä, omaishoidon uupumusta, naapurivihoja, yksitoikkoisuutta, keskinäistä toraa, työuupumusta, huolta elinkeinosta ja sen jatkosta, maailmanmenon huolta. Tämänkin katon alla on eletty monenlaista aikaa jo sadan kuudenkymmenen vuoden aikana.

 

Voi olla myös mielenrauhaa, tyyneyttä, elämänkokemuksen tuomaa ymmärrystä ja ilonaiheita, hyvää yöunta, iloa tuottavia yhteyksiä, mukavaa puuhailua ja työtä, hyvää perhe-elämää.

Minä olen viime aikoina nauttinut idyllistä, vaikka olen ollut aivan yksin viikon. Olen nähnyt vain ruokalähetyksen tuojan kuistilla. Mutta on puhdasta lunta ja  hämärän sinisävyjä, vähän lumitöitä, kuusen valoja sisällä ja ulkona, puuhellan ympärille leviävää lämpöä, lukemista, musiikkia, pitkiä aamuja, unta. Ja huomenna on tulossa jälkijouluporukka! Ovat toipuneet koronasta. 

Heti kyllä uni kaikkoaa vanhan silmistä, kun illalla saa iloisenkin tiedon. Suunnittelu käynnistyy, vaikka huomennakin kerkiäisi. Hirvipaisti pakastimesta sulamaan, ohjeiden selailua...Hiljaiseen omaan rytmiin tottuneen pitää omaksua nuorempien rytmi muutamaksi päiväksi. Se virkistää.