Ajan hallinnasta

Minulla on aina kello näkyvissä seinällä. Huoneessa voi olla kaksikin kelloa, että näkyy eri kohdista. Nuorempi polvi ei tarvitse eikä hanki seinäkelloja. On minullakin puhelin aina käsillä, mutta olen tottunut katsomaan ajan seinältä. Olen ostanut lapsenlapsillekin ns. analogiset eli tavalliset kellot, joissa viisarit näyttävät ajan kulun. Epäilen, että digitaalinen näyttö ei opeta lapsia hahmottamaan ajan kulkua  päivän ympäri.

Nyt ei tietysti enää  niin tarkkaan tarvitsisi olla ajasta tietoinen, kun aikaa on liikaakin. Ajan hallinnasta puhuminen tarkoittaa yleensä kiireen ja tehokkuuden hallintaa. Meikäläisellä se voisi pikemminkin tarkoittaa ajan täyttämistä jotensakin mielekkäällä tavalla. Kun vuosia karttuu, elämänmeno hiljenee. Puolison kuolema jättää aukon, kun toisen tekemiset ja läsnäolo jäävät pois. Pitää itse täyttää tila kokonaan.

Jos kalenteri ja aikataulutettu elämä ovat olleet tärkeä elämänhallinnan ja itsetunnon väline, voi aikataulujen väheneminen ahdistaa. Moni kuitenkin minun laillani nauttii vapaasta päivästä. 

Ainakin tässä hiljaisuudessa, jossa nyt elän, jää helposti tilaa myös tyhjyyden ja yksinäisyyden  tunteille. Ajan hallinnaksi voisi kutsua sitä, että löytää vähistä värkeistä  päiviinsä kiinnostavaa sisältöä. Voimien vähetessä ja rajoitusten lisääntyessä entisiä toimia putoaa pois. Kipujen hallinta vie monilta osansa elämästä. Sosiaalisissa tilanteissa väsyminen harmittaa ja lyhentää niiden kestoa.

Ilman kirjoja olisi minulla aika tylsää. Ääni- ja e- kirjojen loputtomista laareista niitä voi nostella sivukylälläkin. Luonnon seuraaminen, puulämmitys, välttämättömät askareet, ulkoilu, liiaksikin netin selailu, kutominen, televisio, päiväunet, yhteydenpito läheisiin ja ystäviin täyttävät aikaa ilman aikatauluja. Kovin monia minulla ei ole, joille voisi milloin vain soittaa oman aikansa kuluksi. Liian usein tulee mieleen mennä jääkaapille. 

Vastaan tuli tutkimus, jonka mukaan liikunta ja ulkoilu vähentävät yksinäisyyden tunnetta. Neljän viiden kilometrin kävely voi aktivoida aivojen neuroverkkoja niin, että ikävien tuntemusten ura katkeaa. Masennusta, ahdistusta ja synkkiä ajatuksia, jotka lisäävät terveysongelmia, voi yllättävästi haihduttaa liikkumalla. Tämän voin allekirjoittaa. Vaikka ei näkisi yhtään ihmistä, ulos lähtö ja liikkuminen muuttavat olotilaa ja virkistävät mieltä. 

Kun ei enää pääse ulos, vaan voi vain katsella ikkunasta,  tarvitaan uutta mielenhallintaa. Luulisin, että muunlainenkin aktiviteetti voi katkaista ikäviin tunteisiin jumittumisen. Ainakin eilen, kun meinasi tulla ankea olo, keksin leipoa sämpylöitä ja olo piristyi. Tuli hyvät tuoksut, lämpö levisi hellasta ja hyvin maistuivat sämpylät.

Yön hallinta on myös monelle ikäihmiselle iso kysymys, kun yötä on enemmän kuin unta. Hyvät unenlahjat on todellinen lahja. Joillain keskustelupalstoilla olen nähnyt pitkät rivit  unikeinoja tai ajankäyttöä yöllä. Minä kuuntelen nykyään äänikirjoja keskellä yötäkin. Pieni satsi kofeiinitonta kahvia leipäpalan kanssa keskellä yötä ja pieni liikuskelu ehkä parantavat vanhan verenkiertoa tai muuta elintoimintoa ja tuntuvat auttavan.

Jokaisella on omat kiinnostuksensa, mutta tärkeätä lienee, että koettaa itse rakentaa päiviinsä hyvinvointia ja myös löytää uudenlaista merkityksellisyyttä olemassaoloonsa. Kiittämisen aihettakin aina löytyy. 

Jokaiselle tuolla elämän taisteluissa kulkevalle nuoremmalle on merkitystä sillä, että se muori siellä aina mielessänsä kantaa ja toivoo hyvää.

Ihminen voi myös rauhoittua levolliseen olemiseen ja ajatuksiin ja vaikka musiikin kuunteluun niin, ettei toiminnallisuus ole välttämätöntä. Kello raksuttaa, viisarit kiertävät ympäri taulun, vaikkei tekisi yhtään mitään.