Tässä vuodenvaihteessa

Vuoden 2022 viimeisenä päivänä tietää, mitä vuosi sitten ei olisi uskonut. Karhu voi tosiaan hyökätä raskain kynsin naapurinsa kimppuun. Kolme vuotta sitten ei olisi uskonut, että maailmanlaajuinen pandemia voi tulla ja sulkea ihmiset seinien sisälle. Valtavaa inhimillistä tuskaa on moni kokenut näissä koettelemuksissa. Nämä tapahtumat muuttavat käsityksen turvallisesta ja ennustettavasta maailmasta, jos se muutoin oli vielä säilynyt. 

Sade ropsii pimeisiin ikkunoihin. Lumet ovat melkein tulleet katoilta alas. Jää kiiltelee pihavaloissa. Joulukuusi kimaltelee kuitenkin valoissa, samoin pihan puut. Kuusen hakivat ja  koristelivat talossa poissa ollessani lomailleet tutut jouluvieraat. Televisio on nyt seuranani. 

Kunpa uusi vuosi olisi parempi kuin tämä loppuva, varsinkin Ukrainalle, myös sairastaville, yksin jääneille, muutosten tiellä oleville, kolhuja ja menetyksiä kokeneille, pelkääville!

Ei meille ole missään luvattu omien suunnitelmien mukaan sujuvaa tasaista elämää. Kärsimys kuuluu elämään. On pakko myöntää, että myös sota ja sen tuottamat menetykset voivat vyöryä ylitsemme. Uskoin kyllä vuosi sitten, ettei sotaa enää tule lähellämme. Ihminen voi edelleen olla peto. Olen pettynyt.

VR:n laskuri ilmoittaa, että olen viime vuoden aikana ollut junassa 91 tuntia 34 minuuttia ja hiilidioksidipäästöt  ovat matkoillani olleet 98 prosenttia pienemmät kuin autolla. Lisäksi on useita bussimatkoja ja kyytejä. Olen vielä jaksanut kulkea kotieni ja lasteni välillä. Onneksi en ole kovasti rasittanut maapalloa. Joskus alkaa sekin vuosi, jolloin en paljon kulje.

Pieni ihminen ei osaa muuta kuin panna taas kädet ristiin ja pyytää rauhaa, siunausta ja varjelusta kaikille rakkaille, läheisille, ystäville, tutuille, blogin lukijoille, tuntemattomille ja kansoille ajan ja elämän käänteissä. Ja kiittää kaikesta hyvästä.