Sähköpostiosoitteeni on liuhtarinportti at gmail.com

Nimi

Sähköposti *

Ilmoitus *

maanantai 31. lokakuuta 2022

Sumuretki

Aamulla nousi tiheä sumu, joka peitti ympäristön täysin näkyvistä. Sumua nähdessäni haikailen aina mökkijärven syyssumuja. Sumun hälveneminen veden päältä on kaunista. Oli virkeä olo harvinaisen hyvien unien jälkeen. Puin päälleni ja lähdin vesiä kohti. Sumu  sai minut spontaanisti liikkeelle, vaikka suunnitellusti en lähde minnekään aamupäivällä, ettei hatara pääni virittyisi jo aamuyöllä  lähtöä varten ja estäisi untani. Sumu alkoi nopeasti hälvetä. Pieneltä sillalta sain sumukuvan, mutta isomman veden luo päästyäni oli jo melkein selkeää. Oli raikasta ja kirkasta. Syksy.

Johduinpa siitä sitten rannan vanhaan teollisuusrakennukseen  muuttaneen paikallisen hyväntekeväisyysjärjestön kirpputorille ja toimintakeskukseen. En ole tässä kauempana olevassa tilassa ennen käynyt. Katselin, halusin ostaa jotain, ostinkin mustan ulkoilutakin ja Agatha Christien klassikon Aikataulujen arvoitus, painettu 1957.Joku mies, sanoi käyvänsä paikan askarteluissa,  tuli juttelemaan, viittasi lähestyvään lounasruokailuun. Sanoi, että kokit ovat ammatti-ihmisiä, mutta jostain syystä eivät pysty tekemään pitkää päivää ravintoloissa. Niinpä söin muun väen joukossa  hyvän lounaan: pinaattikeitto ja kananmuna, marjapuuro, kahvi ja suklaaleivos, viisi euroa. Oli erittäin maistuvaa. Ehkä menen joskus toistekin, olisi vietävänä tavaraakin. Olipa mukava pikku retki. Lammikot olivat jäässä, mutta teillä ei ollut onneksi vielä liukasta.

Olen alkanut niin kovasti arvostaa vapauttani, etten sitoudu oikein mihinkään aikataulutettuun. Pitkät lueskeluaamut ovat ihania. Arvostan kyllä niitä eläkeläisiä, jotka palvelevat  yhteiskunnallisissa tehtävissä tai ovat muutoin paljon osallistuvia, mutta tämä laiskan vapaus on mukavaa. Entinen  koulupinko ja ylivastuullinen työntekijä on löytänyt uuden olotilan. Maailma tulee toimeen ilman minua. 

Monta kertaa on viime aikoina tullut vastaan lause: Kuolinvuoteella ei kadu tekemisiään, vaan tekemättä jättämisiään. Mitähän sellaista voisi vielä olla, mitä voisin ottaa tai saada elämääni?


perjantai 28. lokakuuta 2022

Kaupunkielämää

Tulin siis kaupunkikotiini. Kaikki oli niinkuin ennenkin. Alan oppia kerrostaloon. Tunnen kyllä kaikki asukkaat, mutta en enää yhtään toivo näkeväni ketään rapussa tai pihalla. En mennyt edes ilmoittautumaan ainoalle ystävälleni, nökötin vain hiljaa omissa oloissani.  Onneksi hän tuli ovelle lehti kainalossa: --Ajattelin että kyllä sinä nyt jo olet tullut. Hän on se, joka laittaa Keskisuomalaisen porraskaiteelle minua varten luettuaan sen.
Kun nyt olen kaupungissa, koetan piristyä ja käyttää sen etuja. Yksi on nettikauppojen käyttö, kun noutopisteet ovat lähellä. Tilasin päätoimittaja Kari Hokkasen muistelmat, joista löytyi monia mukavia mainintoja miehestäni. Heidän tiensä sivusivat monissa vaiheissa. Kirjan alkupuolella mainitaan lukuisia nimiä, jotka minäkin muistan opiskeluajoilta. Minä vain en tosin muistaisi niistä juuri yhtään, ellen lukisi niitä juuri. Hokkanen sanoo muistinsa olleen aina hyvän, mutta kai hän on pitänyt tarkkaa päiväkirjaakin. Mutta hauska, että joku muistaa ja elvyttää hetkeksi muidenkin muistoja esiin muistin kätköistä.
Tilasin myös näppärän laatikoston, johon saan lääkkeet siistiin järjestykseen kapeaan komeroon. Pari muutakin hyödyllistä pikku tilausta olen tehnyt. Nykyään monia tavaroita löytyy paremmin nettikaupoista kuin hyllyistä. Jyväskylässä on nyt ns lähitaloja, joissa järjestetään monipuolista toimintaa, pääasiassa ikäihmisille. Sellainen paikka lakkasi tästä naapurista koronan alkaessa, se jossa ohjaajat opettelivat tuntemaan ja tervehtimään ihmiset nimeltä. Päätin, että pääsen keskustaankin asti bussilla. Sillä pääsee ihan vierestä viereen, maksaa 1-2 euroa. Kortteliklubissa osallistuin tällä viikolla tuolijumppaan ja toisena päivänä kokeilin vanhaa kiinalaista voimistelumuotoa nimeltään qigong. Se oli oikein hyvän tuntuista hidasta liikettä, vaikka en oikein hyvin oppinut vielä. Saatan mennä toisenkin kerran. Ja vesijuoksu ja vesijumppa toimivat hyvin tässä lähellä. Niin että koetan osallistua, hoitaa kuntoani ja mennä ihmisten joukkoon, vaihtuvin kokoonpanoin.

Ja oikein kaupunkijuttu: kävin tyttären kanssa elokuvissa. Edellisestä kerrasta on aikaa ainakin 10 vuotta. Suon villi laulu oli elokuvana vielä parempi kuin kirjana, mikä on harvinaista. Useinhan pettyy, kun filmi ei vastaa omia mielikuvia. Mutta rämeen, suoalueen runsautta ja kauneutta en ollut osannut täysin kuvitella.

Paras lopuksi: olin yllättäen körttiseuroissa! Laukaalaiset perheystävät 70- luvulta soittivat ja ottivat kyytiin Jyväskylän kristilliselle opistolle, jonne on tästä huonot yhteydet. Oli harvinaisen mukava olla seuroissa. Täällä on osallistuva tyyli. Ei yhtään haitannut, että kaikki pyydetyt puhujat eivät päässeet. Tuli neljä spontaania puhetta ja kaikki virret aina jonkun ehdottamia. Ukrainan tilanne oli läsnä koko illan.  Ehkä olimme lohduksi toisillemme viime kesän juhlateeman mukaan. Soimaan jäi SV 179, Matkamiehen iltarukous.

Herra, kuule niiden huuto,
jotka sinua kaipaavat,
joiden yksinäiset illat
ovat kipujen vaivaamat.
Varjele ja auta niitä,
jotka kaukana kotoa
tänä yönä suojaa vailla
ovat maailman tuulissa.

keskiviikko 19. lokakuuta 2022

Hiljainen paraati

Lapsenlapsella on ensimmäinen syyslomansa. Taidekasvatusvastaavana vein hänet maanantaina Amos Rexin taidenäyttelyyn. Siellä tilan täyttää mystinen, tuhkanhimmeä patsaspuisto, tarkkoja patsaita lapsista, nuorista, vanhuksista, hevosista, veneistä, pääkalloista, karusellista, puista, pylvästaloista. Se on belgialaisen Hans op de Beeckin "Hiljainen paraati". Ei siellä niin pimeätä ole kuin miltä kuvissani näyttää.
Katselimme kaikki läpi ja sitten opaskirjan kanssa uudestaan. Sitten tyttö sanoi: - Nyt minun kärsivällisyyteni loppuu tähän harmaaseen. Opas kehoitti menemään studioon tekemään itse jotain. - Joo, heti värejä! Studiossa sai tehdä myös asetelmia ja kokeilla erilaisia valoja.
Illalla luimme satua, jossa paha noita on taikonut ihmiset ja eläimet patsaiksi. - Jos nekin kaikki ovat noiduttuja! Jos ne vapautuvat yöllä ja saavat värit. Jos se tyttö kiepsahtaa lautalta uimaan ja Timo ampuu nuolen. 

tiistai 11. lokakuuta 2022

Yövaloja

Sisareni sanoo olevansa huolissaan, kun olen Torpalla pimeän aikana. Täällä lähimmät katuvalot ovat pari lamppua yhdessä tienristeyksessä puolentoista kilometrin päässä. Ei ole valosaastetta. 

Kyllä kaupungin valoissa on puolensa,  mutta on täälläkin monenlaisia valoja lamppujen lisäksi. En pidä ulkovaloja, ellen ole ulkona, tupani saa mieluummin piileskellä varjoissa pimeän aikaan. Mutta ulkorakennuksen kuistilla loistavat aurinkolamput, jotka kirkkaan päivän jälkeen vähän valaisevatkin. Ne rajaavat pihan. Yöllä on kyllä tähän aikaan sisällä niin pimeätä, ettei kättään näe, olen katsonut. Ulkona silmä adaptoituu ja tiellä näkee kulkea pimeällä, varsinkin talven lumi heijastaa valoa taivaalta. Kun hiippailen yöllä vessaan, eteisen kaapin päällä viime talvinen patterikynttilä, pakastimen merkkivalo ja sähkömittarin valo näyttävät tilan rajat vessan valokatkaisimelle asti. Tuvassa television merkkivalo näyttää, missä se seinämä on. Raotan säleverhoa, niin voi ihanuus, täysikuu ja puitten kuutamovarjot! Astun saappaisiin, menen portaille ja kauemmaskin, katselen tähtiä ja kuuvaloista pihaa, ajattelen: nyt olen oikeassa paikassa. Kun keitän pienen kofeiinittoman yökahvini (joka jotenkin auttaa), laitan toki seinävalon. Otan puhelimen käteeni ja laitan 15 minuuttia yökirjaani kuulumaan. Puhelimen valo hiipuu hetken kuluttua. Sängyn yläpuolella katossa kiiluvat kauan sitten sinne tarraamani fosforitähdet. Kuulen pimeässä ihan hyvin, mutta voin nukahtaa ennenkuin puhe loppuu.
Aamulla ensimmäiseksi avaan kaikki verhot uuteen päivään. 

lauantai 8. lokakuuta 2022

Syystyöt tehty!

Tai ainakin ne on lopetettu. Nyt on kahtena viime päivänä  tammelle tehty tilaa, vadelmapusikko on jyrsitty,  luvatta leviävä tuoksuvatukko kavennettu, jyrsittyjä juurakkoja kaiveltu pois maasta, kuusia muotoiltu ja oksat kerätty pois. Poistettujen puiden kohdalle kylvin nurmikonsiementä. Kuusia ei pysty enempää kaventamaan, tulee risukko vastaan. Kuuset ovat tavallisia metsäkuusia. Toisen istutin vuonna 2000 metsänistutuksen taimista jouluvalokuuseksi. Toinen on ilmaantunut itsekseen. Olen leikellyt itse niitä, etteivät kasvaisi isoiksi niin lähellä taloa, nyt pyysin siihen apua. Sahasin tammen alaoksia pois ohi kulkeneen tammitarhurin neuvosta. Jospa se alkaisi oieta, kun ei ole enää naapuria tiellä. 
Sattui vain illaksi ja yöksi pitkät sateet, joten multa oli tosi raskasta, isot paakut lapion ja saappaitten alla. Jyrsinkonekin toimi vaikeasti raskaassa maassa, sanoi yrittäjä. Vadelman juuria jäi maahan varmaan  paljon, mutta en jaksa enää enempää niitä kaivella ja kärrätä. Pitää keväällä viikatteella huidella versoja alas. Alueen kulmaan voisi keväällä tehdä vaikka perunamaan. Tai joku tehdä kasvimaan. Kuka tietää, miltä maailma näyttää keväällä ja mikä on ruokatilanne.

Hieno sää kirkastui sadeaamun jälkeen. Vielä on maisemassa paljon keltaista silmäniloa. Tulin  tupaan ja panin kaikki vaatteet päältäni pesukoneeseen. Menisin saunaan, jos joku lämmittäisi, mutta en jaksa nyt kulkea kymmentä kertaa saunalle puita lisäämään.
 Onhan tuo infrapunasaunakin olemassa, vaikka on ollut viime aikoina vähällä käytöllä. Olen huomannut, että se lievittää kipuja. Jospa se vähentäisi ensi yön kipuheräilyjä.

sunnuntai 2. lokakuuta 2022

Hyvä ja paha

Joskus, aika harvoin,  on läsnä erityinen hyvä olo. Se on silloin kropassa ja mielessä. Jotenkin kaikki on silloin kohdallaan, kuten nyt.  Eilinen pieni karpaloretki auringon kirkastuessa esiin pilvien takaa, Aitokiukaan löylyt, itselle tehty pizza. Yöllä kyllä lonkkaa särki ja se valvotti niin että päätin marjastuksen loppuvan nyt. Silti tänäänkin on ollut hyvä pyhäpäivä. Messu Lapuan kirkosta tuntuu melkein paikallaololta. Järviradion toivekonsertti kuuluu sunnuntaihin. Kävelin viisi kilometriä. Olisin kyllä mennyt tervehtimään vanhaa ystävää, mutta heillä näytti olevan vieraita, siis auto pihassa. En ole nähnyt ketään viime keskiviikon jälkeen ja tapaisin jo mielelläni jonkun. Ilman sanojakin voi kylällä huomata jotain: tyhjiksi jääneiden talojen pihoilla on uusia autoja - onko uusia asukkaita- , lenkkivihosta näkee, keitä muita on tänään ollut liikkeellä ja käynyt kirjoittamassa nimensä, yksi henkilö näytti menneen karpalonevalle, kun tietämäni auto oli sinne vievässä risteyksessä, hyvä. Siis päätelmiä, ei tavattuja ihmisiä.

Illalla usein tulee jonkinlainen ilta-ahdistuksen hetki ja pieni pelon värähdys pimeässä, mutta se menee ohi, kun sen pitää mennä.  Päivällä on varmempi olo. Iloitsen maaseudun elämästä, joka niin yllättäen lankesi  espoolaisen osaksi uudelleen liki neljännesvuosisata sitten. Laskin kalenterista, että olen tänä vuonna syyskuun loppuun mennessä ollut täällä 64% päivistä. 
 Asettelin vanhaan tapaan ikkunoitten väliin kuivattua jäkälää, jota hain omasta metsästä. Kun leikkaa poikki oksia tai tatarinvarsia, ne voi vetää maatumaan  kiviraunion tai navetan taa, ei tarvitse keksiä kuljetusta jäteasemalle. Vesi lämpiää nopeasti saunan padassa tai puuhellalla. 
Luen/kuuntelen yötä myöten  Kristin Hannahin Satakieltä, tarinaa Ranskan miehitysajalta 1940 - 1944. Se on jännittävä ja nostaa esiin kotirintaman nälänhädän, pelon, arjen murskautumisen ja urheuden. Muutkin Hannahin kirjat ovat hyviä. 

Oman maamme sota-aika oli lapsuuden aikana jotenkin annettua, tapahtunutta faktaa. Nyt sota-aikaan sijoittuvien kirjojen ja Ukrainan sodan valossa se nousee uudella lailla liikkuvaan kuvaan, en osaa selittää miten. Karjalan luovutus, evakkous, kaatuneiden nimiluettelot jokaisen kyläkirkon tai koulun seinällä. Voiko sota tulla taas tännekin, toistua entinen ja Ukrainan nykyinen kärsimys? Kuin jossakin pahuuden pesäkkeessä kohtalonomaisesti suunniteltaisiin hävitys ja tuho, jota toiset eivät pysty vastustamaan tai väistämään.

Tästä huolimatta tai ehkä juuri siksi olen iloinnut syksyn kauneudesta kylätiellä: näen haavojen keltaisen kullan, koivut, pihlajat loistossaan, lähiruskan. Sodan perspektiivi nostaa esiin rauhanajan ja hyvän arjen arvon.
 Yhdessä

Lato

Vielä täällä on jonkin verran latoja pystyssä peltojen reunoilla. Useimmat ovat tyhjinä. Yhdessä näin kä...