Sähköpostiosoitteeni on liuhtarinportti at gmail.com

Nimi

Sähköposti *

Ilmoitus *

torstai 25. marraskuuta 2021

Paikkaan rajattu

Koko aamupäivän satoi lunta, valkoista ikkunan täydeltä. Tuli sisälläolon tunnelma, äänikirjan ,(Pirkko Saision Passio) ja käsityön tunnelma. Jätin helpommin mielestä aikeen lähteä Lapualle virsiseuroihin ja Torppaa katsastamaan. Tuntui liian työläältä pakata, lähteä lumisateessa bussille ja junalle, selvittää jatkoyhteys perille. Ja kaiken ympärille on taas noussut koronan hiipivä uhka. En ole ilman suojauksia liikkunut tähänkään asti, mutta on ollut vapauden tunnetta mennä ihmisten joukkoon. Nyt taas arvioi riskejä, jättää menoja väliin ettei kuljettaisi tartuntaa, supistaa elämäänsä, lisää sisäisiä liikkumisrajoituksia. Miettii sainko tartuntaa pikkutytöltä, joka uimahallin pesupaikalla selosti minulle isoäitinsä ja arveli minunkin voivan olla sukulainen. On tämä virus aika pitkä jatkokertomus, lienee jatkuva tarina, jonka kanssa pitää elää.
Kuva ei ole minun ottamani, vaan on sukulaisperheeltä, en tiedä kuka heistä kuvan otti. Se kuvaa järveä, jota niin mielelläni katselisin, nyt täytyy tyytyä kuvaan. Kun on sidottu paikkaan, pitää antaa ajatuksen liikkua. Se lienee vanhenevan ihmisen maailmaa muutoinkin. Ensimmäisessä blogissa kerroin hoivaosaston liikkumattomasta ja puhumattomasta naisesta, joka yhtäkkiä sanoi peittonsa alta: -Voi tulikohan ny vähä liika sakiaa! Mieli liikkui sidotun kehon ja ajan ulkopuolella, oman hellan vierellä varmaan. Se on lohduttava tieto.

lauantai 20. marraskuuta 2021

..kuin lapsi leikkimään..

Olisin työkiireitten aikana voinut nähdä unta tällaisesta ajasta: olen jo marraskuun puolivälin paikkeilla hankkinut joululahjat ja osan paketoinutkin. Muistan yhdenkin joulun, kun Torpalle viimein saavuttuamme viimeisen yön aikana käärin väsyneenä paketteja enkä huomannut, että niihin jäi hintalaput! Mikähän mahtoi olla stressitasoni?
Minulla on tyttären kanssa perinne käydä yhdessä jouluostoksilla. Muutoin olisi kovin vaikeata osata ostaa varsinkin nuorisolle mitään ja meillekin tulee mieleisiä valintoja. Yllätys siitä puuttuu, mutta perinne lounastaukoineen on mukava. Ja aina jonkin yllätyksen voi myöhemmin keksiä. Nyt se päivä tuli, kun tyttärelle tuli töissä väljempi kohta ennen uutta urakkaa. Flunssaoireita on jäljellä, tämä on sitkeätä lajia, mutta tuskin enää tartutan. Pikkutytölle hankin jo vähän aiemmin kivoja tekemisjuttuja.
Aina vain laiskemmaksi muutun. Haluaisin vain laitella jouluvaloja ja muuta jouluista kivaa, joku muu saisi huolehtia ruokapuolen. Siivouksista en suuria ajattelekaan.
 Näin Suomen kaunein koti- ohjelmassa nätisti laitetun vintin. Siitä sain idean laittaa Torpan avovintin puolelle joulumaan lapsenlapsen iloksi, vaikka siellä onkin kylmää. Ostin jo paristokäyttöiset jouluvalot ikkunaan tai enovainaan muovikuuseen. Kokoan sinne joulujuttuja, joita ei muualla tarvita. Olemme pikkutytön kanssa vinttifaneja, muutaman minuutin päästä tulohetkestä hän on jo kiivennyt sinne. Eikö olisi hauska yllätys, kun siellä loistaisivat jouluvalot ja tonttuja kurkkisi nurkissa? Voisimme pikkutytön kanssa "asuulla" (leikkiä) siellä. On siis suunnitelmana viettää Torpan joulu. Viime vuonna se peruttiin koronan takia. Vietin leppoisan joulun omassa seurassani talvikodissa. 

maanantai 15. marraskuuta 2021

Flunssaviikko

Nenää alkoi kutittaa, tuli jatkuvia pärskähtelyjä ja aivastuksia, sieraimet arkoina, kurkkukipua, kuumettakin nousi. Viisi vuotta sitten, kun muutin tähän boksiin, olin edellisen kerran flunssassa. Tein korona- pikatestin, jonka tytär toi, mutta ei tullut kahta viivaa. Olen siis viimeiset päivät sairastellut flunssaa. Olin edeltävänä viikkona aika paljon liikkeellä, uimahalli, kauppoja, influenssarokotus, lounaspaikkoja, kyläilyjä. Jostain sain tartunnan, vaikka jatkoin korona- suojautumistoimia.
Tavallinen flunssakin katkaisee toiminnan, kun ei voi lähteä ulos. Olen kuunnellut äänikirjoja, ne sopivat hyvin sairasteluun. Aivan elämyksellistä oli kuunnella Viveca Stenin Åren maisemiin sijoittuva dekkari Lumen uhrit, vaikka en ole pitkään aikaan dekkareita lukenut. Kirjailija oli jumittunut koronan takia Åren tunturimaisemiin ja keksi aloittaa siellä uuden kirjasarjan Sandhamin jälkeen.
Lämpimän peiton alla kuuntelevalle muodostui melkein Alistair MacLeanimainen tunnelma joulukuun pimeydessä, lumessa ja pakkasviimassa liikkuvista hahmoista. Oli monenlaista lunta, tuulta, pyryä ja pimeyttä. Välillä torkahtelin, havahduin taas lukijan ääneen, olin kaukana lumituiskussa vähissä vaatteissa. Sairastelun katkaisema olo on kuin kupla, toisenlainen, rajattu  tila. 
Kun myöhemmin etsin lukemalla näitä kuvauksia, en löytänyt juuri mitään. Varmaan kirjailija osasi luoda raamit, joita oma mielikuvitus ja runsas kokemus talven kylmästä pimeydestä täydensivät. Nykyiset lapset saavat kaiken luetun kuvitettuina. Kuinka heidän mielikuvituksensa kehittyy? Kirja on kirjoitettu viime vuonna, mutta nuoriso lähettelee vielä tekstareita. Äkkiä siitä kelkasta putoaa, ellei ole nuorisoa lähettyvillä.
Kuumetta ei ole ollut pariin päivään enkä aivastele enää. Jokohan voisi mennä kauppaan vai vieläkö tartutan? On kaapissa vielä syötävää, ehkä en vielä riko tätä kuplaa.

keskiviikko 10. marraskuuta 2021

Sota-ajassa

Olen lukenut Laila Hietamiehen Lehmusten kaupunki- sarjan viimeiset kolme kirjaa Koivu ja tähti, Siellä jossain ja Kallis kotimaa. Ne ajoittuvat jatkosodan aikaan. Tauno Tukevan ja lähipiirin tarina kiehtoo ja kulkee, mutta minulle on ollut tärkeätä myös sota- aikojen kuvaus. Tuntuu, että nyt tiedän sotiemme ajoista enemmän ja paremmin kuin ennen, koska nämä tarinat on sijoitettu aitoihin kehyksiin ja tapahtumiin. Paikannimet ovat tuttuja vaikka Espoon kadunnimistä: Terijoentie, Metsäpirtintie. Kouluaikaisten vuokra-emäntieni mielessä oli kaipaus Sakkolaan, Valkjärvelle. Kuulin evakkomatkoista. Isäkin liikkui siellä, kuljetti haavoittuneita. Nyt kun romaanin tarinat kulkevat Karjalan maisemissa, voi kartasta katsoa missä liikutaan. En väheksy lainkaan tätä kirjallisuuden lajia, josta kansa on aina tykännytkin. Olen eläytynyt pommituksiin, lottien ponnisteluihin, miesten ja poikien kuolemanvaarassa elämiseen, siihen miten sota muuttaa mielen. Kantavana voimana on ihmisen elämisen tahto.
On tärkeätä tehdä kaikki, ettei Eurooppa joutuisi enää koskaan sotaan. Ei siihen uskottu talvisodan allakaan. EU kaikkine kommervenkkeineen toivottavasti yhdistää maita pysyvästi.
Mutta voi maailman kärsimystä tälläkin hetkellä, pakolaisperheitä, nuoria poikia suurvaltojen tai julmien vallanpitäjien pelinappuloina rajoilla, heikoissa oloissa, nälkäisinä ja kylmissään, elämisen toivon liikkeelle saattamina. Elämä on äärettömän  epäoikeudenmukaista.

lauantai 6. marraskuuta 2021

Kädenjälkien muisto

Kuuntelin ja katselin Pyhäinpäivän messun Jyväskylän kaupunginkirkosta. Messu oli kaunis, rauhallinen. Omaiset saivat viedä ruusun sivualttareille läheistensä muistoksi.
Kynttiläni paloi pöydällä. Läheisteni haudoille sytytetään tänä vuonna kynttilät ystävien avulla.
Minä olen huono kuuntelemaan puheita, mutta käsityö auttaa keskittymään. Minulla onkin aina jumalanpalvelussukka varalla. Tänään aloitin toisen uuden sukan. Muistelin samalla Iida-tätiä, jolla oli aina sukankudin. Iän myötä pitsimallit yksinkertaistuivat perussukkaan. Minulla on vieläkin kahdet punaiset, pitsimalliset tallella. Muistelin äitiä, joka kertoi innolla valvoneensa ja kutoneensa sukkia, lapasia, jopa alushameen joululahjoiksi lasten ollessa pieniä. Näen isän nostamassa sukkiaan kuivumaan tupamme orren päälle.

Mitä useampia ja mitä läheisempiä ihmisiä on rajan toisella puolella, sitä ohuemmaksi muuttuu väliverho. Ihminen siirtyy lähemmäs tuonpuoleista. Koronaan kuoleminen voisi olla melko nopea tapa verrattuna vuosikausien kitumiseen ja lopulta yhtä tuskaisaan loppuun. Kyselyissähän useimmat sanovat, etteivät pelkää kuolemaa, vaan aikaa sitä ennen. Ruotsi on mahdollistanut tämän 15000:lle ihmiselle, kyynisesti ajatellen. Kyllä minä silti mielelläni vielä elän!



maanantai 1. marraskuuta 2021

Liikekannalla

On edelleen jotenkin erikoinen tunnelma olla liikkeellä liikennevälineissä ja kaupoissa, kun koronatartuntoja ja kuolemantapauksiakin on aika runsaasti. Laskin, että junamatkan lisäksi, parhaillaan on suunta Jyväskylää kohti, olen viime päivinä ollut kuusi kertaa bussissa, viisi kertaa metrossa, ihmisjoukkojen keskellä metroportaissa,  kaksi kertaa paikallisjunassa. Olen käynyt Ateneumin ja mäkkärin lisäksi Stockmannilla kaksi kertaa, apteekissa,  Tokmannissa, Picnic Cafessa ja Robert's Coffeessa, serkun luona kylässä, Kampin kappelissa. Itse edelleen rekisteröi  ja luettelee käyntinsä, toimii koronajäljentäjänä. Käsidesiä usein kyllä ja maski, etäisyyksien pito, junaan ostin kaksi paikkaa. Metrossa suurella osalla ei ollut maskia, muualla pidettiin. Tuntuu normaalilta ja vapaalta liikkua kuten ennenkin, mutta samalla on kuin olisi hakemassa itselleen koronaa tai muita tartuntoja. Jokainen kosketuspinta tuntuu riskiltä ja koettaa avata oven jostain epätavallisesta kohdasta tai hihansuulla. Kirjoitan näitä muistaakseni, millaista nyt on, jos tämä joskus muuttuu.

Pojalle tuli flunssa, kurkkukipua ja nuhaa ja kolmantena päivänä alkoi lämpö nousta. Hain hänelle pikatestin, se ei ainakaan näyttänyt koronaa. Minulla on tänään lievää kurkkukipua, saa nähdä miten tämä kehittyy. 
Sitä luottaa rokotuksiin, vaikka tunnen kaksi sukulaisryhmää, jotka kahdesta rokotuksesta huolimatta saivat tartunnat, useimmat melko lievin oirein. Samalla ällistelen tuon tuostakin rokotusvastaisten mielenmaisemaa, näitä salaisen tiedon haltijoita, jotka korona on nostanut esiin. Vaikka heidän mielestään koronaa ei edes ole, he menevät lääkäriin ja sairaalaan ja tehohoitoon. Minulla on varattuna influenssarokotuskin tällä viikolla. Pitää kai perua, jos on flunssa noussut.
Oireista huolimatta on hyvä mieli. Oli ihanaa olla rakkaan perheen luona neljä päivää.

Lato

Vielä täällä on jonkin verran latoja pystyssä peltojen reunoilla. Useimmat ovat tyhjinä. Yhdessä näin kä...