Kulttuurimatkalla

Juna liikkuu kohti pohjoista. Kulttuuri- ja seuramatkani on lopuillaan. Kun Simpsiö ja toisella puolella tuulipuisto näkyvät, on aika nousta junasta lähtöä varten.

Ystävälle kahdeksankymppislahjamme toisen ystävän kanssa sisälsi kivan aterian italialaisravintola Oliviassa, entisessä korkeassa lipunmyyntihallissa, sekä RSO:n värikkään konsertin Musiikkitalossa. Beethoven, Strauss, Schreker. Yksi illan "nyt on juuri tämä hetki" - kohdista oli pianosolisti Juho Pohjosen ylimääräinen, unelmoiva Rameaun Sarabande pimennetyssä salissa.  Konserttitalon rivit olivat lähes täynnä kansaa. 

Ennen junani lähtöä kävin Ateneumissa katsomassa impressionistien näyttelyä ja vähän muutakin. Monet, Renoir, Finch, Halonen, Enckell...Siellä oli paikoin ihan tungosta. Kyllä kansa harrastaa korkeakulttuuriakin. Kirjamessut jäivät minulta väliin. Seuraa oli perillä, yksi ilta kahdeksanvuotiaan iloja ja suruja. Oli menomatkalla harvinaista juttuseuraakin. Kuulin kiinnostavasta yhteisöasumisesta. Meillä oli useita yhtäläisiä elämäntilanteita.  Nuorena matkoilla aina pyydettiin osoite ja alettiin kirjeenvaihtokavereiksi, nyt ei mainita nimiä. Tosin löysin nimen helposti netistä keskustelun perusteella, mutta enpä tee sillä mitään. Ei tässä iässä enää kerää uusia kavereita, vaikka se voisi olla hyväkin ajatus. Helsingissä on hauska käydä aina joskus. Toisen yön yövyin anoppikaverin viehättävässä kodissa viisikymmenluvun kodikkassa kaupunginosassa. Kolmen eri majapaikan kautta kulki tämä reissu.

Pian alan taas, välietapin jälkeen, asettua Torppakodin hiljaisuuteen. Saatan kuunnella Areenasta konsertin uudelleen.

Albert Gebhard, Orpo.

Torpan syyslomaa

Olipa hieno syyslomaviikko! Molemmat lapset pesueineen tulivat tänne. Kummatkin olivat kolme yötä, mutta vain yhden yön yhtä aikaa. Vinttikamaria lämmitettiin jo etukäteen ja yksi vietti yön kylmässä tilassa retkimakuupussissa, joka riittää pakkasessakin. Paljua ja saunaa lämmitettiin kolme kertaa. Nuorin  lapsenlapsi sisusti tyhjää navettaa. Tähtitaivas linnunratoineen ilahdutti kaupunkien valosumussa asuvia. Toivon, että kaikki olisivat saaneet rentoutumisesta ja yhdessäolosta lisää voimia elämäntaisteluihinsa. 

Onhan siinä kaikessa hommaa, leipomista ja ruuanlaittoa ja järjestelyä etukäteenkin, mutta yllättävän hyvin jaksoin tällä kertaa tätä iloista puuhaa. Troppasin kyllä ylimääräistä, nitroakin muutaman kerran. Jos saa nukutuksi tapahtumarikkaan päivän jälkeen, jaksaa yhtä ja toista seuraavanakin päivänä. Olen ehkä oppinut ottamaan rennommin. Tiskivuoroja riitti. Nyt lepäillään hiljaisessa talossa. 

Kuuntelin hiljattain Ikääntyvien yliopistossa gerontologian professori Taina Rantasen luentoa otsikolla Muuttunut ja entistä aktiivisempi vanhuus. Tutkimusten mukaan eläkkeellä olevien kunto on kohentunut huomattavasti. Kahdeksankymppinen on kuin entinen seitsenkymppinen.  Uusi käsite kattamaan eläkkeelläolon alkupuolta on myöhäiskeski-ikä. Elinikä on pidentynyt ikäänkuin eläkeajan keskeltä, ei loppuvuosista. Pidän kyllä termiä outona. Taina Rantasen tausta on liikuntatieteellinen ja se kuului mielipiteissä. Minua on miellyttänyt Tornstamin gerotranssendenssiteoria. Sen mukaan ikäihminen saattaa irrottautua työikäisten mittareista ja rakentaa itselleen sopivan elämäntavan toisenlaisin arvoin. Rantanen piti tätä teoriaa passiivisena lamautumisena. Hän arvosti keski-iän aktiivisen elämän  kriteerien jatkumista vanhana. Itse hän aikoo perustaa yrityksen jäädessään eläkkeelle. Tutkimuksissa kuitenkin oli häntä ihmetyttävä piirre: Monet iäkkäät olivat elämäänsä tyytyväisiä ja kiitollisia, vaikka eivät enää paljon pystyneet liikkumaan ja toimimaan. 

Tutkimusten mukaan toimintakyvyn heikkenevä muutos ilmenee keskimäärin kymmenen vuotta ennen kuolemaa ja kaksi viimeistä vuotta ovat heikkouden ja avuntarpeen aikaa. Luennossa ei mainittu mitään isoista sairauksista tai tapaturmista. Aktiivisuuden ja kunnon ylläpito auttaa toki, mutta elämä voi silti yllättää varsin radikaalisti. 

Alkoiko minun viimeinen kymmeneni 72- vuotiaana, kun sydänsairaus puhkesi esiin? Olen kuitenkin paljon toipunut. 

On tämä elämä loppuun saakka yllättävää. Siihen on vain suostuttava.

Tyyni piste

Mielen rauha on kovalla koetuksella maailmassa, jossa rauhaa ei ole. Sodanjälkeinen sukupolvi ehti jo ajatella, että näillä mantereilla ihminen on kehittynyt ja oppinut jotain kovista sodistaan. Osa meistä on ehtinyt jo hautaan siinä uskossa. Vallan halu ajaa psykopaattisia johtajia tapattamaan alaisiaan ja naapureitaan. Ja voi tuo Israelin ruutitynnöriala, jonne vahvat kilpailevat uskot keskittyvät eivät mahdu samaan ahtaaseen  tilaan, sopimukset ovat vaikeita. Kerran olen käynyt Jerusalemissa päiväseltään. Kultaiset kadut, voimakas pyhien voimien tuntu, kaikkien pyhäkoulukertomusten elpyminen eläviksi, Itkumuurin tiivis tunnelma jäivät mieleen. Vieressä iso moskeija.

Ihminen täällä kaukana ei pysty eikä jaksa kauan kantaa juutalaisten hätää yllätysrakettien alla tai palestiinalaisten perheiden ahdinkoa Gazan aitauksessa pommien tiellä. Tai Ukrainan poikien venymistä sotaoloissa kuukaudesta toiseen. Kun sitä yrittää, turtuu, lannistuu voimattomuuteen.

Lähempänäkin voi olla suurta hätää. Perheväkivalta, väkivallalla uhkailu kodeissa tai koulutiellä, väkivallalla lannistaminen ovat monen todellisuutta. Joskus sivullinen voi auttaa, usein ei. Murtautuminen väkivallan kehästä voi olla vaarallista, lannistaja ei halua päästää uhriaan. Koston uhka on monen todellisuutta, pienen lapsenkin. Kun itseä tai läheisiä uhataan, on mielenrauha hetkessä kaukana ja tyyneyden säilyttäminen haastavaa.

Jotenkin ihmisen olisi tärkeätä kaiken keskellä vaalia sisimmässään rauhan saareketta, tyyntä pistettä, ylläpitää toivon kipinää, erottaa ne asiat joille voi jotain tehdä ja ne joille ei voi muuta kuin ristiä käsiään ahkerasti.

Dosettiasiaa

Jaha, taas on dosetin täyttöpäivä. Juurihan sen täytin, viikko on siis taas kulunut. 

Muistin taas liikkumisväsymisen takia pitkästä aikaa ubikinonin. Se on vitamiininkaltainen aine, jota lihakset tarvitsevat, mutta jonka tuotto maksassa vähenee vahvasti iän mukana. Statiinit lisäksi estävät sen tuottoa samalla kuin kolestrolinkin tuottoa. Joissain maissa, esim.Japanissa, ubikinoni liitetäänkin statiinilääkitykseen. Minun statiinilääkitystäni lisättiin kesällä.  Erityisesti sydän tarvitsee ubikinonia ja sillä estetään myös migreeniä. Tutkimustulokset kai eivät ole varmoja, kun meillä siitä ei sydänpotilaille puhuta mitään. Ilmeisesti sitä paljon ostetaan energiavaikutuksen takia. Olen ajoittain käyttänyt sitä, mutta jotkut sivuvaikutukset aina lopettavat sen, esim. lause että se heikentää verenohennuslääkkeiden vaikutusta. Ainakin se isommassa määrin otettuna vie unta. Nyt olen ottanut  Bio-Qinonin pienintä 30 mg pilleriä muutaman kerran viikossa ja liikkuminen on selvästi voimistunut. Mutta uudet vatsaoireet, joita olen ihmetellyt. Ne ovatkin yleinen haittavaikutus, siitäkö ne nyt johtuvat?

 Jotkut ikäihmiset ovat kovin energisiä ja nukkuvat hyvin, vaikka ubikinonin ja melatoniinin tuoton pitäisi olla vähissä. Sen on tässä oppinut, että ihmisten fysiologia ja reaktiot eri aineisiin ovat keskenään hyvin erilaisia.

Viime yö oli kuutamoinen hallayö. Kuistin kukat on pelastettu sisälle. Aamulla nurmikot olivat valkoisina. Katselin ulos yöllä, katselin aamuauringossa, ihailin, oli hyvä olla juuri täällä. Olen miettinyt, onko tunne-elämäni aivan latistunut, kun entisenkaltaisia hehkutuksia ei ilmene. Aikaisemmissa blogeissani on elävämpää tekstiä. Kyllä minä nyt kuitenkin iloa ja rauhaa tunsin, täällä luonnon keskellä.