Ihminen täällä kaukana ei pysty eikä jaksa kauan kantaa juutalaisten hätää yllätysrakettien alla tai palestiinalaisten perheiden ahdinkoa Gazan aitauksessa pommien tiellä. Tai Ukrainan poikien venymistä sotaoloissa kuukaudesta toiseen. Kun sitä yrittää, turtuu, lannistuu voimattomuuteen.
Lähempänäkin voi olla suurta hätää. Perheväkivalta, väkivallalla uhkailu kodeissa tai koulutiellä, väkivallalla lannistaminen ovat monen todellisuutta. Joskus sivullinen voi auttaa, usein ei. Murtautuminen väkivallan kehästä voi olla vaarallista, lannistaja ei halua päästää uhriaan. Koston uhka on monen todellisuutta, pienen lapsenkin. Kun itseä tai läheisiä uhataan, on mielenrauha hetkessä kaukana ja tyyneyden säilyttäminen haastavaa.
Jotenkin ihmisen olisi tärkeätä kaiken keskellä vaalia sisimmässään rauhan saareketta, tyyntä pistettä, ylläpitää toivon kipinää, erottaa ne asiat joille voi jotain tehdä ja ne joille ei voi muuta kuin ristiä käsiään ahkerasti.
Niin totta kirjoitit! 😞. S
VastaaPoistaKun uhka tulee lähelle, tajuaa miten ihana oli rauha, omassa tai kansakuntien elämässä.
VastaaPoista