Asuulemista

Minoon ny asuullu tuala vintis puali päivää. Kamarien siivuaminen se oli niinku varsinaanen tarkootus, mutta ei multa siivoustouhu taharo sujua iliman sivuohojelmaa eli uurelleen järiestelyä. (Voi herttin tähäre kun tämä laite on kovaa oikeenkiriootuksen perähä, melekeen joka sana pitää kirioottaa uurestansa.) 

No siinä Sanna Kaisa -tärin (lapsuuteni aikaasen asukkaan) matalas kesäpoksis siirrin yhyren kaapin ovensuuhun ja nukkumapaikan lykkäsin sen tilalle, ensin lakaasin ja pyhiin laattiat alta. Sitte täytin tyhyjät laatikot laattialla ollehista pussiista ja sain ne pussit kaikki pois. Nyt laatikot on täynnä postikorttia (jos joku löytääs ne viirenkymmenen vuaren päästä ja ilahtuus), piäniä tyttyjä ja eläämiä ja leekoja. Katos riippuu orsi niinku vintis on mones paikas vittaksilla ripustettuja orsia, ja sillä vanahoja muistovaattehia. Miähen valakoonen paita ja tumma takki, mummun musta nuaruurenaikaanen hoikka hames, tyttären ja mun ylioppilastantut, mun kansallispuku. Siirrin näkyville oman ylioppilasjakkupukuni ja itte teheryn turkoosin tantun aijalta, kun painoon 50 kilua. Sängyn päätyhyn asettelin seinälle koruja, jokka kuuluu aikoonansa mun vattatanssipukineesihin (hip huraa, tuahon sanahan ei laite osannu sanua mitään!). Seinille naulaalin taas uusia reikiä, kun piti siirtää tauluja.

Tällaasta oli mun asuulemiseni. Sen livulla viittiin siinä sivus puristella  petivaattehia ja mattoja ja pestä laattiat ym.  Ei siälä palio moskaa ollu, ampiaasten raatoja kyllä. Avovintis tippuu palio roskaa pärekatosta, joka on jätetty pellikaton alle. Läpiverolla tuli ainaki hyvä tuuletus. 

Toistaki kamaria siivoolin ja siälä taas päähuamio oli seinille varastootujen itte piirtämieni kuvien siirtelys. Siälä on meidän ensimmäänen kiriahylly vuarelta 68 ja  kaikellaasta lasten tavaraa. Pitääs siälä uusia seittemänkymmenluvun levykatto ja naularei`illä pilaamani vanahat tapeetit, mutta jonsei ny tänä kesänä.

Ei sillä vintis kukaa muu juuri käykkää. Muutamana yänä kesäs joku nukkuu, varsinki keskimmääne lapsenlapsi. Nuarimmalle vintti on erikoonen paikka, jonne mennähä heti. Kai ne kerran tuloo tänäki kesänä. Minoon koittanu nukkua siälä, mutta ei tuu uni. Mutta asuullu oon. (Asuulla=leikkiä).

On se kuulkaa kauhian kova tämä puheripuli yksin olles, kun pitää joka päivä kirioottaa.

Vanhuuden valaistuminen

Tekee mieli palata aiheeseen, josta kirjoitin viime viikolla, eli yhteen vanhuusteoriaan gerotranssendenssiin. Luin siitä vähän enemmän. Se voidaan suomentaa vanhuuden valaistumiseksi, poluksi kohti kypsyyttä ja viisautta. 

Kuittasin tekijän sanalla joku Tornstam. Hän oli Uppsalan yliopiston sosiologian emeritusprofessori ja vanhuustutkija Lars Tornstam. Hänen lähtökohtansa vanhuuden ymmärtämiseen oli toisenlainen kuin yleensä. Hän muovasi teoriansa haastattelemalla vanhoja ihmisiä. Yleensä teoriat pohjaavat nuorempien ihmisten näkemykseen siitä, mitä on hyvä vanhuus. Silloin korostuvat keski-iän aktiviteettien ja mittarien jatkuminen esim. onnistuneen vanhenemisen tai aktiivisen vanhuuden käsitteinä. Siitä näkökulmasta voidaan pitää ongelmina asioita, jotka eivät sitä välttämättä ole.

Tornstamin mukaan vanhuusikäisestä tulee usein valikoivampi ihmissuhteissa. Yksi tai kaksi luotettua ystävää on parempi kuin iso joukko.  Moni alkaa viihtyä enemmän yksinään. Ajatuksissa liikkuu usein oma lapsuus ja elämän kulku, joihin ihminen muokkaa uusia näkökulmia. Suhde sukupolvien ketjuun tulee läheisemmäksi. Menneet ja tulevat sukupolvet ovat enemmän läsnä mielessä  Musiikki, taide, luonto voivat avautua uudella tavalla. Iloa tuovat oman mikrokosmoksen pienet tapahtumat. Suhde maailmaan avartuu, ja ihminen voi alkaa pitää mahdollisena myös asioita joita oma järki ei voi ymmärtää. Hän voi myös arvioida itseään uusin tavoin, nähdä puutteitaan ja hyviä puoliaan. Suhde kuolemaan voi avautua uudella tavalla. Henkiset asiat tulevat tärkeämmiksi.

Nuorempien näkökulmasta tietynlaista vetäytymistä voidaan pitää oireena masennuksesta tai muusta ongelmasta. Ikääntyvä voi kokea jonkinlaista syyllisyyttä, jos hän ei ole ns aktiivinen vanhus ja vastaa yhteiskunnan odotuksiin. Tornstam lähestyi asiaa vanhenevien ihmisten omista lähtökohdista.

Tornstam sanoo, ettei kaikkia koskevaa teoriaa voida rakentaa. Tämä on polku jota voidaan kulkea. Sille johdattaa joskus jo nuorena jokin vaikuttava elämäntapahtuma.

Minulla on jonkunlainen haave, että pysyisin vain täällä vanhassa talossa ja ottaisin kaksi maatiaiskissaa seurakseni. Joka haluaa tavata minut, saisi tulla käymään. Vastapuolena on kokemukseni siitä, että heikentynyt ihminen tarvitsee vanhuspalvelujen lisäksi jonkun asioittensa ajajan eikä täällä sellaista lähi-ihmistä ole.

Tornstamin teoria ei tarkoita uskonnollista tai muuta aatteellista sisältöä. Mieleen nousee kuitenkin Sananlaskujen kirjan (4:18) runollisen kaunis kuvaus. "Mutta vanhurskasten polku on kuin aamurusko, joka kirkastumistaan kirkastuu sydänpäivään saakka". 

Virtapäivä

Neljännellä iällä tarkoitetaan aikaa, jolloin ihminen tarvitsee apua selviytyäkseen arjestaan. Missä kohtaa itse olen, kun tätä porttia lähestyn?

Vielä pärjään omin päin täällä maalla, ainakin näyttää että tänäkin kesänä. Autottomuus harmittaa, olin kai liian vanha, kun aloin vasta yli kuusikymppisenä ajella enkä päässyt enää auton kaveriksi. Täällä olisi auton kanssa omatoimisempi.

Hoitelen joten kuten pihamaat, niinkuin ne ovat meidän aikanamme olleet. Ei siis kynsisaksilla leikaten, kuten jotkut, mutta asutun näköiseksi. Joinakin päivinä yllättäen, kuten eilen, teen oikein urakallakin hommia. Täällä on noin 500 neliötä kylmää tilaa vintissä ja ulkorakennuksissa.  Niihin kertyy kaikenlaista rojua, jonka raivaaminen on silloin tällöin käynyt mielessä. Tänään sain virtaa siihen, että kokosin kaatopaikkatavaraa ison kasan. Vintin peräikkunasta pudottelin vanhan patjan, isoja mattokasoja ja tyhjensin pahvilaatikoiden nurkan. Ruokatauon jälkeen kokosin rautaromua ja siivoilin työkaluvajaa. Sitä en ole näinkin hyvin tehnyt koskaan. Vanha pakastin, entinen sänkymme ym ovat jo monta vuotta odottaneet viimeistä kyytiä.  Pitäisi vain löytää peräkärryllinen apumies.

Mistä tämä viritys nyt tuli? Kaunis sääkö toi intoa? Muulloin on tässä pitänyt kovastikin itseään käskeä johonkin välttämättömään. Liian kauan ei vain pidä touhuta eikä tehdä montaa hommaa samana päivänä. Sauna omana päivänään. Isoja mattoja en enää ala pesemään ja nostelemaan. En viitsi tai jaksa. Päivän hintana oikea ranne kipeytyi ja valvotti yölläkin.

On toisenlaistakin  muutosta. Pitkät istumiset ja sosiaalisesti aktiiviset tilanteet tuovat rintakipua ja rytmihäiriöitä. Vasen lapaluu kipeytyy, kun siihen nojaa tai makaa, mutta nitro auttaa. Yritin kerran puhua siitä lääkärille, mutta hän kuittasi: Se on korvien välissä. Voi se olla myös lapaluussa ja olkapäässä tai sydämessä. Hiljaiseen, omantahtiseen elämänrytmiin tottuneelle monen päivän vierailut ja järjestelyt ovat alkaneet tuntua melkein pelottavilta. En millään pystyisi entisiin pitkän päivän työmatkoihini.

Nämä asiat eivät vielä ole perusarjen avuntarvetta, mutta muutosta kuitenkin.

Olen kipuillut monta kertaa elämän merkityksellisyyden kysymystä. Halu olla hyödyksi on ollut vahva. Nyt on alkanut tuntua, että ehkä minun ei tarvitsekaan enää olla hyödyksi kenellekään. Kunhan vielä itselleni olen avuksi. Se tuntuu helpottavalta, vapauttavalta! 

Tänään oli kesäaamu: aamukahvi portailla lintuja kuunnellen.

Gerotranssendenssi eli vanhuuden valaistuminen

Ikäihmisiä luokitellaan monin tavoin. Vanhus- sanaa vältetään, koska siihen liittyvät heikkouden ja raihnaisuuden kuvat. Ikäihminen on monien käyttämä yleisnimi eläkeikäisistä. Ongelmallinen on mielestäni erään tutkimuslaitoksen käyttämä myöhäisaikuisuus, joka tarkoittaa kaikkia yli 65- vuotiaita. Toimivampi on ikääntymiskäsite.

Alle 75- vuotiaat ovat ikääntyviä, alle 85- vuotiaat ikääntyneitä ja sitä vanhemmat iäkkäitä. Vanhuspalvelulaki koskee yli 75- vuotiaita. 

 Vanhuudesta on monenlaista teoriaa, kuten irtautumis-, aktiivisuus- ja jatkuvuusteoriat. Monissa laitoksissa tutkitaan ikäihmisten kuntoa ja sosiaalisia suhteita. En oikein saa niistä irti paljoakaan. Joissakin on päädytty ajatukseen, että ikäihmisetkin ovat keskenään hyvin erilaisia! 

Eräästä sosiaalipsykologian pro gradusta (Johanna Tervo) tuli vastaan yksi kiinnostava ajatus. Joku Tornstam on kehitellyt eteenpäin Erik Eriksonin kuuluisaa kehitystehtäväteoriaa. Eriksonin mukaan vanhuuden kehitystehtävänä on hyväksyä eletty elämä ja saavuttaa sitä kautta eheyden ja viisauden tilanne. Epäonnistuminen tässä tehtävässä altistaa kuolemanpelolle, ahdistukselle ja epätoivolle. Tornstam halusi myös ajatella vaihtoehtoa vetäytymisteorialle. Hän kehitti idean gerotranssendenssista. Se tarkoittaa siirtymistä materiaalisesta ja käytännöllisestä maailmankuvasta kohti kosmisempaa ja harmonisempaa käsitystä maailmasta. Geotranssendenssi on viimeinen vaihe kohti kypsyyttä, viisautta ja tyytyväisyyttä. Elämän arvot ja elämäntyyli saattavat muuttua laadullisesti. Tarve miellyttävään ja mietiskelevään yksinäisyyteen voi tulla ahdistavan yksinäisyyden kokemuksen tilalle. Menetykset ja luopumiset voivat saada uuden sävyn. 

Tässä on jotain miettimisen arvoista. Useissa tutkimuksissa vain pieni osa vanhuksista kärsii yksinäisyydestä, vaikka useimmat asuvat yksin. Ehkä vanhuuden eheytyminen on totta monen elämässä. 

En aio tässä blogissa keskittyä tutkimuksiin, mutta helposti niitä nettiä selailemalla löytyy. 

Kuka on vanha?

Tilastollisesti vanhuusikä alkaa 65- vuotiaana, mikä on yleinen vanhuuseläkkeelle jäämisen aika. Toimintakykyyn perustuva vanhuus alkaa 75-vuotiaana. Monet tahot ovat tehneet kyselyjä vanhuuden alkamisen kokemuksellisesta iästä. Yleinen tulos on, että arvio vanhuusrajasta nousee vastaajan iän mukana. Kahdeksankymppisten mielestä vanhuus alkaa 81-vuotiaana. Muistan, kun suorastaan järkytyin kuullessani, että yksi kollega Maria täyttää pian 50 vuotta. Olin itse kolmikymppinen.  Viisikymmentä tuntui mahdottoman vanhalta iältä. Nyt poikani täyttää pian tuon lukeman.

Vanhenemiseen liittyy monenlaista prosessia. Biologinen, fysiologinen, psykologinen,  sosiaalinen ja subjektiivinen ikä eivät toimi välttämättä samaan tahtiin. Geenit, elämäntavat ja elämänasenne tuovat suuriakin eroja. Kehon solut alkavat vanheta jo 20- 30- vuotiaana ja muutos kiihtyy viisissäkymmenissä. Kahdeksankymppiset ovat menettäneet ainakin 40 % sisäelinten ja lihasten soluista.  Kai kuntoilu jotain vaikuttaa lihasten surkastumiseen? Psykologisesti vanhenee nopeammin, jos ei halua enää mitään uutta elämäänsä eikä halua tehdä mitään toisin kuin aina.

Subjektiivinen ikä, kokemus omasta iästä vaihtelee monen tekijän mukana, mutta yleensä ihmiset kokevat itsensä nuoremmiksi kuin ikä sanoo.  Onkohan siinä mukana kehossa ja mielessä oleva muisto aikaisemmista ikävaiheista lapsesta alkaen? Sairaus ja kivut tuovat raihnaisen olon ja elinpiiri supistuu. 

Oman vanhuuden hyväksyminen ottaa aikansa. Minuakin koskee väistämätön lihaskato ja esimerkiksi solujen toiminnan ja aineenvaihdunnan muutos. Sairauksien riski kasvaa kehon vanhetessa.

Myönteinen elämänasenne ja elettyjen elämänvaiheitten hyväksyminen tuovat vapauden ja levon tunnetta.

 "Mulla on nyt kaikki hyvin, uudet rahat joka kuukausi', tuumasi tiukkaa elämää elänyt Taimi eläkkeelle päästyään.

Illalla yhdeksältä aurinko paistaa heleänvihreään luontoon. Ihanaa että on vasta toukokuu! 

Neljäs portti

 

Tuli sellainen olo, että on aika jättää mummanpesä, jonka nimeen en ole ollut koskaan tyytyväinen. Mummana kirjoittaminenkin on ollut vähäistä, lastenlapsilla on yksityisyytensä. Mummaksi pääseminen oli ajallaan huipputärkeätä, nyt elämä on edennyt tai kulkenut kulkuaan.

Tämä on neljäs blogini. Aloitin eläkkeelle jäätyäni 14 vuotta sitten nimellä Kolmas portti, sitten Mumman raitamatto, seuraavana Mummanpesä. Yhteensä kirjoituksia on 1190.  Jokin painotusero blogeissa on, mutta samaa ikääntyvän ihmisen elämän kulun kuvausta ne ovat, olisi kyllä voinut olla saman nimen allakin koko ajan. Psykologina on tottunut kiinnittämään huomiota ihmisen vaiheisiin ja kokemuksiin. Ehkä tämä kirjoittelu on jatkoa sille, kun elämänpiiri on pienentynyt oman elämän ympärille.

Jokaiseen edelliseen blogiin on ilmaantunut läheisen ihmisen sairaus ja kuolema: täti, puoliso, veli. Mummanpesän aikana yllätti oma sairaus. Tuntuu kyllä vähän pelottavalta, mitä tähän blogivaiheeseen voi sisältyä. Minä olisin joutilain lähtemään.

Neljäs portti johtaa neljänteen ikään, vanhuuteen. Sen henkilökohtaista muodostumista ja ajoituksia ei voi tietää, mutta loppurajaa kohtihan tässä vaiheessa mennään. Ei voi tietää, onko aikaa jäljellä vähän vai kymmenen, kaksikymmentä vuotta eikä sitä, kauanko näitä ikäihmisen päiviä kirjaan. Isän kämmenellä elellään.