Sähköpostiosoitteeni on liuhtarinportti at gmail.com

Nimi

Sähköposti *

Ilmoitus *

lauantai 31. joulukuuta 2022

Tässä vuodenvaihteessa


Vuoden 2022 viimeisenä päivänä tietää, mitä vuosi sitten ei olisi uskonut. Karhu voi tosiaan hyökätä raskain kynsin naapurinsa kimppuun. Kolme vuotta sitten ei olisi uskonut, että maailmanlaajuinen pandemia voi tulla ja sulkea ihmiset seinien sisälle. Valtavaa inhimillistä tuskaa on moni kokenut näissä koettelemuksissa. Nämä tapahtumat muuttavat käsityksen turvallisesta ja ennustettavasta maailmasta, jos se muutoin oli vielä säilynyt. 

Sade ropsii pimeisiin ikkunoihin. Lumet ovat melkein tulleet katoilta alas. Jää kiiltelee pihavaloissa. Joulukuusi kimaltelee kuitenkin valoissa, samoin pihan puut. Kuusen hakivat ja  koristelivat talossa poissa ollessani lomailleet tutut jouluvieraat. Televisio on nyt seuranani. 

Kunpa uusi vuosi olisi parempi kuin tämä loppuva, varsinkin Ukrainalle, myös sairastaville, yksin jääneille, muutosten tiellä oleville, kolhuja ja menetyksiä kokeneille, pelkääville!
Ei meille ole missään luvattu omien suunnitelmien mukaan sujuvaa tasaista elämää. Kärsimys kuuluu elämään. On pakko myöntää, että myös sota ja sen tuottamat menetykset voivat vyöryä ylitsemme. Uskoin kyllä vuosi sitten, ettei sotaa enää tule lähellämme. Ihminen voi edelleen olla peto. Olen pettynyt.

VR:n laskuri ilmoittaa, että olen viime vuoden aikana ollut junassa 91 tuntia 34 minuuttia ja hiilidioksidipäästöt  ovat matkoillani olleet 98 prosenttia pienemmät kuin autolla. Lisäksi on useita bussimatkoja ja kyytejä. Olen vielä jaksanut kulkea kotieni ja lasteni välillä. Onneksi en ole kovasti rasittanut maapalloa. Joskus alkaa sekin vuosi, jolloin en paljon kulje.

Pieni ihminen ei osaa muuta kuin panna taas kädet ristiin ja pyytää rauhaa, siunausta ja varjelusta kaikille rakkaille, läheisille, ystäville, tutuille, blogin lukijoille, tuntemattomille ja kansoille ajan ja elämän käänteissä. Ja kiittää kaikesta hyvästä.


torstai 29. joulukuuta 2022

Reissun päällä

Joskus elämässä ovat asiat muutoksessa, omasta aloitteesta tai pakosta. Palaset liikkuvat, ovat kaaoksessa, asettuvat uudelleen, ehkä paremmin.  Kuuntelen ja mietin ystävien prosesseja. Minä olen muutoskannalla vain ulkoisesti. Istun Seinäjoen matkakeskuksessa patterin päällä ja odottelen jatkojunaa. Tulin Jyväskylästä VR- bussilla junan sijasta. Katselin Multian komeita lumikuusia. Mahtavatko EU- päättäjät tajuta, kuinka loputtomasti metsää täällä on? Junat myöhästelevät, ihmisiä liikkuu, asemahallin penkit ovat täynnä.
Bussilla palasin Helsingistäkin, leppoisasti körötellen kuuden päivän vierailulta. Ehkä sellaista muutosta minussakin, että en niin väsynyt, otin varmaan rennommin. Koko perhe oli kuumeessa ja flunssassa. Tiesin sen ennen lähtöäni, mutta en perunut matkaa.  Ei ole varsinaisesti tarttunut, vähän kurkkuoiretta ilmenee kyllä. Joulu vietettiin kuitenkin leppoisasti suunnitellulla tavalla.
Sanoin lapselle, että opettelen huomaamaan, mikä hetki juuri nyt on, että nyt on joulu ja olen täällä. -Kyllä minäkin yritin nauttia lahjojen auki repimisestä, vastasi hän. Vaikka tontulla olikin naapurinrouvan takki ja ääni. Joulun taian haluaa säilyttää, ei halua tietää, vaikka tietääkin.

Muutos, mikä hyvänsä, pelottaa ja vaatii uskallusta aloittaa, antaa palasten hajoilla paikoiltaan, löytää uudet kuviot. Moni kokee, että se kannatti, jos paine muutokseen on kasvanut suureksi ja jos  löytyy enemmän omia tarpeita ja arvoja vastaava elämänmuoto ja sisältö.

tiistai 20. joulukuuta 2022

Joulun alla

Täällä kaupungissa ei jutun aiheita viriä mieleen samalla lailla kuin maalla. Toista viikkoa on sen sijaan ollut Facebook usein avattuna. Sen käynnisti kansakouluni vuosijuhla ja joulujuhla. Juhlittiin Kauhajärven kylän 150-vuotista kansakoulua ja nykyisen koulurakennuksen 65-vuotista taivalta. Lapuan Sanomien toimittaja kyseli facebookislsa  koulukokemuksia. Siitä virisi vilkas koulumuistelu. Koulua pidettiin ensimmäisen koulurakennuksen lisäksi kolmen talon tiloissa, kun suurten ikäluokkien oppilaita oli kylässä 200. Minäkin olin kolmen talon peräkamarien luokissa ja lopuksi yhden vuoden uudessa koulurakennuksessa. Pienen syrjäkylän aktiiviset, valistuneet isännät saivat koulunpidon alkuun pian nälkävuosien jälkeen. Sitä ennen talkoilla rakennettiin kirkko. 
Koulumuistojen jälkeen keskustelu on laajentunut muihin lapsuusmuistoihin, joista piirtyy mieleen sodanjälkeisten vuosikymmenten kylä. Väkeä oli joka talossa, ihmiset tunsivat hyvin toisensa ja kävivät toisissaan, kylälle oli tyypillistä liikanimien käyttö. Nyt on virinnyt ajatusten entisten koululaisten tapaamisesta. Pääosa heistä asuu muualla.

Pian on joulu. Nyt en ole vastaanottajana, vaan vierailijana. Pienessä kodissani kuuntelen jouluradiota, nyhvään jotakin tai luen. Kaksi joulua olen koronan takia ollut yksin, tai viestimien päässä lapsistani. Sekin oli hyvä, niin rauhallista ja leppoisaa. 
Ylihuomenna on talvipäivän seisaus. Käännymme valoa kohti, odotamme, että näemme vielä kukkien kukkivan. 
Hyvää, kullekin mieluista joulua lukijalle! Kunpa ensi vuosi toisi turvaa ja rauhaa maailmaan.

maanantai 12. joulukuuta 2022

Pimeän levossa

Havahduin siihen, että nyt ollaan pimeän syvimmässä sylissä, taas kerran. Enää on toista viikkoa siihen, kun maapallo alkaa kääntää pohjoista laitaansa aurinkoa kohti. Minulta on syksy kulunut jotenkin nopeasti, niinkuin syksyt useimmiten. Pimeä on pitkää, mutta viime yönä kuu pääsi valaisemaan korkealta taivaalta. Keskellä päivää näkee kuusten lumisen kauneuden. 

Se on tässä vanhassa iässä hauskaa, kun on aikaa. Lahjat on jo pääosin paketoitu. Kaiken olen tilannut nettikaupoista. Amerikasta tilattu toivomuslevy ei kyllä taida ehtiä ajoissa. Ulkomaan kortit on lähetetty yli viikko sitten.  Muistan, kuinka töissä ollessa heräsin korttiasiaan useimmiten vasta jouluviikolla, kun jouluposti oli jo päättynyt. Paketointi jäi joskus viime tippaan. Täällä Torpalla levittelin äsken pari joululiinaa. En kyllä ole juurikaan siivonnut tässä hämärässä.

Viime viikolla piti ajatella entisiä työasioita. Kuinka jaksoin ennen aina pohtia jonkun muun ihmisen tai asian ongelmia, yötä myötenkin? Vanhuuden keveys on asioiden vähyys, syventymisen mahdollisuus. Vähät ajatukset ovat samoja kuin monasti ennenkin, silti hetkessä minulle tuoreita. En huomauta, jos joku kertoo jo ennen puhutun tapahtuman. Se on hänelle nyt ajankohtaista. Harvoin minulle jokin uusi ajatus syntyy. Kirjoituksenikin toistavat vuosien kierrossa samoja teemoja, minulle taas ajankohtaisia. Lukijalle tietenkin tylsää, mutta onneksi kenenkään ei ole pakko lukea.
Mieli kyllä täyttyy aina, vähä laajenee, mutta tila ei ahtaudu täyteen. Se on hyvä.

Nyt olen joka ilta istunut takan edessä, katsellut tulen hiipumista, lämmitellyt siinä ja paistanut nakkeja iltapalaksi. Kuinka en ole ennen tehnyt sitä? Selkää olen kyllä lämmittänyt muurin kyljessä. Mies siinä istui, otin kuvankin monta kertaa. Pitkä parisuhde jättää muistot pysyväksi seuralaiseksi.


perjantai 9. joulukuuta 2022

Kylmään taloon

On aina jotenkin juhlavaa tulla Etelä-Pohjanmaalle, vaikka usein sen teenkin. Lunta on satanut myös Torpan maisemissa, ohuelti vielä, mutta puut ovat valkoisissaan. Tuvassa oli viisi astetta, kun astuin sisään. Pelargoniat ja muut kasvit olivat edelleen hyvässä kunnossa. Ensi töikseni tein tulen puuhellaan ja lämmitin valmiskeiton. Seuraavaksi katsoin kaasulämmittimeen, jonka olin viime käynnillä nostanut tupaan. Viime talvena en käyttänyt sitä ollenkaan ja piti vähän googlata sen sytytystä. Mies hankki sen aikoinaan peräkamaria varten pitkien sähkökatkojen varalta, siellä kun ei ole puulämmitystä. 
Lämmitin on kevyt metallilaite, johon kaasupullo liitetään. En meinannut saada liitintä painetuksi napsahtamaan alas kaasupullon suuhun, kun peukalot ovat kivuliaat, mutta lopulta se onnistui. Sitten sytytys on helppo, painetaan yhtä aikaa säädin ja punainen piazzo pohjaan ja säädetään kolmiasteinen teho. Valo leviää asteen mukaan etupaneelin  kolmeen osaan. Lämpö alkaa levitä heti. Vähän yli tunnissa tuvan huoneilman lämpö oli 22 astetta. 
Suosittelen. Pitemmässä käytössä täytyy huolehtia siitä, ettei happi lopu.
Sammutin silloin laitteen, koska kaasupullo vaihto ei ole autottomalle yksinkertaista. Se on täällä hyvä alkulämmitin.  Kohta teen tulen takkaan. Seinät eivät ole vielä lämmenneet, viileys palaa. Pitää jatkossa vetää laite kauemmas sohvasta, vaikka ei tuossa mitään vaaraa ollut. Asetun taas toiseen kotiini. Pärjään niinkuin ennenvanhaan ilman lämmintä hanavettä ja jääkaappia. Täällä voi osallistua sähkönsäästötalkoisiin paremmin kuin kerrostalossa. Ulkohuussi täältä kyllä puuttuu! 

torstai 8. joulukuuta 2022

Stressiajatuksia

Pää alkaa kirjoittaa yleensä silloin, kun tulee jokin vahvempi tunne, hyvä tai huono. Nyt on hyvä olo. On päivä, jolloin ei ole mitään menoa ennen kahtatoista ja sekin on aivan vapaaehtoinen qigong, joka virkistää. Sitten on vesijumppaa ja ystävän kanssa viikoittainen videopuhelu. On aikaa myös istua rauhassa kutimensa kanssa. Huomenna on meno katsastamaan Torpan talvitilannetta. Siis ohjelmaa on edessä ja myös hiljattain takana perhejuhlissa ja vapaa-ajan vietossa. En siis tunne olevani yksinäinen ja sairas, vaan mukana oleva ja melko terve. Ja juuri nyt on vapaa, pitkä aamu ja aika hyvä yö takana! Unen laatu vaikuttaa valtavasti elämän laatuun. 

Positiivinenkin stressi voi muodostua huonoksi stressiksi, jos jännittää ja pelkää omaa väsymistään ja siihen liittyviä kehon reaktioita, kuten minä rytmihäiriöitä ja unettomuutta. Ylioppilasjuhlan valmistelut sujuivat nyt kuitenkin rennosti, kun päätin ensin ottaa varasuunnitelmaksi kakkujen tilaamisen. 
Monen päivän osallistuva elämä on haaste, positiivinen stressi, joka tulee vastaan seuraavaksi jouluna. Se on kumma, että uni on perhetilanteissa vielä epävarmempaa kuin muulloin, vaikka olo on aivan turvallinen ja helppo ja mieli kiitollinen yhdessäolosta. Yksin asuessa tottuu hiljaisuuteen, omaan rytmiin ja paljoon lepäilyyn. Kun päivässä on enemmän sisältöä, hataroitunut pää ja hermosto eivät asetu rauhaan. Harmittaa tuo piilostressaaminen juuri niissä asioissa, joissa parhaiten haluaisi jaksaa. Jos se olisi vain väsymistä, menisi päiväunille ja nukkuisi yöt. Täytyy taas koettaa vähän muokata mieltään. Rennomman otteen opettelun aloitin syksyllä 2004. Siihen asti tavoite oli, että kaikki on täysin hoidossa, ainakin työasioissa. Nyt se haaste liittyy paljon pienempiin kuvioihin.

 Introvertti väsyy mieleisestäkin pitkäkestoisesta seurasta, ekstrovertti virkistyy. Nuorempana en tätä juuri huomannut, vaikka työkin oli hyvin ryhmäkeskeistä.

Hyvä olo oli aamulla unessakin. Se tämän päivän varmaan viritti. Menin siinä kävellen kirkonkylältä asti entiseen kotikylääni ja lapsuuskotiini, joka oli tyhjänä. Tiesin, että taloa asuttava veli oli ollut pitkään sairaalassa.  Löysin avaimen jostain arkusta talon takana. Pihassa katsoin ympärilleni. Oli tuttu mäki, oli tuttu avara maisema, mieleni lämpeni ja ilahtui. Tuvan ovi ei ollutkaan lukossa. Pääsin astumaan  tuttuun tupaan. Penkillä oli kastuneen näköisiä  sanomalehtiä, jotka joku naapuri oli varmaan tuonut postilaatikosta. Samassa pihaan tuli auto ja veljeni nousi siitä ja käveli keppien avulla. Se oli hänen haaveensa vammautumisen jälkeen. Pääsin siis ikäänkuin käymään entisessä kotimökissä kuuden vuoden tauon jälkeen.

Blogini ajatus on seurata tämän yhden ihmisen vanhuustaivalta. Nykyinen väsyminen ja sen pelko on melko uutta. Mahtaako se johtaa jossain vaiheessa siihen, että mieluiten on aina kotona itsekseen, lyhyet visiitit toivottuja?

Lato

Vielä täällä on jonkin verran latoja pystyssä peltojen reunoilla. Useimmat ovat tyhjinä. Yhdessä näin kä...