Pimeän sylissä

         puhtaan ilman indikaattori

Vaikka niin valosta ja keväästä tykkään, on tässä lokakuun hämärässä ja pimeässä jotain rauhoittavaa ja samalla virkistävää taikaa. Sivukylän pimeällä maantiellä kävellessä silmä mukautuu ja lepää, taskulampun voi sammuttaa, ilma on kostean puhdasta, hengitys syvenee. Aina näkee jotain ilahduttavaa: toisen osa-asujan ikkunaan ilmaantuneen valon, pilvien lomassa tähden, kuun puolikkaan tulevan esiin.

Syyslomalla

Olen taas ollut melkein viikon maalla. En tosin ole käyttänyt sanaa "mennä maalle". Se kuulostaa kaupunkilaisten puheelta eikä sovi minun suuhuni. Mutta joka tapauksessa vanha tupa on taas lämmitetty, on saunottu ja katseltu täysikuuta. On hauskaa, että opiskelijanuoretkin viihtyvät lomillaan näissä oloissa, joissa ovat pienestä asti lomailleet. Ohjelmaan kuuluu vanhana perinteenä keskustapäivä, joka sisältää kirpputorit, ainakin sen isoimman, myös kiinalaisravintolan lounaan, Halpa-Hallin, ruokaostokset ja hautausmaan. Täältä on ihme kyllä monasti budjettiin sopien löytynyt, mitä muualta ei kauppoja kiertelemällä ole löytynyt. 

Vielä jaksoin yllättävän hyvinkin emännöidä muutaman päivän. Silloin aina vilahtelee mielessä se peruskysymys: kauanko vielä on aikaa, montako kertaa tällaisia vierailuja? Turha sitä on kyllä liiemmin värkkäillä, kun mitään vastausta ei ole eikä valintoja ole tarjolla. Suvussa on pitkä- ja lyhytikäisiä. Lähipiirien joulusuunnitelmissa kuuluu vanhusten huomiointi, niinkuin hyvä on. Mutta riippakiveksi ei kukaan haluaisi tulla. Ehkä niinkään ei pitäisi ajatella. 

Värimuistoja

Syksyn värit ovat pohjoisempana jo maassa kahisemassa, eteläisillä alueilla vielä osittain puissa.  Monille pihan tarkka haravointi on tärkeä syystoimi. Puutarhurit suosittavat lehtien jättämistä maahan ravinnoksi. Paksut kerrokset tammea tai vaahteraa pitää ainakin ohentaa. 

Kevään toivo elää mielen pohjalla. Uusi valo, uusi heleä vihreys, linnut,  vuodenaikavaihtelun rikkaus! Sitä ennen on tietysti pimeää, märkää, tuulta, myrskyä, kylmää, liukkautta ja sähkölaskuja. -Kuinka selviätte siitä, kysyi italialainen tuttava. -Laitetaan valoja, sytytetään kynttilöitä, odotetaan joulua, mennään ulos keskipäivällä, lämmitetään sauna, käperrytään kotiin. Ja otetaan D- vitamiinia, sanoin. Toisille valon puute on vaikeampaa kuin toisille. Toivottavasti on myös  lunta, lumen valoa ja lumikristalleja, tähtitaivaita ja kuutamoita. 

Kohtaamisten bingo

Vanhustenviikon tarjonnasta löysin Vanhustyön keskusliiton taulukon arjen kohtaamisista.

Mieliala laskee helposti, jos elämä on liian yksinäistä. Mieli listaa: Kukaan ei soita, kukaan ei tule, minut on hylätty.  Taulukko kannustaa tekemään itse jotain. Se vain on monasti vaikeaa, jos saamattomuuden tahmea verho on langennut päälle. 

Hymyilemisestä minulla on ollut viime viikkoina  hämmentynyttä  ihmettelemistä täällä Jyväskylän liepeillä. Vastaantulijoista moni on hymyillyt minulle, jotkut jopa tervehtineet. Johtuuko se siitä, että minulle on huomaamattani jäänyt maalaiskylä päälle eli katson itse ihmisiä kohti jonkinlaisen hymyn kanssa, kuin tunteakseni? Kun muutin Helsinkiin vuonna 1986, serkkuni opasti: Maalaiset tunnistaa siitä, että ne katsovat kohti. Minua ei yhtään haittaa olla maalainen kaupungissakin, mutta jäihän se tyyli pois, kun ei kuitenkaan koskaan tuntenut ketään.

Voisin täällä kutsua erään kerrosnaapurin kahville. Hississä on asia otettu esiin, mutta kumpikaan ei ole kutsunut. Kortin voisin jollekin lähettää. Se tapa on aivan unohtunut. 

Rautarouvat estradilla

Tänään lauantaina Jyväskylän yliopiston psykologian opiskelijajärjestöt olivat kutsuneet kaksi tunnettua psykologian emeritaprofessoria keskusteluun. Juhlasali oli täpötäynnä väkea, erityisesti nuoria.

 Lea Pulkkinen (86) ja Liisa Keltikangas-Järvinen (80) ovat palkittuja, edelleen täysaktiiveja psykologian tutkijoita.  Kumpikin tuli mökiltään, jossa he lukevat ja kirjoittavat alaltaan, eivät kuulemma tee mitään muuta sielläkään. Pulkkinen on juuri julkaissut Jyväskylän psykologian laitoksen historiikin. 

Liisa Keltikangas-Järvinen on noussut laajasti uudenlaiseen kuuluisuuteen tammikuussa julkaistun Itsekkyyden aika- kirjansa myötä. Kirjasta on otettu 9. painos. Kirjassa nostetaan pintaan yliyksilölliseksi tunnemylläkäksi muuttunut kulttuurimme, joka ei kuitenkaan ole poistanut ahdistusta, päinvastoin, siihen upotaan. Medikalisoituminen ja diagnoosi-innostus ovat tämän ajan vinoumia.  Keltikangas nostaa vastakohdaksi yhteisöllisyyden, resilienssin, sisun. Hänen nimellään tulee vastaan runsaasti räväköitä you tube- videokeskusteluja.

Pulkkisen pitkäaikaistutkimus perhetyyppien vaikutuksesta tokaluokkakaisista nelikymppisiksi kasvavien tutkittavien elämään on vaikuttanut laajasti ajatteluun, myös minun. 

Sodanjälkeisessä karussa ilmapiirissä kasvaneille Keltikankaan ajatukset ja tutkimusjohtopäätökset ovat tuttuja luonnostaan. Piti selvitä pitkälle omin voimin. Yhteisöllisyys sisältyi jo asumismuotoihin, isompiin perheisiin, opiskelijoiden kimppa-asumiseen omakotitalojen yläkerroissa, vanhustalojen yhteishuoneisiin. Yksinäisyydestä en muista puhutun.  Kun kuulin ensimmäisen kerran sanan opintotuki, sanoin ettei Suomi voi koskaan olla niin rikas, että maksaisi opiskelusta. Ei meille koskaan tehty ahdistuskyselyitä.

 Hyvinvointiyhteiskunnan kehityksen myötä tukimuodot ovat lisääntyneet. Me karussa elämäntaistelussa kasvaneet halusimme  olla lapsikeskeisiä ja kuuntelevia vanhempia.

Kun yhteiskunnan tukimuodot nyt rapautuvat, palataan karumpaan maailmaan. Tarvitaan ehkä entisenlaista otetta, omatoimista yhteisöä. Jotain uutta tarvittaisiin ikäluokkani loppuun saattamiseen viimeisinä vuosinaan, mutta tuskin ehtii kehittyä. Yhteiskunnan kulttuuri elää ainaisessa heiluriliikkeessä, reaktiot muuttuvat vastareaktioiksi js taas toiseen laitaan. Yltiöyksilöllisyyden kritiikin suosio kertoo kulttuurin muutostarpeesta.

Keskustelun teemana oli psykologian vaikutus yhteiskuntaan. Nämä rautarouvat ovat kyllä osansa siinä tehneet. Suorastaan ihmeellistä oli, että vanhoja naisia  kuunneltiin ihaillen  runsaiden suosionosoitusten kera. 

Puolukkamailla

Olen saanut monena aurinkoisena päivänä nauttia mahtavasta puolukkarinteestä. Isokokoista marjaa pursuaa jäkälän ja sammalen keskellä. Se on niin kaunis ja harvinainen näky, ettei malttaisi poimia ja tallata. Kiitollisin mielin sitä katselee.  Hirvikärpäsiäkin on onneksi  hyvin vähän.  Olen lähetellyt kuvia ihmisten nähtäväksi. Sangollinen kerrallaan olen kanniskellut puolukkaa kotiin ja survonut saaviin. Mielessä on ihana puolukkapiirakkaohje, jonka viimeksi löysin ja tein. Siihen tulee päälle mascarponea ja creme fraichea sekä paiston jälkeen kinuskiraitoja. Olen myös tehnyt marjapuuroa jasmineriisistä. 

Muilta tutuilta paikoilta ei juuri mitään löytynyt, vain hyvin pienikokoista marjaa vähän. Marjapaikat muuttuvat muun muassa metsänkäytön ja kasvun mukaan. Puolukka tarvitsee valoa ja aurinkoa. Yksi  paikka sammui, kun viereinen istutusmetsä kasvoi isoksi ja alkoi varjostaa. Tämä rinne taas muuttui marjaiseksi, kun vieressä tehtiin avohakkuu ja tuli valo. Istutetut männyt ovat vielä matalia. Eivät ehdi minun aikanani varjostaviksi.

Minulle kesä on ollut hyvä kesä, kun ei ole ollut kovia helteitä. Alkukesä oli kyllä kasvulle kuiva, mutta ei tullut hyttysiä ja sai istuskella ulkona rauhassa illan valossa. Se kova 100 millin sade- ja ukkosilta elokuun puolivälissä oli pelottava ja ennen kokematon. Marjamailla viimetalviset myrskykaadot ovat jännitteineen vaarallisia. Mitä Suomessa ja maailmalla tullaan kokemaankaan ilmastonmuutoksen takia? Suuri osa maailmaa kärsii kuivuudesta, me märkyydestä. Tässä lähellä on pellot  liian märkinä sateitten jälkeen eivätkä kestä puimuria ja taas on luvassa sateita. Viljelijän elämä on hermoille käypää sivusta katsoenkin.

Elämässä on monta tasoa. Elellään säitä ja ruskan lisääntymistä seuraten ja samalla maailmanpolitiikan uhkakuvat tulevat pirttiin. Kotimaan politiikan keskustelujen seuraamista varjostaa sama ilmiö kuin Ruotsin vaalikeskusteluja, vastapuolen yletön mollaaminen yhteisen vastuunkannon sijasta.  Näkisipä oppositiopolitiikkaa, jossa pinnalla olisi yhteisen maamme asioiden kehittäminen eikä vain omien äänestäjien korvasyyhy ja tulevat vaalit.

Hyviä uutisia

-Olipa sulla tänään hyviä uutisia, huomasin sanovani puhelimessa ja  hätkähdin. Minulle oli juuri kerrottu, että soittajan vanha ystävä oli kuollut nopeasti, ollut sairaalassa vain muutaman tunnin. Sitä ennen hän oli asunut vuoden verran palvelutalossa, jossa hän oli viihtynyt mainiosti pitkän, turvattomaksi käyneen yksinasumisen jälkeen.  Oli lihonutkin kyllä, kun oli niin hyvää ruokaa monta kertaa päivässä. Hänestä oli siellä muitten seurassa kuoriutunut taas esiin hauska seuramieskin. Hän oli hartaasti toivonut, että saisi asua tässä viimeisessä kodissaan loppuun asti ja ettei häntä tarvitsisi kuljetella paikasta toiseen, kuten monia muita siirrellään. Tämä toive toteutui, vain yksi meno sairaalaan tapahtui. 

Siis hyvä loppuelämä ja hyvä kuolema ovat hyviä uutisia. Ei ystäväni moittinut kommenttiani. Tässä ikävaiheessa arvostukset muuttuvat. 

Tästä kuljettelusta kuulin taksinkuljettajan näkökulmasta. Sairaaloista lähetetään yksin kotiin ihmisiä, jotka tuskin pysyvät jaloillaan. Taksi arvaa, että ennen pitkää tulee uusi kuljetus, jossa ihminen viedään maakunnan johonkin toiseen sairaalaan tai yksikköön ja sieltä taas pian kotia kohti. Rumba jatkuu ja yhteiskunnan kulut juoksevat. Sairaaloitten ja terveyskeskusten sulkemisten aiheuttamia kuljetuskuluja ei ole laskettu kokonaiskuluihin,  koska ne eivät ole hyvinvointialueen budjetissa. Eikä tietysti inhimillistä hätää ole arvioitu.

Olen myös kuullut useammankin taksinkuljettajan huolen  ensi vuoden Kelakuljetuksista. Kelakyytien ajaminen on kilpailutettu eri alueilla niin alhaisiin hintoihin, että hyvin moni joutuu lopettamaan työn. -Kuka näitä vanhuksia sitten vie ja kuljettaa, on lisähuoli oman toimeentulon lisäksi. 

Ikätoverien kuolinuutisten ja oman luopumisprosessin ohella eletään kuitenkin joka päivä. Olin viikonloppuna akvarellikurssilla ja oli yllättävän kivaa, jaksoinkin. On hauska oppia jotain uutta. Kuvassa on oma työni, jota pitää vielä muokata ja korjata. Sopivat haasteet voivat virkistää hiipuvaa aktiivisuutta ja nostaa mielialaa. Elämänhalua voi viljellä, kun elonpäiviä vielä on.