Muistiaarteita menneestä maailmasta

Muistoja maailmasta, jota ei enää ole.

*Elettiin vielä neljäkymmenlukua. Asuimme mummun, isänäidin, kanssa samassa taloudessa.  Meillä oli tuvassa separaattori, joka koottiin tarkkaan pestyistä osista.  Oli myös korkea kirnu. Pienessä, matalassa navetassa oli pari lehmää. Maitoja ei vielä kerätty meijeriin vietäväksi.  Maito kaadettiin lypsinsangosta siivilän vanun läpi tonkkaan. Tuvassa lämmintä maitoa kaadettiin separaattoriin ja  sitä käsin kovasti veivaamalla  saatiin putkista tulemaan erikseen kermaa ja kurria. Mummu kaatoi kermaa kapeaan puukirnuun ja sitä vatkattiin ylös alas kirnun männällä. Minäkin yritin. Alkoi muodostua voita.

Voihin lisättiin suolaa. Mummu teki minulle peukaloleivän. Hän levitti voin peukalollaan. Kesällä voita ja maitoa laskettiin kaivon kylmyyteen. Jääkaappeja ei tietysti ollut.

*Amerikasta tuli iso paketti aina silloin tällöin. Siellä Ohion Clevelandissa asui kuusi mummun sisarusta, isäni tätejä ja setiä, maahanmuuttajina. Mummu itse oli joutunut palaamaan, kun isä kuoli ja äitinsä jäi yksin. 

Paketin avaaminen oli jännittävää. Haju oli erikoinen. Amerikan haju oli naftaliinia.  Kerran paketin päällä oli kaksi pehmeätä muovimaista, alastonta nukkea. Se oli suurin yllätys, harvoin oli leluja. Enimmäkseen siellä oli aikuisten vaatetavaraa. Niiden kankaista oli tarkoitus ommella lapsillekin sopivaa. Usein ne olivat aika ohuita kesävaatteita. Rusinoita ja luumuja oli ja mikä tärkeintä, kahvia. Mummu paahtoi papuja prännärillä ja jauhoi sitten pavut jauhoksi pyörittämällä kahvimyllyä. Jauhot lisättiin kahvipannun kuumaan veteen, kiehautettiin, lisättiin hiven suolaa, annettiin hautua, säikäytettiin kylmällä vesitilkalla. Hieno haju levisi tupaan. Lapsellekin annettiin harvinaista herkkua. Kuppiin pullanpaloja, sokeria, kermaa ja tilkka kahvia. Pullamössö oli hyvää. 

Harvoin neljäkymmenluvun puolella  oli kahvia. Mummu keitti korviketta ja laittoi minut kutsumaan väkeä ruispellolta sitä juomaan. Hän pani sanat suuhuni:  "Tulukaa juamaan korviketta! Herrat vaan papia juaa." Minä huusin niin tuvan nurkalta pellolle päin.

*Meille tuli sähköt. Olin nelivuotias. Tuvan ja kamarien kattoihin tuli lamput. Ovensuussa oli tuvan lampun katkaisija. Minua kiellettiin napsuttelemasta sitä. Radio meille saatiin vasta vuosia myöhemmin. Ehkä sitä varten laitettiin jo töpseli.

Äidin isä oli jo aiemmin hankkinut radion. Se oli sinisellä penkillä. Kun menimme sinne käymään, isoisä avasi radion. Sieltä kuului miehen ja naisen laulua. Ajattelin, että radion sisällä on tulitikun kokoiset ihmiset laulamassa. Isoisä kuoli vähän ennen kuin täytin neljä vuotta.

*Kaivon  lähellä oli sauna. Maassa lattialla oli iso kasa kiviä, joitten alla oli tulipesä. Lauteet nousivat  korkealle takaosassa. Savu pursusi saunan ympärille oven raoista, kun saunaa lämmitettiin. Kun tuli sammui, savu hälveni, kun avattiin räppänäkin. Lauteet olivat nokisia, mutta löyly oli pehmeätä savusaunan löylyä. Joskus kyllä kirveli silmiä. Lauantai oli saunapäivä. Kerran viikossa peseydyttiin.

*Olin innokas piirtämään, kun vain oli kynä ja paperia. Sanomalehden reunat piirtelin täyteen. Parasta oli kaupan valkoinen käärepaperi. Menin sitä joskus erikseen  pyytämäänkin. -Joko sinä taas olet kaikki piirtänyt, sanoi Kauppa-Kalle ja antoi pari arkkia. 

Viisivuotiaana halusin lähettää piirustuksen Vaasa-lehden lastennurkkaan, jossa niitä pienessä koossa julkaistiin. Ohjeen mukaan kuva piti piirtää kuulakynällä. Meillä ei sellaista ollut, mutta kymmenisen vuotta vanhemmalla Kyllikillä oli. Kävelin pyytämään sitä lainaksi. Kyllikki  antoi vannotusten kera  ja sain piirustuksen tehdyksi. Kynän vein kiireesti takaisin. Joka viikko odotin piirustustani ja petyin, kun ei näkynyt. Olin jo koulussa, kun se yllättäen olikin lehdessä. Se oli jonkinlainen pohjapiirustus tai kuva huoneesta huonekaluineen.