Hyviä uutisia

-Olipa sulla tänään hyviä uutisia, huomasin sanovani puhelimessa ja  hätkähdin. Minulle oli juuri kerrottu, että soittajan vanha ystävä oli kuollut nopeasti, ollut sairaalassa vain muutaman tunnin. Sitä ennen hän oli asunut vuoden verran palvelutalossa, jossa hän oli viihtynyt mainiosti pitkän, turvattomaksi käyneen yksinasumisen jälkeen.  Oli lihonutkin kyllä, kun oli niin hyvää ruokaa monta kertaa päivässä. Hänestä oli siellä muitten seurassa kuoriutunut taas esiin hauska seuramieskin. Hän oli hartaasti toivonut, että saisi asua tässä viimeisessä kodissaan loppuun asti ja ettei häntä tarvitsisi kuljetella paikasta toiseen, kuten monia muita siirrellään. Tämä toive toteutui, vain yksi meno sairaalaan tapahtui. 

Siis hyvä loppuelämä ja hyvä kuolema ovat hyviä uutisia. Ei ystäväni moittinut kommenttiani. Tässä ikävaiheessa arvostukset muuttuvat. 

Tästä kuljettelusta kuulin taksinkuljettajan näkökulmasta. Sairaaloista lähetetään yksin kotiin ihmisiä, jotka tuskin pysyvät jaloillaan. Taksi arvaa, että ennen pitkää tulee uusi kuljetus, jossa ihminen viedään maakunnan johonkin toiseen sairaalaan tai yksikköön ja sieltä taas pian kotia kohti. Rumba jatkuu ja yhteiskunnan kulut juoksevat. Sairaaloitten ja terveyskeskusten sulkemisten aiheuttamia kuljetuskuluja ei ole laskettu kokonaiskuluihin,  koska ne eivät ole hyvinvointialueen budjetissa. Eikä tietysti inhimillistä hätää ole arvioitu.

Olen myös kuullut useammankin taksinkuljettajan huolen  ensi vuoden Kelakuljetuksista. Kelakyytien ajaminen on kilpailutettu eri alueilla niin alhaisiin hintoihin, että hyvin moni joutuu lopettamaan työn. -Kuka näitä vanhuksia sitten vie ja kuljettaa, on lisähuoli oman toimeentulon lisäksi. 

Ikätoverien kuolinuutisten ja oman luopumisprosessin ohella eletään kuitenkin joka päivä. Olin viikonloppuna akvarellikurssilla ja oli yllättävän kivaa, jaksoinkin. On hauska oppia jotain uutta. Kuvassa on oma työni, jota pitää vielä muokata ja korjata. Sopivat haasteet voivat virkistää hiipuvaa aktiivisuutta ja nostaa mielialaa. Elämänhalua voi viljellä, kun elonpäiviä vielä on.  

Albumikuvia

Olen tässä katsellut valokuva-albumeja. Nyt on aika niitä katsella, selailla elämää vuosikymmeneltä toiseen, muistella. Siksi kai olen kuvia tallentanut ja albumeja tehnyt. 

Paperikuvat ja albumi ovat hyvin säilyviä tallennusmuotoja. Paljon on diakuvia kahdeksankymmenluvulta, mutta katselu on vaivalloista huonosti toimivalla laitteella. CD- tai levykekohtaa ei missään laitteessa enää ole. Muistitikun tulevaisuudesta ei ole tietoa.

Ihmisen muuttuminen näkyy kuvissa vahvasti, selvemmin kuin mitä on muutoin huomannut. Lapsenlapsi ei joskus tuntenut minua nuoremman iän kuvista. Ei neljänkymmenen vuoden takainen tuttavakaan sattumalta tavatessamme tuntenut minua. 

Katselin omia ja sukulaisten ja ystävien kuvia nuoruudesta vanhuuteen. Itsen ja toiset kokee yhteisen historian kautta, samalla entisinä kuin nykyisinä hahmoinaan. Kuvia voi helpommin katsella kuin vierain silmin. Ohuehkot hiukseni näyttävät laitettuina tuuheammilta kuin olivat. Pitäisikö vieläkin vähän laittaa, en ole viitsinyt vuosiin, annan vain kasvaa ja sidon kiinni. Huomioni kiinnittyi muutoinkin hiuksiin, kun niistä oli muussa yhteydessä ollut juuri puhetta. 

Iida- täti ei itse viimeisellä vuoteellaan tuntenut itseään valokuvasta: -Tuo on Sinikka, mutta kuka tuo toinen on? Aina hyvin vaalittu vahva tukka oli ohuina harottavina säikeinä, kasvot laihoina ja kalpeina. En selvittänyt asiaa, parempi että hän piti entisen peilikuvansa mielessään. 

Jos kasvojen luuston rakenne on pyöreä ja poskipäät korkeat, ulkonäkö säilyy enemmän entisenä. Muut joudumme nykykuvamme hyväksymään, sen verran kuin sitä tarvitsee vilkaista.

Joskus vanhakin on kaunis. Ylemmässä kuvassa on Anna-tätini pari viikkoa ennen kuolemaansa. Vahva lettinuttura on pienentynyt nupuksi, mutta se ei tästä kuvasta näy. Kuvan otti Leena-serkku pääsiäisenä 1995.

Tässä kuvassa on äitini kymmenvuotiaana vuonna 1920. Perinnöllinen kulmien/luomien laskeutuminen näkyy jo siinä.  Hän suri vahvojen lettiensä ohenemista.Yhdeksänkymmenvuotiaana jäljellä oli ohuita haituvia. Tarkka ilme oli jäljellä vielä viimeisissä kuvissa.