Yksinmietteitä

Kävelen usein illalla erään vanhusten talon ohi. Ikkunaverhot ovat auki monessa ikkunassa ja näen vanhoja miehiä istumassa television edessä  omissa asunnoissaan. He näyttävät kukin niin yksinäisiltä siinä kyyhöttäessään. En minä kasvoja erota, hahmon vain. Katsovatkohan he koskaan yhdessä televisiota? Joskus verhot vaihtuvat. Siitä päättelen, että asukaskin on vaihtunut.

Eipä se kovin erilaista ole tässäkään talossa. Useimmissa asunnoissa on yksi ihminen. Tuskinpa täälläkään ketkään katsovat yhdessä televisiota. Ei olla sillä lailla tuttuja, vaikka pihalla jutellaan hyvinkin.

Mutta ehkä ne miehet ovat tyytyväisiä lämpimään asuntoonsa, kun ei tarvitse enää huolehtia omakotitalon lämmityksestä ja lumitöistä. Ehkä he onnittelevat itseään eläkkeellä olosta, kun ei tarvitse nousta varhain linja-autovuoroa ajamaan tai lehmiä hoitamaan. Ehkä kivut ovat vähän hellittäneet, kun ei tarvitse nostella raskaita kuormia. Ehkä olo on helpottunut, kun kiireaikataulut eivät paina enää päälle eikä tulosvastuu paina. Hankalan työkaverinkin sai toivottaa niin pitkälle kuin pippuri kasvaa. Saa mennä maata, kun väsyttää. Aamulla saa nousta omaan tahtiinsa. Toivon näin, kun kuljen ohi pimeässä. 

Itselleni puhun.

Ennen koronaa menin järjestöön, joka käy porukalla hoitopaikoissa pitämässä virkistystilaisuuksia. Ei ehtinyt tulla yhtäkään vierailua. En kyllä oikein ollut innostunutkaan ryhmäkäynneistä,  mutta ajattelin katsoa.

Tunnen aikamoista avuttomuutta siinä, etten ole osannut järjestää tai edes ideoida mitään yksinäisten yhteistä juttua, vaikka näillä kulmilla on paljon ikäihmisiä. Kerran kyllä ehdotin tienvarren penkillä istuville satunnaisille juttukavereilleni, että tavataan yhdessä lähikahvilassa huomenna. He lupasivat innostuneen oloisina,mutta kumpikaan ei tullut. Jotkut käyvät eläkejärjestöjen tai seurakunnan piireissä. Niistäkin moni lähtee yhtä vieraana kuin tulikin, jos ei ennestään tunne ketään. Tämä on varsinkin muuttaneiden kokemus.

Arvostettava hanke Jyväskylän seudulla on yleishyödyllinen Varttuneiden asumisoikeusyhdistys Jaso, joka on rakennuttanut kymmenen viime vuoden aikana  jo seitsemän isoa Ilona-senioritaloa. Ne ovat täyttyneet nopeasti. Asukastoiminta kuuluu käyttövastikkeeseen ja tilojen suunnitteluun. Harkitsin sitä aikanaan, kun naapuriin rakennettiin sellainen. En halunnut muuttaa kuitenkaan, kun olen vielä ollut ainakin puoli vuotta maalla ja juuri silloin alkoi kaupungin hieno avotoiminta meille varttuneille naapuritalossa. Korona sulki pian toiminnan ja  nyt koko talo on purettu eikä vastaavia ryhmiä tälle kulmalle tule. Muutama tuttu jäi siltä ajalta. Näiden ryhmien sulkeminen on ollut minulle isoin koronamenetys. 

Joulun takia oli mukavaa odotettavaa ja tehtävää.

Mitä nyt keksisi? Moni ajatus tyrmäytyy koronariskiin, varsinkin levittämispelkoon.