Syrjäkylän liikennepulmia

Minä olen pyöräillyt 75 vuotta. Kuusivuotiaina opettelimme ajamaan naistenpyörällä. Lastenpyöriä ei ollutkaan. Suuren osan siitä olen ajellut hiekkateitä pitkin, kuten vaikka ilmoittautumaan kansakouluun viiden kilometrin päähän tai  naapurikylään isoäidin luo 15 kilometrin päähän.  

Nyt minä olen kuitenkin melkein motissa, kun ohi kulkeva kuoppainen asfalttitie muutettiin soratieksi. Muutos oli pitkään odotettu, mutta pyöräilijöiden kannalta harmillinen. Tiessä käytetty sora on isoa, terävää sepeliä. Ei sen päältä pysty pyörällä ajamaan. Pyöränkumit kärsisivät myös. Ne joilla on hienompia ja ohuita renkaita, eivät riskeeraa pyöräänsä ollenkaan. Ajan kuluessa sepeli viskautuu auton rengasurien alta sivuille. Silloin silinneellä uralla voi taiteilla ajamaan. Kun väistää autoa, joutuu ajamaan sivustan sepelikasaan ja siinä kaatuu helposti. Sitten taas tie lanataan ja tuodaan lisää sepeliä ja ajourat peittyvät. 

Kävelykin tällä tiellä on ikävää, kun kivet nuljuvat kengän alla. Kuivana aikana pöly nousee. Se on kyllä tuttua vanhastaan. 

Olen lähettänyt valituksia soran laadusta, mutta varmaan turhaan. Toiseen suuntaan onneksi pääsee ajamaan, kun taluttaa ensin pyörää puoli kilometriä. Estyneellä suunnalla olisi kuitenkin tärkeitä kohteita, muun muassa linja- autoreitti viiden kilometrin päässä. Eivät autoilijatkaan tykkää täristävästä tiestä. Että tällaisia liikennepulmia syrjäkylällä.

Metsässä voi kävellä ilman pölyä. Kauniilla mustikkakalliolla tuli vastaan hurja näky Hannes-myrskyn jäljiltä. Näitä näkymiä on Etelä-Pohjanmaalla paljon. On tallella myös kauniita jäkäläkallioita.

Missä olen kotona?

Kahden paikan asukas ei ole täysin kotona kummassakaan. Siirtyileminen estää sitoutumista ja osallistumista. Se myös haittaa kuulumisen tunnetta. Viime aikoina olen tutustunut Jyväskylässä uuteen asuinalueeseen, suhaillut tiheästi kulkevilla busseilla ja asioinut monissa toimivissa palveluissa kuten kuulo- ja näkötutkimuksissa - (kyllä sinä hyötyisit kuulokojeesta) -  ja viereisessä terveyskeskuksessa  ja tietokoneineni Powerin huoltosopimuspalveluissa. Naapurin kanssa käytiin seurakunnan lounaalla  ja huomenna on kirjastossa ikäihmisten asumisneuvontaa ja musiikkia. Uimahallissa joka toinen päivä. Alkoi viimeinkin tuntua, että täällähän minä asun, tämä on kotikaupunkini. 

Nyt kuitenkin on aihetta lähteä taas maalle. Päätöksenteko on kyllä vaikeutunut, jos ei ole ulkoisesti määräävää päivää.  Lähtisinkö silloin vai tällöin, kelailen edestakaisin. Yhteensä kaikki laskien puolet vuodesta olen tähän asti asustellut siellä vanhassa tuvassa. Asetun taas asumaan ja kaupunki etääntyy. Sielläkin olisi keskustassa hyviä tapahtumia, joihin voisi osallistua.  Minulle sanotaan:  - Ai sinä olet tullut käymään. Silloin tunnen olevani vierailija kaikkialla. Enkä minä taksilla lähde luentoja kuuntelemaan.

En ole ainoa kahden tai useammankin  paikan asuja, meitä on paljon. En vain ole tullut tavanneeksi sellaista, jonka kanssa olisin jutellut tuntemuksista. 

Jos asuu pääasiassa yhdessä paikassa ja lomailee toisessa lyhyempiä aikoja,  tilanne pysyy uskoakseni kohdallaan. Eipä tässä nyt voi muuta kuin järjestää taas ajatuksensa, sopeutua ja pitää tätä rikkautena. En minä muutenkaan haluaisi taloyhtiön hallitukseen. Taas laistan vuosikokouksenkin.

Aika muuttaa tilanteen, usein äkillisestikin. Kun voimat vähenevät, elinpiiri kapenee ja palvelujen tarve ⁹korostuu.  

Serkkuni päätti 79- vuotiaana:  -Ensi kesänä eli 80- vuotiaana en enää tule kesäpaikkaani, en jaksa muuttaa sinne huusholliani. Hän oli kuitenkin hyväkuntoinen ja hänellä on avulias mies, joka sanoi, ettei sinun tarvitse tehdä siellä maalla mitään. Serkku piti päänsä, hän halusi pyöräillä kesänkin kaupungissaan ja asua yhdessä paikassa. Hän ei halunnut enää sekoittaa päätään. Ja poika otti halukkaasti paikan haltuunsa.

Pian on minulla taas palvelut ja tilaisuudet 25 km päässä ja palveluauto saatavilla kerran viikossa.  Mutta on vanha hirsinen tupa, kylä, puhdas luonto ja kevään valo. Vielä jaksan tyhjentää jääkaapin, pakata lääkkeet ja laitteet ja lähteä kasseineni bussi-juna-bussi-palveluautomatkalle.

Mutta näin paljon piti valittaa:)

Pääsiäiseen!

Lähikylät ovat aktivoituneet monipuolisesti kyläkoulujen lopetusuhan edessä. On perustettu kyläyhdistyksiä, jotka järjestävät tiedotusta, toimintaa, talopörssiä, jopa uuden kyläkaupan. Kotikyläni alkavan kyläyhdistyksen voimannäyte oli lankalauantain kokkojuhla, johon tuli satoja vieraita. Oli monipuolinen ohjelma ja erinomaisen hienosti rakennettu iso pääsiäisvalakia. Sen katselu vie aina lapsuusmuistoihin, jolloin me lapset keräsimme keskenämme jonkinlaisen pienen valakian lumihangelle. 

Lankalauantai johdattaa hiljaisen viikon tunnelmista Pääsiäisen valoon, kärsimyksestä iloon. 

Kanalani

Olen kauan katsellut, että aivan tyhjänä on hyvä navetta. Siellä oli lehmien lisäksi kanoja, kun olin lapsi. On tilaa ja hyviä orsia ja sontaluukusta saa tikapuut takapihalle.

Niinpä tein reippaan ratkaisun ja hankin kanoja  ja kukon. Nyt on kiva, kun aamulla kohta kuulee kukon kieunnan niinkuin tällaiseen pihapiiriin sopii. Ja munat maistuvat paremmilta kuin kaupasta ostetut. Jospa joskus tulisi pieniä tipujakin!

Uni

Marianpäivän konsertissa esitettiin 11 ihanaa Ave Mariaa.

Yöllä näin unta, että olin kuollut. En tiedä, kuinka se tapahtui, mutta selkeästi tiesin, että olin rajan toisella puolella.  Olin kuitenkin ihmisten keskellä, liikuin ja ajattelin. Välillä paikka oli lapsuuskotini tutut huoneet.

Näin kaiken, mutta värit olivat tummempia tai valo oli tummempaa. Kosketin ihmisiä, mutta ote tuntui hennommalta, ohuemmalta. Puhuin ihmisille ja mielestäni he vastasivat. En tullut tietämään, näkivätkö he minut tai tunsivatko halaukseni. Ajattelin, että liikun ja olen täällä nyt aluksi, mutta sitten siirryn muualle, kauemmaksi. Niin varmaan miehenikin oli aluksi keskellämme, ajattelin. Oloni oli rauhallinen, levollinen. 

Kipuruuhkaa

Onko muille tuttua, että joskus on aivan kivuttomia aikoja ja sitten taas joka paikkaa särkee? Minulla talvi meni nivelten osalta hyvin, mutta pari viikkoa sitten maalla ollessani alkoi oikein kipukausi. Kukaan ei niitä tarkemmin haluaisi kuulla, älkää lukeko eteenpäin, mutta kirjaanpa kuitenkin itselleni.

Yöllä herätti vasemman lavan vuosien mittaan usein oireilleessa kohdassa  uudenlainen kova kipu kuin olisi paksulla kynällä pistetty. Se on toistunut monta kertaa joka yö. Olen nyt  nukkunut sohvassa niin, että saan pönkättyä itseni oikealle kyljelle enkä pääse kääntymään. Se vähän estää kipukohdan ärtymistä.  Panadolia ja joskus nitroakin olen ottanut, kun yöllä tulee epävarmuus vasemman lavan kivuista. Nitro on aina auttanut, vaikka ei se voi sydänperäistä olla. Kai. 

Oikean jalan varpaan alle ilmaantui känsä sen jälkeen, kun kenkä paikattiin ja tuli ahtaaksi. Joka askelen terävää pistosta alkaa vältellä ja virheasennoissa sääri kipeytyi ja lonkkakin. Leikattu isovarpaan nivelkin alkoi aristaa.

 

Oikean käden nivelrikkoinen tyvi kipeytyi myös  ja sitten vasen rannekin alkoi pettää matkalaukkua junaan raahatessani. Sama laukku tuntuu aina vain  raskaammalta kuin ennen. Eikä siinä kaikki, ikenet alkoivat aristaa ja kipuja säteilee suun ympäristöönkin. Vai onko poskiontelotulehdusta?

No nyt olen saanut  jalkaterapeutilta avun varpaille. Silikoniortoosi suojaa arkaa kohtaa.  Hieroja on jynssännyt selkää niinkuin ennenkin monta kertaa. Lavan seutu aristaa nyt. Olen jumpannut kolme kertaa hyvän vesijumpan,  joka toinen päivä aion jatkaa. Lapuan uimahallin iltarauhassa olin välillä ainoana radalla ja nautin selkäuinnista,  katsellen puiden latvoja isoista ikkunoista. Täällä uimahallissa on vilkasta menoa. Pyynnöstäni on toisen altaan kohdalla suostuttu pitämään verhoja auki.  Jumppaillessaan voi katsella korkean vuoren  kaarta, vaikkei se Simpsiö olekaan. Apteekkiin päästyäni ostin ikeniä hoitavaa suuvettä ja tahnaa. Huomenna etsin hammasteknikon, joka pohjustaisi proteesin. Lapualla olisi hyvä, mutta koetan saada nopeammin täältä. 

Kauankohan näita siirtymiä saan vielä tehdyksi ja kummassa olisi parempi? Siis täällä uuden terveysaseman, apteekin ja hoitoloitten kyljessä vai maalla luonnon, hirsitalon, puuhellan ja syrjäkylän rauhan piirissä? Siinä on järki ja sydän vastakkain. Ja lisäksi on se, ettei vanhalla talolla ole enää muita huoltajia kuin minä.

Tänään pääsi jo vähän liikkeelle.

Hommailua

Maalla asustellessa on selvemmin osa harvaakin kylää ja naapurustoa kuin kerrostalossa. Elinpiiri on avarampi. Maalla ilmaantuu aina käytännön töitä tehtäväksi.  On iso onni, kun lähellä asuu monitaitoisia ihmisiä, jotka pystyvät moneen käytännön apuun. Maanvaivaksi tuleminen on kyllä mielessä riskinä, kun itse ei pysty vastavuoroisuuteen.

Minulle tuli pettymys ja vahinkoa,  kun metsänhoitoyhdistys ei korjannutkaan talon lähistöllä olevia myrskykaatoja myyntiin. "On liian vähän, anna jollekin kakkukahveja vastaan". Sellainen arvo tukilla, kun niitä on nyt metsät kumollaan! On niitä kuitenkin otettavissa 20 täysmittaista tukkipuuta lähellä ja  lisäksi paljon pienempää puuta. Onneksi yksi naapuri, joka on monasti auttanut ruohonleikkurin koneasioissa,  oli halukas keräämään puut itselleen. Hän tekee klapeja myyntiin ja lupasi tuoda niitä sitten minullekin. Tai hän tekee niistä lautaa tarpeisiinsa. Ehkä tämä on hyvä näin.

Keväinen tiistai antoi mahdollisuuden lakanapyykin ulkokuivatukseen. Sai pestyksi vieraslakanat kahdessa erässä. Silitys voimistaa ulkoraikkaan pyykin tuoksun. 

Puuhellan kansi on taas siistimpi, kun putsasin sitä liesimustalla. Puuhellahehkutus on ollut tänä vuonna facebookissa suurta, kun Puuhellaryhmä on kasvanut yli 12000 osallistujan. Tulisija tuo turvaa, kun sähköt pettävät, kuten myrsky-yönä todettiin. Heti aamusta siitä leviää tupaan  hyvä lämpö, kun tuli alkaa kohahdella.

Pitää täältä lähteä kaupunkiin jalkahoitoon, kun varpanpäähän on ilmaantunut piikkikänsä. Täällä ovat jalkahoitajat niin työllistettyjä, että odotusaika on monta viikkoa.  Kyllä on vaikeata kävellä välttämättömiäkin, kun piikki pistää joka askelella ja sääri kipeytyy virheasennossa. Pieni vika, harmillisen iso vaikutus.

Lumet ovat sulaneet alas katoilta, pihan jäät ovat osaksi poissa, tuvan ympärillä on vielä lumipeitto. Sulavan lumen raikkautta on hyvä hengittää.