Ikä vai laiskuus

Aamulla silmäilin ikkunoitani. Näkyy kyllä läpi, mutta kai pitäisi pestä, mutta jos vasta syksyllä...Tai jostain löytyisi varmaan ikkunanpesijä, joka tekisi parempaa jälkeäkin kuin minä. Onhan tätä ikäänkin jo. Menin sitten käymään alakerran 88-vuotiaan ystäväni luona. Hän kertoi posket hehkuen, että oli ollut puuhapäivä. Hän oli pessyt korkeat ikkunat, silittänyt syksyllä pesemänsä kesäverhot, hakenut alavarastosta tikasportaat, kiipeillyt niille ja ripustanut verhot korkealle katonrajaan. Välillä oli syönyt ja nukahtanut tuoliin. Parvekelasien pesu toisena päivänä oli suunnitteilla.

Jaha. -Pitääköhän minun taas ottaa sinusta mallia, sanoin.  Harva sinun ikäisesi tuohon pystyy. Vaikka kiipeillä ei pitäisi yksin.

-No mutta katsotko Veteraanijuhlaa, hän kysyi. Siellä oli paljon satavuotiaitakin ja haastattelussa olivat niin virkeitä ja harrastavia. 

Niin se ikäraja siirtyy oman iän mukana monessa suunnassa.  Kun tapaan nuoren lääkärin, kerron mitä se lääkärityttö tai -poika sanoi. Kun mummu kuoli 72-vuotiaana, oli hän minusta jo aivan iäkäs. Itse olin silloin 34- vuotias.

Pitäisikö minun taas komentaa itseni raivaamaan ikkunoiden edustoja vapaiksi ja räplätä tiukkoja kiinnityksiä auki ja niin edelleen, kun tuo 11 vuotta vanhempikin? Vai etsiä ammattisiivooja? Vai jättää koko homma syksyyn, kun palaan maalta? Jos silloin näyttää harmaalta.